Olipa kerran kylä sinisen järven rannalla. Viljavien peltojen takana kohosi komea metsä. Eräänä kauniina kesäpäivänä kylää lähestyi idästä matkaava Viisas mies. Pelloilla ahkeroi väkeä heinänteossa. Vieras poikkesi erääseen taloon.
Ensimmäisenä vieras ihmetteli sitä, että kun väki raataa pelloilla hikipäässä, niin talon pihapuiden alla varjossa makaa yhtä paljon väkeä joutilaina. Varovasti hän kysäisi eräältä hereillä olevalta makoilijalta, että mikseivät kaikki ole pellolla. "Me olemme pitkäaikaistyöttömiä" - kuului vastaus. Viisas mies ei ymmärtänyt. Kohta olikin ruoka-aika. Sekä työtä tehneet että ns. pitkäaikaistyöttömät kävivät samaan pöytään sulassa sovussa. Vieraanvarainen isäntä kutsui vieraankin syömään.
Kerrottuaan kuulumiset maailmalta vieras kysäisi varovasti että mikseivät kaikki tehneet työtä. Isäntä piti pitkän esitelmän uudesta globaalista markkinataloudesta, lisäarvoista, rahasta, hinnoista, palkoista, eurokytkennöistä ym. Kaikkien ei ole järkevää osallistua tuotantoon, se ei kannata taloudellisesti. On edullisempaa antaa työttömille ruoka, keskikalja ja vaatteet ilmaiseksi. Valitettavasti vain heitä ei voi ajaa pois kylästä, siitä seuraili mellakoita.
Vieras yritti kohteliaasti selittää, että hänen logiikkansa mukaan talon ja koko kylän elintaso ja jaettavan hyvän määrä suurenisi, jos kaikki saataisiin tavalla tai toisella tekemään mahdollisimman paljon. Isäntä lopetti selittämisen kun huomasi että vieras ei ymmärrä edes taloustieteen alkeellisimpia totuuksia ja realiteetteja. Isäntähän oli käynyt kauppakoulun.
Vieraan mielestä hän oli tullut saduissakin mainittuun Hölmölän kylään. Isäntä puolestaan arveli että vieras on karannut jostakin laitoksesta. Niinpä syötyään vieras kiitti ruoasta ja jatkoi matkaansa. Sen pituinen se.