Noin viikkoa myöhemmin saapui nimismiehen luo Salmin rajavartioston komentaja majuri Inkala, joka pyysi, että valtakunnan rajaa vastassa olevat rajakylät olisi tyhjennettävä, että puolustusvoimat voivat miinoittaa tarpeelliset maantiet, pienemmät tiet ja polut. Asiasta ilmoitettiin maaherralle, joka puolestaan hankki valtioneuvoston vastauksen, mikä kylien tyhjentämiseen nähden oli kielteinen.

   Kun tämä tieto oli toimitettu komentaja Inkalalle, saapui hän seuraavana paivänä uudelleen nirnismiehen luo ja kehotti ilmoittamaan ylöspäin, että tiet rniinoitetaan kolmen päivän kuluttua ja sen jälkeen käytännöllisesti katsoen rajakylät eivät enää ole yhteydessä valtakuntaan. Tämä tapahtuisi, koska hän on luvannut kenraalille vastata tämän lohkon puolustuksesta, eikä muuta taetta lupauksen täyttämiselle ollut.
   Kun tämä viesti oli toimitettu valtioneuvostolle, niin samana päivänä antoi valtioneuvosto suostumuksensa rajakylien tyhjentämiseen, joka sitten tapahtuikin.
   Tällä valtioneuvoston määräyksellä sitten parin seuraavan viikon aikana siirrettiin karja ja väestö pois sekä osa viljoista ja perunoista Manssilan, Virtelän, Rajaselän, Kanabrojärven, Kaunoselän, Orusjärven osan, Päällysjärven ja Käsnäselän kylistä ja nämä kylät jäivät miinoituksien taakse

Isäntien enemmistö ei ymmärtänyt

Kun neuvottelut Moskovassa pitkistyivät, niin alettiin laskea viisaaksi kaiken varalta ruveta tyhjentämään pitäjästä sellaista sotakiireessä ilmeisesti vaikeasti kuljetettavaa kuten viljoja ja karjaa. Tämän vuoksi neuvoteltiin siitä, etta Tulemajoen itäpuolella ja saarissa olevien kylien vilja ja karja myytäisiin puolustusvoimille täyteen hintaan. Tämä syystä, että silloin paikkakunnalla olevat pataljoonat eivät pystyneet ostamaan tavaraa kuin aina viiden päivän annokset kerrallaan, mikä rikkaan pitäjän varastoissa ei paljon tuntunut.

Sotilasviranomaiset suhtautuivat ymmärtäväisesti asiaan ja paikkakunnalle saapuikin eräs majuri, joka oli valtuutettu suorittamaan koko pitäjän käsittäviä ostoja. Alkusysäystä kaupoille haluttiin antaa kutsumalla kokoon kunnallislautakunta, jonka jäsenien tulisi kylissä kehottaa suorittamaan kiireesti kaiken karjan ja viljan myynti valtiolle.
   Kunnallislautakunnan kokouksessa ei kuitenkaan isäntien enemmistö silloin käsittänyt tilannetta, vaan väittivät, etta siten tuhoutuisi pitäjän karjakanta ja vaikka viranomaisten taholta huomautettiin sotatapauksessa tuhon olevan vielä suuremman, niin raukesi hyvä asia siihen.

 Suuren itäisen naapurin lentokoneet vierailivat pariin otteeseen ja yhden kerran koneen lentäessä kirkonkylän ylitse ammuttiin sitä muutaman kerran. Kone rupesi heti laskeutumaan ja yritti vaakalennossa Manssilan suuntaan ja selvittämättä jäi pääsikö se takaisin rajan taakse. Näistä lennoista ei annettu sotilasviranomaisten toivomuksen mukaan sanomalehdile tietoja, mutta niistä ilmoitettiin heti puhelimitse lääninhallitukseen.

