Meijän Salmi kuvina

Tavallisesti pitäjän keskus ja tärkein kylä on nimeltään kirkonkylä, mutta Salmissa oli toisin. Tulema oli Salmin kirkonkylä -kahden kirkon kylä. Tulemalla oli ikivanha asutus, jota todistavat kivikautiset esinelöydöt, joten Tulema oli saanut nimensä sen läpi virtaavasta Tulemajoesta varmaankin jo kauan ennen kuin siitä tuli pitäjän keskus.
    Joen kahden puolen seisoivat kirkot. Itäpuolella kohosi puurakenteinen evankelisluterilainen kirkko ja länsipuolella korkealla kunnaalla pitäjän tärkein kirkko, tiilirakenteinen ortodoksien pääkirkko, Pyhän Nikolaoksen tai Nikolain kirkko, jota myös jotkut vanhat kutsuivat kreivitär Anna OrIovin mukaan Annan kirkoksi, olihan tämä ruhtinatar lahjoittanut varat kirkon rakentamiseen. Korkealta kunnaalta tämän kirkon ristien häikäisevä loisto auringonpaisteessa ja yhdentoista kellon mahtava soitto ovat jääneet lähtemättömästi kaikkien entisten tulemalaisten mieliin.
     Kumpikin kirkko säilyi talvisodassa, mutta jatkosodassa kävi toisin. Ne harvat, Salmissa sotien jälkeen käymään päässeet ovat kertoneet, ettei luterilaisesta kirkosta ole jälkeäkään ja että muinoin niin upea Nikolain kirkko on saanut kokea kovia. Tornit ovat kaatuneet, tiiliseinissä on ammusaukkoja, kasvaapa raunioista iso puu läpi romahtaneen katon. Mutta vielä tänäkin päivänä Nikolain kirkonhahmo seisoo samalla kunnaalla ja tarjoaa maamerkin, jos joskus sinne pääsemme etsimään synnyinkotimme paikkaa.
     »Väliajalla» jatkosodan kestäessä, kun Salmi oli vallattu takaisin ja useat salmilaiset olivat palanneet kotiseudulleen, tuo kirkonmäki tuli monellenuorelle erittäin läheiseksi. Noina vuosina pidettiin sekä kansa- että keskikoulua siellä kirkon lähellä ortodoksisen seurakunnan omistamissa rakennuksissa, jotka olivat säilyneet. Koululaiset kulkivat kirkonmäelle joko tietä myöten Tulemajoen puolelta tai sitten mäen toiselta puolelta rappuja nousten. Väliajalla oli jo rautatie Salmiin, ja se kulki kirkonmäen juurella. Rautatie jatkui yli Koveron tien, ja Tulemajoen yli kulki mahtava rautatiesilta. Tuota siltaa pommitettiin usein, kulkihan jatkosodan aikana Salmin kautta paljon sotilasjunia. Rautatieasema oli kauempana lännessä ennen keskustaa. Sotilaat pysähtyivät aseman kanttiiniin kahville, jota lotat ja pikkulotat keittivät ulkona suuressa muuripadassa. Varsinaista asemarakennusta ei ehditty rakentaakaan.
    Ennen talvisotaa ei ollut rautatietä Tulemalle asti. Liikenne oli linja-autojen ja laivojen varassa. Nuo väylät erotti kirkonmäeltä Tulemaa katsellessa: lukuisat tiet, Tulemajoki ja satama tai laivalaituri sillan korvassa ja itse Karjalan meri, Laatokka, joka sekin näkyi kirkonmäelle.
     Läpi Tuleman kulki päätie, ja siinä oli silta yli Tulemajoen. Sillan kummastakin päästä päätien kahden puolen lähti kimppu teitä sekä joen suuntaisesti että päätien suuntaisesti. Näiden teiden väliin muodostui halkovien poikkiteiden avulla säännöllisesti kortteleita kuin kaupungin asemakaavassa ikään. Eikä se mikään ihme ollutkaan, olihan Salmi saanut aikanaan vuosisatoja sitten kaupunginoikeudetkin. Historia kai sen tietäisi, liekö Salmilta joskus otettu nuo oikeudet pois. Salmi ei ollut meidän aikanamme kaupunki vaan kaupungin veroinen iso pitäjä, jonka keskus Tulema oli suuri kirkonkylä. Sinä lyhyenä aikana talvi- ja jatkosodan välillä, jonka se oli vieraan hallussa, oli jo Tulema saanut kortteleihinsa katukilpiä ja numeroita. Me salmilaiset puhuimme tonteista. Teiden varsilla tonteilla asuivat tulemalaiset omissa taloissaan miltei vieri vieressä. Mahtavimmat talot kauniiden puutarhojen ympäröiminä sijaitsivat Tuleman päätien varrella.

