Ärmästen ja Kimajeffin sukua ◄◄Sivuston alkuun
  
  Karkun sivulle

 

Aune Kaartinen os. Ärmänen:  Stepan Kimajeff (nykyinen nimi Kimanen) omisti Karkussa lähellä kansakoulua olevan Mäkelä-nimisen tilan.  Eversti Nordström osti sen 30-luvun puolivälissä kesäasunnoksi. (Kauempana oleva toinen samanniminen tila oli Ärmäsen omistama.)
Stepan oli kauppias, pääliike oli Tulemalla ja 2-3 kyläkauppaa, joista yksi oli Karkussa omistamassaan Mäkelän piharakennuksessa, joka näkyy Nordströmin kriketin peluukuvissa.
Kuvan Pelagia Kimajeff kasvoi siellä. Kuvassa hän oli myyjänä siellä 1920-luvun lopussa ennen naimisiinmenoa naapurin pojan Ivan (Johannes) Ärmäsen kanssa. Stepan oli sairaana ja muutti perheineen Pitkärantaan hotellia pitämään Anna-vaimo apunaan.

-Kuvat ja tiedot Aune Kaartinen os. Ärmänen, Hamina 2005- 2007

Kuvan Pelagia Ärmäsen tyttären Aune Ärmäsen muistelmat

 

Naapurin poika
Ivan (Johannes) Ärmänen ratsuväen asussa v. 1926.
*10.10.1905
-ak

 

Taustalla Vasili Kimajeffin talo, jossa äitini Pelagia syntyi ja asui n. 8 vuotta. Vas. Maria Kimajeff omenapuiston edessä.
 

Vasili Kimajeff ja vaimonsa Pelagia, keskellä Maria.
Takana vas. Martta ja Pelagia (Alma).
 

Vasili Kimajeffin poika Stepan ja vaimonsa Anna os. Potasev Karkusta.

 

Juhannuksena 1930 juhlavieraita Ärmäsen talon päädyssä. Juhannus oli Karkunkylän praasniekka. Seisomassa oikealta lukien: 3. Fedosja Kuikka, 4. Pelagia Ärmänen, 5. Ivan Ärmänen, 6. Irinja Judin, 7. Vasili Ärmänen.  Istumassa oikealta lukien: 1. Maria Onnukka, 2. Aune Ärmänen, 3. Lahja Judin, 4. Alma Judin.
Fedosja Kuikan vieressä hänen tyttärensä Pelagia Ärmänen ja maassa Pelagian kohdalla toinen tytär Maria Onnukka  -ak

 

Ivan (Johannes) Ärmäsen perhe toukokuussa 1938 pari päivää ennen Viljo-vauvan kuolemaa.
Takana Ivan ja Pelagia (Alma), välissä Viljo-vauva. Edessä istuvat Aune ja Anna, hienot merimiespuvut päällä, rusetit ja käsissä pienet nuket. Paneliseinä, peiliovi, räsymatot ja lintuaiheinen seinäryijy osoittavat talon vauratta ja tyyliä.
-ak

 

Vasili Stefanov Ärmänen *15.12.1863  +24.2.1946 (Vasilin sisko Aksenja Stefanova oli naimisissa Ivan Peltometsän (ent. Plaketti) kanssa.
Anna Petrova Ärmänen os. Rantsi *19.5.1872  +12.12.1916
-ak

Ivan (Johannes) Ärmänen ja vaimo Pelagia (Alma) Ärmänen sekä heidän tyttärensä Aune, Anna, Mirjam ja Meeri sekä heidän lapset, vain Heikki puuttuu,  Kuva otettu  v. 1967 jolloin Johannes ja Alma muuttivat eläkkepäiville 5 hehtaarin pientilalle Vehkalahden Neuvottomaan Suomenlahden rannalle Haminan lähellä.
-ak

 

Ärmästen tila oli Nordströmin naapurissa, nimi oli myös Mäkelä, Rno 5:8. Talo oli samalla rinteellä. Rinteen alla oli riihi, lato ja sauna. Kuva on otettu 1992 Karjalan reissulla, talo on pahoin ränsistynyt, aita on tullut lisää. Rantala-talon kohdalla kulki tie rantaan, sen molemmin puolin oli Ärmästen maita. Rantala-tontti myyty todennäköisesti kalastajalle. Lisäksi Karkun lammen pohjoisrannalta Iljanniemestä pohjoiseen Ojastenniityille oli toinen  80 ha niitty- ja metsäpalsta.
-ak
Johannes Ärmästen talo ja piharakennukset 1992 Karkussa. Aitan vierestä, siis jatkona ollut puuliiteri on purettu, samoin rinteen alla ollut riihi, lato ja saunakin on viety pois. Etualalla olevalla niityllä  kukki keväällä kullerot, keltaisenaan koko alue. Nordströmin ja Seisen lapsetkin kävivät keväisin niitä poimimassa. Nyt siellä rehottavat putket.
Tässä talossa asui 1992  englannin opettaja äitinsä ja miehensä kanssa. Oli Tulemalla opettajana. Hänen kanssaan Mirjam keskusteli, tarjosivat kahvit ja syötävää.  -ak

◄◄Sivuston alkuun
  
  Karkun sivulle