Oletukset eivät pitäneet paikkaansa

Evakuoinnin varalta oli suunnitelmat olemassa ja ne oli tehty silmällä pitäen sellaista tilannetta, että sota tulisi yllättäen. Sopeutettaessa yhteen näita suunnitelmia sotaväen esiinmarssin kanssa oli aikoinaan selitetty, että päämaantie Uuksulta Manssilaan tuli oll sotaväen käytössä liikekannallepanohetkestä usean päivän aikana. Siviilikuljetukset oli koetettava samoin kuin väestön ja eläinten poisto suorittaa Uuksulta Jukalle johtavaa sähkölinjaa pitkin.
   Samoin oletettiin lentoliikenteen olevan maantien päällä vilkasta ja vaarallista, ettei maantietä voinut lentovaaran takia ottaa lukuun ja lisäksi kun kirkonkylästä Uuksulle oli maantiellä viisi siltaa, niin pommittamalla yhdenkin rikki näistä, olisi liikenne heti tukossa.
   Varsinaisen omaisuuden evakuointi ei enää sodan sytyttyä ollut mahdollista eikä evakuointisuunnitelmissa kiinnitetty asiaan huomiota. Viranomaiset olisivat halunneet kyllä suorittaa eräitä kauppavarastojen ennakkosiirtoja. Mutta kun valtiovallan taholta ei oltu varattu etukäteen paikallisille viranomaisille varoja, ja varsinkin kun ei ollut lupaakaan, koska se olisi herättänyt levottomuutta väestössä, jäi kaikki odotuksen varaan.
   Yksi poikkeus oli. Vaunulasti tavaraa, nimittäin valtion, kuntien ja seurakuntien sekä rahalaitosten tärkeimmät kirjat ja arkisto lähetettiin Uuksulta lääninhallituksen haltuun.
   Väestönsiirto alkuperäisessä suunnitelmassa päättyi pitäjän kohdalta Tohmajärvelle ja sinne ohjattiin rajakylistä siirtyneet, joita saattamaan meni pitäjän luterilainen kirkkoherra M. J. Huhtinen.

Koulu yritettiin avata lapsille

Neuvotteluvaiheen loppupuolella eli marraskuun puolivälissä 1939 kävi pitäjässä Viipurin läänin maaherra Arvo Manner. Silloin oli neuvottelu kirkonkylässä, mihin otti osaa paikallisten viranomaisten lisäksi rajavartioston komentaja everstiluutnantti Räsänen ja yhteiskoulun rehtori Pekka Setkanen.
   Rehtori tiedusteli siihen aikaan jo valoisammaksi välähtäneen tilanteen valossa yhteiskoulun alkamismahdollisuutta. Maaherran mielestä oli kuitenkin odotettava vielä jonkin aikaa, mutta everstiluutnantti Räsänen kielsi jyrkästi koulua alkamasta, koska hänen mielestään tilanne ei ollut ollenkaan selvinnyt.
   Ensi hämmästyksestä oli sitten marraskuun loppupuolella vähitellen toinnuttu ja muutenkin totuttu neuvotteluvaiheeseen, joten paikkakunnalta poismuuttaneita henkilöita ja perheitä oli hiljalleen palannut takaisin.
   Sitten luettiin lehdistä Mainilan laukaukset ja hyökkäämattömyyssopimuksen irtisanominen.
   Rajan takaa oli vuotanut kahdenlaisia tietoja. Toisten mukaan ei Salmin vastaiselle rajalle oltu tuotu joukkoja ja toisten mukaan oli Suojärven rajan läheisyyteen saapunut 20 000 miestä kasittävä sotavoima.
   Naamioaitauksia kyllä havaittiin Manssilan kohdalla ja myös eräitä konekivääripesäkkeitä oli ilmestynyt, joista eräänkin ampuma-aukko osoitti suoraan ns. Grosnoin suomalaisen kenttävartion tupaa kohden. Läpi öitten kuului myös hakkaamista rajan takaa.