    Kirkonmäeltä Tulemaa silmäillessä kulki jalkain juuressa joen suuntaisena tie Koveroon. Tie lähti suojeluskunnantalon kohdalta ohi sankarihautojen ohi pienen kauniin Tuleman tsasounan ja joidenkin talojen. Siellä asuivat Krutsinit, Haukat, Leppäset, Nevalaiset ja Kuusamat. Kauempana tien varrella olivat Pesosten ja Nokan talot. Sitä kutsuttiin Vanhaksi Tulemaksi ja siellä asuivat lisäksi Haritaanovit, Prokko- set, Metsot, Petjefit, Käsnäset, Häkkiset, Isakovit, Rojoi, Rötkinit, Makkoset, Alhoset, Papit, Parsikankaat, Kuikat, Salmikosket, Kosket, Mursut ja Oinoset.
    Tulemajoessa oli Nokan kohdalla Nokankari. Nokankari oli varsinkin nuorisolle tuttu paikka. Siellä oli juhlakenttä ja parakkimallinen tanssipaikka. Kesäisin nuorisoseurat järjestivät siellä suuria juhlia. Koskena oli Dolgosenkoski tunnetumpi. Siellä sijaitsi Dolgosen mylly. Monissa valokuvissa on nähty Salmin Osuusliikkeen johtaja Tuomas Klemetti Dolgosenkoskesta saamansa lohisaaliin kanssa. Vielä kauempana jokea ylös olivat Jukakosket, Pieni- ja Iso-Jukakoski, joissa kummassakin oli voimalaitos, ja niistä suuri osa Salmia sai sähkövirtansa. Iso-Jukakoskessa oli myös kalanviljelylaitos. Mutta nuo kaikki eivät tietenkään näkyneet kirkonmäelle.
     Sen sijaan sinne näkyi joen toisella puolella kulkenut tie, jota päästiin apteekkiin, poliisilaitokselle, mat kustajakotiin, torille ja edelleen Riionniemelle. Torilla oli toriaikoina vilkas hyörinä ja siellä tehtiin paljon kauppaa. Tie erosi päätiestä Importin liiketalon kohdalla, sitä seurasi iso rakennus lehvien katveessa, Tuleman hovi, nimismiehen virka- ja asuntotalo, seuraavana oli postinhoitaja Anni Pohjamon valtakunta, pieni postitalo. Riionniemellä asuivat Judinit, Sepät,

sivu 16

Röppäset, Käsnäset, Morosovit Aurangot, Möhköit, Kareiset, Jesoit, Sarkalaiset, Meriojat, Savinovit, Kaijamaat, Kahelinit, Romoset, Rautiaiset, Rötkinit, Titovit, Eskeliset, Leussut, Nupposet, Salomaat, Dolgoset, Ahoset ja Kosket. Sinne Riionniemelle päin lähelle Nokankaria rakennettiin sota-aikana Salmin terveystalo.
     Hosainovien perustama liiketalo Tuleman suoran alussa oli tunnettu nimellä Import, mikä lukikin isoin kirjaimin talon päädyssä. Hosainovit olivat menneet konkurssiin 20-luvun lopulla. Ennen talvisotaa talossa oli Nikolai Linnun kauppa. Tämän suoran eli päätien toisella puolella näkyi puutarhan keskellä luterilaisen kirkkoherran Matti Huhtisen pappila, kauempana olleiden liike- ja asuintalojen kattoja ja päätyjä sekä pappilasta Miinalaan päin tien varrella sijainnut luterilainen kirkko ja sen jälkeen Tuleman kansakoulun ja keskikoulun rakennukset.
