Akat oli kyläl paistu (pakisseet), sto (että) ne elukat tagavarikoijah mit ei olla kirjoil, eigo n'iis omistajil jätetä lihua n'i kiluo (kiloakaan), da vie sakotetah.

Miitrei oli lujaluondon'e musikku, elukat pyzyttih hänen käis, gu häi hivotun veitzen da rivolin (pyssyn) ker lähti liäväh potsii hengelottamah. Vai ravieh (nopeasti) se hänel käi, gu oli kiireh da pidi peitot'si (salaa) kogo ruaje ruadua (työ tehdä). Dai kiireh oli Opalgi, Miitrein akal, gu hiilaval veil (kuumalla vedellä) potsin ruhuo valeli Miitrein teräväl veitsel ajelles karvoi.

Gu hyö potsinruho oli suadu puhistettuu, Miitrei tuattah, akkah da lapsien ker sen kandoi gorn'it'tsah (peräkamariin) gu muijal (kun muualle) ei uskaldannuh sidä jättiä. "Opittelen (kokeilen) tädä konstii eigo Jumal auttas" duumait'tsi Miitrei. Sit hyö potsin ruho nostettih stolal (pöydälle), da Miitrei kirvehel tazoitteli sen tagajalgoi da lyhendeli vie edujalgoi da pan'i sil mysyn (myssyn) piäh. A akku peitti sen valgiel laganal, vedi gardii'nit ikkunoin edeh da peitti käs'paikal zirkkalon (pyyheliinalla peilin). Gu gorn'it'su oli bryzankointäh (russakoiden takia) jätetty kylmil, da ikkunat oldih jiäs, da gu Miitrein tuatto laski gluadansavun (poltti suitsuketta), oli potsinruho gu oigei pokon'n'iekku (vainaja) oigies paikas da kui karjalas oli taba menetellä.

Huondekselhai (aamullahan) ne kansanhuollon herrat tullah - kui täs käynöh, duumi Miitrei. No, huondes gu valgeni, herroi kahahti reillin'e (reellinen) pihah. Heis kaksi lähti tarkastamah riihty, saraidu (latoa) da aittoi, a toiset kaksi tuldih pert't'ih (pirttiin) paperiloin ker. Miitrei tämän arbai (arvasi) da oli jo akkuadah ja lapsiidah n'euvonnuh kui heijän pidää näytellä herroin tulduu tarkastuksel. Dai mugai hyö ruattih (Ja niin he tekivätkin.). Pidihäi lapsiengi suaha tuattah (isänsä) lubuamat n'amut, d'engat (rahat), kengät da muut hyvät da senttäh hyö jo herroin pert't'ih tulles allettih "pokonniekan" (vainajan) ymbäri huuvella da kidua kiskuo (huutaa kohti kitaa): "Mummo kuoli - baba kuoli - minttäh baban pidi kuolla - olishai vie voinuh eliä - oh babababa miksi meijät jätit" da kui oli tuatto n'euvonnuh da käskennyh da kui hyö ise näytellä maltettih (osasivat).

Gu nen'goman'e (tällainen) itku da pajatus gorn'it'sas kuului ga eihäi herrat voidu olla menemättä kat'somah minttäh sie mugalei jielot ollah (minkä takia siellä asiat niin ovat, mitä siellä tapahtuu). Hyö avattih uksi da nähdih pokon'n'iekku lauval, a emändy ulvahtih iänel itkemäh. Herrat ei mendy perembäl, gu kylmäs gorn'itsas gluadansavu läimähtih muga pokon'n'iekal. Hyö kyzelemäh kui vanhu pokon'n'iekku oli, mih taudih häi kuoli, milloi piettö haudajazed da mugalei kui tämmözis tabauksis kyzelläh. Da Miitrei n'urakol (murheellisella) mielel vastaili heijän kyzelemizih da oli pahoillah gu olis kogo perehen elämä mennyh pokon'n'iekan matkah. Sit häi vie lisäi - vai kaikkienhai meijän pidää lähtie tuonilmazil gu kel oma aigu tuloo. Da akku vai lisäi iändy da kruot'skui gu olis jo itsegi ollut hengie heittämäs. Eigo n'i lapset itkuh piästyy voidu alevuo (rauhoittua).

Täl'l'astu menuo ei herrat voidu pitkäh katsella da senttäh hyögi pahoiteldih moizen mielehizen ihmizen kuolemua da lähtiettih tarkastuspaberit kainalos pihal, noustih regeh da ajettih toizih taloloih tarkastelemah löydyskö mustu pot'si libo mitah muu peitosnoi (piilossa oleva, luvaton) elukka korttiannoksii kohendamah.

Pekka Missi

◄◄Sivuston alkuun