◄◄ Sivuston alkuun
◄ Lunkulan pääsivu
|
Niilo Sauhke: Karjalan praašniekat, sivut 333 - 335 ULAHTON KISAPYHÄPÄIVÄ PRAASNIEKKANA Praašniekkaviikon beššoodat Ulahton kyläläiset muuttivat kisapyhäpäivän praašniekaksi hakemalla viikkoa ennen kisapyhäpäivää adjvoineitosia koteihinsa, ja kylän pojat vuokrasivat tanssipaikan ja aloittivat alusviikon iltoina beššoodan pitämisen. Kylä sijaitsi maakunnallisesti edullisella paikalla, tiheästi asutun seudun kes kustassa. Väkirikkaista ympäryskylistä Mantsinsaarelta, Lunkulansaaren toisista kylistä, Karkusta, Miinalasta, Tulemalta, Kirkkojoelta ja Mäkipäästä saapui poikia suurin joukoin beššoodaan neitoein kanssa tanssimaan ja seurustelemaan. Praašniekaton syksy ja pyhäkesken läheisyys siivitti nuorison seurustelumieltä, ja alusviikko muodostui nuorisolle seurustelun ihanneajaksi. He eivät antaneet rastavanpyhän estojen vaikuttaa mieluisaan toimintaan. Aattoilta Kaukaisemmissa kylissä asuvat sukulaiset saapuivat Ulahtoon praašniekelle jo aattona. Keskitalon perhe riensi pihaan vieraita vastaanottamaan, auttoi heitä reestä pois ja kätellen ja syleillen toivotti heidät tervetulleiksi. Iloinen jälleennäkemisen hälinä täytti pihamaan ja käsikynkässä ohjaten saatettiin vieraat sisälle. Päällysvaatteet riisuttuaan vieraat ohjattiin kamariin, heitä odotti valmiiksi katettu kahvipöytä. Keskellä pöytää podnosalla oli suuri kalakurniekku avattuna. Se oli saarelaisten praasniekan tunnus, ja sen tarjoaminen vieraille tulokahvin kanssa ilmenti tervetulontoivotusta. Vieraat ohjattiin pöytään, ja isäntäväki kunnioitti vieraitaan juomalla heidän kanssaan kahvia. Emäntä kaatoi kahvia kuppeihin, ja isäntä kaatoi praašniekkajuomaa pikareihin. Kuuma kahvi ja pikarien sisältö poistivat matkavilut ja sulattivat kielenkantimia, välitön kyselyjen ja vastausten sorina täytti kamarin. Kahvinjuonti muodostui sydämelliseksi praašniekkamielen avaustilaisuudeksi. Emäntä läksi naisvieraittensa kanssa kylyyn, ja heidän palattuaan läksi isäntä miesvieraittensa kanssa kylyyn. Kuuma löyly sulatti rekimatkan vilut lopullisesti pois, ja kylystä palattiin uusina praasniekkaihmisinä. Isäntäväki kunnioitti vieraita syömällä illallisen heidän kanssaan yhdessä. Taitava emäntä oli valmistanut Laatokan parhaista kaloista monia ruokalajeja, erikoista mielihyvää tuntien nautittiin mateenmädistä ja maksasta valmistettua salaattia, ja se oli kalanystävien mieliherkkua. Kestitaloon saapui useita naapurien isäntiä omien miesvieraittensa kanssa illanistujaisiin. Naapurien isännät kuuluivat talon isännän kanssa samaan nuottakuntaan ja he olivat keskenään enemmän kuin naapureita. Laatokan vaaralliset myrskyt olivat kasvattaneet heidät ystäviksi, ja heidän yhteenkuuluvaisuuden tunteensa olivat aidot. Miehet olivat hyväryhtisiä ja voimakkaita, heidän kirkkaina salamoina tuikkivat silmänsä kielivät sisäisestä voimasta ja lannistumattomasta tahdosta, ja tuuheat pitkät parrat korostivat miehekkyyttä. Emäntä ohjasi miehet kamariin, hän oli kattanut teepöydän valmiiksi. Pöydän alapäässä samovaari kohisi kuumuuttaan, pöytää juhlisti avattu kalakurniekku, uhoten herkullisuuttaan, teelasien viereen oli asetettu pikarit. Miehet sijoittuivat pöydän ympärille arvokkaan juhlavasti. Emäntä kaatoi teetä laseihin, ja isäntä täytti pikarit votkalla. Isäntä nousi seisomaan ja kehotti miehiä maistamaan talon antimia. Miehet nousivat seisomaan, kilistivät pikareita vastatusten ja tavan mukaan tyhjensivät niiden sisällön yhdellä siemauksella, istuutuivat ja joivat teetä päälle ja söivät kalakurniekkua palan painiksi. Teenjuonti kesti tunnista toiseen, ja miehet keskustelivat vilkkaasti. Saariston miehet muistelivat unohtumattomia kalastusmatkojaan myrskyävällä Laatokalla, ja heidän kertomuksissaan vilahtelivat Parahan, Kallivosen, Vuoratšun, Munatsun ja monien muiden saarien nimet, joissa he olivat majailleet ja turvautuneet myrskyn aikana hätäsatamiin. Välillä he muistelivat kalastusjuhliaan, duvanoita, jotka muodostivat joka vuosi kesäkalastuksen loputtua merkkitapauksen. Keskustelun välillä miehet nousivat seisomaan, kilistivät pikareja ja tyhjensivät ne merkkitapauksen muistoksi ja istuutuivat kertomuksiaan