     Kirkonmäelle ei näkynyt päätien varrella sijainneita kauniita asuntotaloja hyvin hoidettuine puutarhoineen eikä useita erilaisia liiketaloja. Siellä oli kunnantalo kantakirjastoineen, Salmin Osuuskassa, Mikko Nupposen kauppa, Mikkolan rouvan kirjakauppa, Oskari Sistosen kauppa, hammaslääkärin vastaanotto, liikemies Jaakko Seisen talo, Suviojan kauppa, poliisi- konstaapeli Niilo Turpan talo ja Seurahuone. Huhtisen pappilaa seurasi tien samalla puolen sähköteknikko ja suojeluskunnan paikallispäällikkö Olavi Hyökyn talo, Tuomas Laitisen rautakauppa, Salmin Osuusliike, Jaakko Onatsun kauppa. Tätä osaa Tulemaa kutsuttiin vanhalla nimellä Cavodu ja edellä mainittujen lisäksi siellä asuivat johtaja Tuomas Klemetti perheineen, opettaja Martti Mikkola, opettaja Niina Lairio, Hipit, Joutsenet, Röynät, Ylämurrot, Kononovit, Dudujevit, Linnut, Kakkoset, Bogdaanovit, Terhot, Linnakalliot, Jalkaset, Huoviset, Röppäset, Fominit, Selkimäet, Artjemjefit, Käpit, Kirmaset, Salmelat, Kirvesniemet, Hämäläiset, Koverot, Kauppiset, apteekkari Bäck, kunnanrakennusmestari Brocke, Riihimäet, Sauhket, Pösöt, Virssit, Koskelinit, Raakatsut, Karsistot, Oraset, Ahoset, Rauniot, Graaffit, Pitkäset, Mustoset, Nissiset, Lohjamot, Markovit, Sukset, Kosket, Bundoit, Juudinit, Kämäläiset, Romppaset, Salliset, Koivulat, Karisalmet, Hapot, Korpit, Myllärit, Issukat, Toivolat ja Viikit.
    Tulemalla oli pari limonaaditehdasta. Fominin teurastamolla oli merkittävää liiketoimintaa. Kovero piti konepajaa. Kauimpana Tuleman suoran päässä oli pieni, punainen kulkutautisairaalarakennus ja suuri tiilitehdas. Niiltä main tie kääntyi kohti Orusjärveä, Räimälää ja Manssilaa.
   Osuusliikkeen ja Onatsun kaupan välissä kulki tunnettu poikkitie, jota kutsuttiin Suomelan linjaksi. Pekka Mannisella oli vaatturiliike tällä linjalla ja Niemisen kultasepänliike, maanmittausinsinööri Yrjö Starcin talo, Henni Ahosen talo, Aleksi Murasen sekä Ketorannan talot. Jälkimmäinen oli ainut, joka säästyi talvisodassa näistä taloista. Hiltuset, Talinit, Pesut, Kokotit, Kurkot, Batskoset, Ahoset, Jarkut, Linnut, Savolaiset, Vostrakovit, Hurstilat ja Kontturit asuivat tämän tien varrella. Edelleen Suomelan linjalta Alhoon päin mentäessä asuivat Salmelat, Lumpeet, Vanhaset mm. opettajat Anna ja Inkeri Vanhanen, jotka opettivat Tuleman kansakoulussa. Muita Tuleman opettajia olivat Pekka Setkänen, Martta Pelkonen, Anna Vuorio, Aili Rautiainen, Katri Pitko, Eeva Röppänen ja Artturi Nurmela.
     Tuleman ja Miinalan rajamailla asuivat Papuset, Nurmelat, Pelhot, Vanhatalot, Turuset, Ojatalot, Könöset, Hyvöset, Huoposet, Pausoit, Kononovit ja Kaijannot.
    Tuleman sillan korvassa rantatörmän päällä laivalaiturin kohdalla sijaitsi kioskirivi eli salmilaisittain putkat. Niitä oli monella kauppiaalla vieri vieressä. Toisissa oli vain ikkunaluukku ja tiski, toisissa oli pieni kahvilahuone pöytineen ja tuoleineen. Sieltä käytiin ostamassa muutamalla pennillä namusia, nekkuja, pastilleja, kirjavia rinkilöitä ja punaista limonaatia. Kauppa kävi, olihan tämä Tuleman keskeisintä osaa. Varsinkin laivoja odottava väki vietti aikaa putkilla. Laivalaiturista lähtivät laivat Sortavalaan, Valamoon, Mantsinsaareen ja Uuksuun. Maantiesiltaa taas huristivat päivittäin linja- ja postiautot, useat henkilöautot ja hevospelit.
    Sillan toisessa päässä oli kirkonmäeltä nähtynä ensin sankarihaudat patsaineen, takana pieni Paloniemen saha, sillan korvassa tien toisella puolella suojeluskunnantalo, sen takaa näkyi rannassa meijeri ja joen toiselta puolelta näkyivät Tuleman kansakoulun vaaleat rakennukset ja Salmin keskikoulun kaksi punaista samanlaista suurta rakennusta joen toista rantaa myötäilevän tien varrella. Se tie vei edelleen ranta- aittojen takaa niemeen, jossa oli Hosainovien saha. Niemen useat talot kuuluivat jo Miinalan kylään.
