Ortodoksisukujen Tutkijapiirin puheenjohtajan Johannes Sidoroffin artikkeli Juuret suvussa -kirjassa.

Ortodoksisukujen tutkimuksen erityispiirteitä

Kaikkeen sukututkimukseen liittyy monia erilaisia tehtäviä ja asioita, jotka ovat yhteisiä riippumatta siitä, missä tutkittava suku on asunut. On asiakirjoja, jotka ovat samoja kaikkialla, mutta muutamat asiat poikkeavat toisistaan oleellisesti. Seuraavassa muutamia erityispiirteitä, jotka tulevat esiin ortodoksisukujen tutkimisessa.

Venäjän kieli

Ortodoksinen uskonto tuli Suomeen idästä ja tästä syystä kirkon virallinen kieli on ollut venäjä. Suomen ortodoksisen kirkon itsenäistyttyä viralliseksi kieleksi tuli suomi, seurakunnasta riippuen noin vuodesta 1918-1925 alkaen. Kirkon asiakirjoista vanhimmat  ovat 1700- luvun lopulta, eri seurakunnissa hiukan eri ajoilta, mutta kaikki ovat venäjänkielisiä Suomen itsenäistymiseen saakka. Tästä syystä kirkonkirjojen tutkimiseen tarvitaan vanhan venäjän kielen taito vähintään kirkonkirjojen , tosin suppeahkon sanaston laajuisena.

Ajanlaskuero

Suomen ortodoksinen kirkko  käytti noin vuoteen 1920 saakka juliaanista kalenteria. Sen aika on nykyisin käytettävää gregoriaanista ajanlaskua jäljessä ja ero kasvaa jatkuvasti. 1700-luvulla ero oli 11 päivää, 1800-luvulla 12 päivää, 1900-luvulla 13 päivää ja nyt 14 päivää. Tämä ero tulee huomioida verrattaessa aikoja muihin yhteiskunnan käyttämiin päivämääriin. Todettakoon, että muualla maailmassa ortodoksikirkko käyttää juliaanista kalenteria edelleenkin. Suomen ortodoksikirkko  siirtyi gregoriaaniseen  kalenteriin 1920 luvulla ja tuolloin eläneiden seurakuntalaisten syntymäajat muunnettiin nykyisen kalenterin mukaisiksi. Siksi tuon ajan asiakirjoissa esiintyy kahdenlaisia päivämääriä.

Patronyyminimet

Ortodoksisissa kirkonkirjoissa käytettiin 1700- ja 1800-luvuilla lähes yksinomaan patronyyminimiä. Vaikka vakiintuneita sukunimiä oli käytössä jo 1800 luvun puolivälissä, niitä käytettiin kirkonkirjoissa hyvin rajoitetusti.Tästä syystä on oltava erityisen tarkkana nimien suhteen, sillä  perheessä saattoi olla useita samannimisiä henkilöitä. Usein isän tai viimeistään isoisän nimi annettiin pojalle ja käyttönimi saattoi olla tunnistamisen vuoksi ihan eri, kuin virallinen kastenimi. Tämä ongelma poistui vasta sukunimilain myötä 1920 luvun alussa.

Nimien suomalaistaminen

1920-luvulta alkaen ortodoksisessa Karjalassa oli käynnissä voimakas nimien suomalaistaminen. Tässä yhteydessä hyvin monet  karjalaisperäiset nimet muutettiin suomalaisiksi ja näin ikään kuin piilotettiin karjalainen sekä ortodoksinen identiteetti. Suomalaistaminen koski sekä sukunimiä että etunimiä. Rikas karjalainen nimistöperinne koki tuolloin erittäin suuren ja korvaamattoman menetyksen.

Ortodoksisukujen Tutkijapiiri

Ortodoksisen sukututkimuksen tukemiseksi ja ortodoksitaustaisten sukujen tutkimisen helpottamiseksi perustettiin vuonna 1993 Ortodoksisukujen Tutkijapiiri ry. Tutkijapiiri on järjestänyt lukuisia sukututkimuskursseja, tehnyt ortodoksisukujen tutkimista käsittelevän osan Suomen Sukututkimusseuran julkaisemaan oppaaseen ”Sukututkimus askel askeleelta” ja järjestänyt pari kertaa vuodessa tutkimusalaa käsitteleviä luentotilaisuuksia. Lisäksi tutkijapiirin toimesta on käyty luennoimassa ortodoksisukujen tutkimuksesta eri sukututkimusseurojen järjestämissä tilaisuuksissa. Tutkijapiirissä on tällä hetkellä jäseniä noin 140 ja se toimii valtakunnanlaajuisesti.

Tutkijapiirin yhteystiedot ovat Suomen Sukututkimusseuran kotisivuilla osoitteessa www.genealogia.fi

Johannes Sidoroff, puheenjohtaja
Ortodoksisukujen Tutkijapiiri ry

etunimi.sukunimi@surfeu.fi
Tarhamäenkuja 7, 05400 JOKELA
puh. (09) 417 2576

Virallisissa asiakirjoissa vuosisadan kahden puolen esiintyivät molemmat ajanlaskutavat, esim.

1 p:ltä Huhtik
------------------ 1873    tai
20 p:ltä Maalisk.

9/22 p. Heinäkuuta v. 1904

Leo Mirala