jatkamaan. Saariston miehet olivat kasvaneet vaarojen keskellä peloittomiksi ja neuvokkaiksi, he olivat saaneet kokea vertaansa vailla olevia ja henkeäsalpaavia elämyksiä kalastusmatkoilla myrskyävällä Laatokalla. Heidän kertomuksiaan kuunteli mantereen kasvatti sydän sykkyrässä "Oli marraskuun loppupuoli, paras "riipuksen" kutuaika, (riiputus on keskimäärin 500-800 g painava muikku). Ulahton venekunnan miehet Huskasen Vasa, Lukan Sergei, Lukan Ondrei ja Lukan Iivan ja Hovin venekunnan miehet Stopaanovan Iivan, Törryn Misa, Jermein Iivan ja Kuisminan Johor olivat majoittuneet Hiivan kylään kalastuskauden ajaksi ja nyt aamuhämärässä kävelivät venhevalkamaa kohden hilpeinä ja puheliaina. Heidän kasvojaan hiveli vieno suvituuli ja puolipilvinen sää lupasi hyvää kalansaalista, ja miehet keskustelivat siitä innokkaasti. Ulahtolaisten venhe oli purjeilla varustettu, mutta hovilaisten venhe oli airoilla soudettava. Venheet suuntasivat matkansa vastatuuleen, kohti etelää, Laatokan keskiselälle, missä luotojen luona, noin 25-30 km rannasta oli parhaat riipuksen kutupaikat. Perille päästyään vanhekunnat laskivat verkot veteen ja saatuaan kaikki lasketuksi alkoivat alkupäästä niitä kokea. Kalansaalis oli aamusta alkaen yllätyksellisen runsas. Miehet kokivat verkkoja ja kaloja poisottamisen jälkeen laskivat ne takaisin veteen. He olivat niin innostuneita työstänsä, etteivät huomanneet tuulen suunnan muuttumista, aamullinen etelätuuli oli äkkiä muuttunut pohjoistuuleksi. Päivällä alkoi taivas synketä ja pilvikerrokset muuttuivat mustemmiksi, tämän tästä vihaiset tuulenpuhurit puuskuttivat pitkin meren pintaa. Miehet huomasivat myrskyn lähestymiset, mutta heillä oli kaikki verkot vedessä eivätkä raaskineet niitä jättää myskyn tuhottavaksi. He lappoivat verkkojaan venheisiin ehtimiseen. Ilma muuttui äkkiä jääkylmäksi, verkot jäätyivät heti vedessä pois nostettaessa, ja se hidasti niiden nostamista venheisiin. Miesten vaatteet jäätyivät, ja kohmettuneilla käsillään he kiskoivat viimeiset verkot venheisiin. Yht'äkkiä puhkesi rajumyrsky, ja samalla alkoi niin sakea lumisade, ettei aina näkynyt toista lähellä olevaa venhettä. Ulahton venhekunta nosti purjeensa ja huusi hovilaisille matkaanlähtösanoman, mutta kovassa myrskyssä heidän äänensä ei kuulunut toiseen venheeseen asti. Tällöin ulahtolaiset viittilöivät airoillaan toisen venhekunnan miehillä, että he seuraisivat heitä. Hovilaiset näkivät airoilla viestittämisen ja vastasivat samalla tavalla airoilla viestittäen, mutta siitä huolimatta he läksivät soutamaan myötätuuleen ja sakeassa lumipyryssä venheet menettivät hetkessä näkyväisyytensä toiseen venheeseen. Ulahtolaiset eivät olleet selvillä tuulen suunnasta, mutta kun heidän oli turvallisempi purjehtia luovimalla vastatuuleen, he suuntasivat matkansa päin myskyä. Hovilaiset läksivät myötätuuleen soutamaan, aamullisen tuulensuunnan mukaan. Koska he päivällä eivät huomanneet tuulen suunnan muttumista, he luulivat soutavansa rantaa kohden, mutta soutivatkin yhä kauemmas Laatokan keskustaan kohden. Ennen auringonlaskua myrsky alkoi heikentyä, ulahtolaiset osuivat lähellä Lunkulansaaren eteläkärkeä sijaitsevale puuttomalle luodolle, nousivat maihin tuulen alapuolisella rannalla ja jäivät siihen odottamaan myrskyn tyyntymistä. Miesten vaatteet olivat jäässä, he paneutuivat vieretysten maahan pitkälleen ja alinomaan liikutellen itseään yrittivät pysytellä lämpiminä. Auringonlaskun aikaan ulahtolaiset pääsivät Hiivankylän rantaan, rannalla odottivat pelastustöihin lähteneet miehet tulijoita. Ulahtolaisilla oli selityksenä vain se, että hovilaiset läksivät erehdyksessä soutamaan myötätuuleen, siis Laatokan selälle päin, ja sen jälkeen he eivät enää heitä nähneet. Pitkistä etsiskelyistä huolimatta Hovin venekuntaa ei löytynyt, Laatokka oli ottanut miehet omakseen.» Ilta kului pitkälle kalastuskertomuksia kuunnellessa, mantereella asuvilla kuuntelijoilla ne olivat järkyttävää ja samalla opettavaa kuunneltavaa. Sen jälkeen he osasivat antaa oikean arvon Laatokan myrskyjä kokeneille kalastajille ja arvostaa valiokaloja sen mukaisesti. ****** Hovin venekunnan miehet Niilo Sauhken kirjan mukaan:
Katihan mukaan kuolleet: |