     Suojeluskunnantalon lähellä oli työväentalo. Kumpikin talo säilyi talvisodassa. Jälkimmäisessä pidettiin Tuleman kansakoulun alaluokkia väliajalla ja edellinen taas palveli monin tavoin kotiin palanneita salmilaisia. Siellä päätettiin kunnan asioista, järjestettiin juhlia, oppikoululaiset kävivät voimistelemassa tunneillaan, iltaisin siellä näytettiin elokuvia, puhumattakaan monien seurojen ja yhdistysten tarpeista.
    Suojeluskunnantalon vieressä oli Jokion talo. Siinä sijaitsivat Turusen kellosepänliike ja Kokon rouvan kahvila. Siitä alkoi Pappilan suora, jonka varrella olivat Anton Lampenin talo, Matssonin eli sittemmin Stepan Mullijeffin talo, Matti Palmuahon talo ja koneverstas, Salmin kunnansairaala, Hamarus ja seuraavana opettaja Paula Mujusen kotitalo, talvisodassa tuhoutuivat kaikki. Toisella puolella tietä Palmuahoa vastapäätä oli Heikki Vainulan talo, seuraavana Korpin talo ja sen takana Borsiekka, jossa asuivat valokuvaaja Karilaakso ja Ahojärvi, nämä talot olivat säilyneet talvisodassa. Räätäli Pauli Koivusen talo Hama-

sivu 17

rusta vastapäätä oli tuhoutunut. tonteilla asivat Varjosalot, Vaskot, Vaskinit, Mensakoffit, Smirnoffit, Anteroiset, Rapelot, Juvoset, Mensoset, Judinit, Mujuset, Rantsit, Käsnäset, Hötit, Romoit, Ketut, Repetit, Kasekset, Hovatat, Butilkinit, Matfeejefit ja Tuttujeffit.
     Aivan kirkonmäen juurella oli Andrei Jäniksen punainen talo, saman sivutien varrella asuivat Häkkisen leski lapsineen, Vasili Levontjev, Vilholat ja Saavalaiset, jolla oli puusepänliike. Muita Pappilan puolen asukkaita olivat Matjussit, Patroset, Akkilat, Lampi- set, Romoit, Mureet, Lehtisaaret, Mäkirinnat, Daniilovit, Ivaanovit, Jaroset, Romoset, Saarlot, Terannot, Jormoit, Sokolovit, Vehviläiset, Antropovit, Lintuset, Hopeat, Koslovit ja Haukat.
    Pappilan suora kulki ohi Pappilan koulun, Salmin vanhimman koulun. Siellä olivat opettajina alaluokilla Paula Mujunen, yläluokilla Niina ja U.P. Elfvengren ja jälkimmäisen tilalla aivan ennen talvisotaa Aatos Manner. Koulun vieressä asui ennen talvisotaa Aleksi Muranen, joka sitten muutti Suomelan linjalle, ja taas Suomelan linjalta muuttivat koulun naapuriin Ilma ja Heikki Kontturi. Pappilan tonteilla asuivat myös Silvennoiset, Hamarukset, Roudat, Pelvot, Inkiset, Ingertsät, Papit, Nahkaset, Järvilaaksot, Kuhat, Taimolat, Käsnäset, Käet, Peiposet, Kusnetsovit, Peijoset, Isakovit, Rytsyt, Törtöt, Sievistöt, Mähköit, Markovit, Karisalot, Myllärit, Jänikset, Rogosat, Kaltakarit, Anisiimofit, Rodjat, Turut, Kiurut ja Graafit.
    Etempänä Sortavalaan päin sijaitsivat ortodoksiset pappilat, joissa asuivat rovastit Johannes Railas ja Mikael Miikkola, sekä pastori Semen Tehola ja kanttori Paavel Soitimo perheineen, mutta se katsottiin kuuluvaksi jo Kirkkojoen kylään.
     Tulema oli iso, väkirikas kylä, pitäjän keskus kuin kaupunki. Elämä soljui vilkkaana ja värikkäänä aina kesään 1944 saakka, jolloin se oli lopullisesti jätettävä kauneimpana vuodenaikana juhannusruusujen ja sireenien kukkiessa.
    Tunnetuin Tulemalta kotoisin oleva on säveltäjä, professori Aulis Sallinen, joka on yltänyt aivan maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen. Arvostettu taidemaalari Valdemar Pyysiäinen on Tuleman Pesosia. Pirkko Jauhiainen o.s. Muranen on tullut tunnetuksi lukuisista näyttelyistään eri puolilla maata, tämän Suomelan-linjan tytön työt kuvaavat rajakarjalaista elämää.