◄◄Sivuston  alkuun
    ◄ Sota

Valkeni sitten usvainen hämärä aamu marraskuun 30. päivänä 1939. Paikallinen valtion viranomainen oli virkahuoneessaan kello 9 tienoilla, kun puhelin soi ja kirkonky1än osuuskaupanjohtaja T. Klemetti pyysi puhelimessa matkustuslupaa vaimolleen ja 1apsilleen Keski-Suomeen. Kun viranomainen ihmetteli matkaa tietäen, että mainitut perheen jäsenet olivat vasta äskettäin palanneet evakkomatkaltaan, niin kysyi johtaja Klemetti "ettekö tiedä, että rajalla jo tapellaan aamusta alkaen".
   Tämän jälkeen tilanne selveni pian, kun pataljoonasta soitti vääpeli ja ilmoitti, että autokolonna on tulossa  40 auton vahvuisena noutamaan pois siviiliväkeä.
   Evakuointimääräyksissä oli kuitenkin teroitettu, että ei ollut lupa panna evakuointia rullaamaan ennen kuin virallinen ja tarkistettu ilmoitus siitä lääninhallituksesta saapuu ja sen vuoksi oli odotettava. Myös oli selitetty, että hermosotaa rajakahakoiden muodossa saattaa ilmetä eikä sen ole annettava vaikuttaa asioiden kulkuun.

  Niistä tiedoista, joita puoleen päivään mennessä saatiin, ei kuitenkaan voinut varmuudella päätellä, onko kyseessä rajakahakka vai laaja maahyökkäys. Tämän vuoksi odotettiin ja valmisteltiin evakuointimääräysten liikkeelle lähetystä, jos sellainen käsky tulisi.

Tiedonkulussa oli vaikeuksia

Lääninhallituksesta ei suoraan saatu mitään tietoa eikä sinne paikallinen viranomainen päässyt, kun yrittäessä tuli päälle ns. komentajapuhelu, joka katkaisi siviilivirkapuhelun. Vasta kello 13:n tienoilla välitti Sortavalasta joku karjan evakuointia suunnitellut agronomi lääninhallituksen käskyn tyhjentää pitäjän itäpuoli siten, etta Uuksun joki on rajana. Tämän mukaan vastaaville kylille annettiin viipymättä evakuointimääräys.
    Kello 14 alkoi konekiväärin kaukaista ammuntaa kuulua kirkonkylään ja sen ohi oli aamusta alkaen tullut hevosilla perheitä Palojärven, Orusjärven ja Varpaselän kylistä. Oli sellaisiakin, joitten päällä ei ollut kuin alusvaatteita.
   Autokolonna saapui ja siitä lähti vaunuja hakemaan ihmisiä Lunkulasta, Räimälästä, Karkusta, Orusjärveltä, ja Koverosta. Räimälän silta oli räjäytetty kello 14 tienoilla eikä sinne enää päässyt, samoin oli räjäytyksen vuoksi Orusjärvelle pääsy lopussa. Näin ollen jäivät tietojen mukaan Orusjärven, Varpaselän kylien ja puolet Räimälän kylän karjaa suoraan vihollisen käsiin.
   Autokolonna pääsi ajamaan ihmisiä kello 20 tienoilla ja ajo Uuksun asemalle tapahtui suuremrnitta häiriöittä seuraavaan aamuun saakka. Järjestyksen valvomista varten siirtyi osa siviiliviranomaisia kello 2 aamuyöllä 1. joulukuuta 1939 Uuksulle valvomaan juniin lastausta.
   Samana päivänä ajoi eräs evakuointijuna Impilahdella jollakin ylikäytävällä siirtokarjalaumaan ja suistui kiskoilta ja katkaisi ainakin 20 tunniksi liikenteen Uuksulle ja Pitkärantaan. Aamusta kello 6 tienoilta lähtien oli liikenteen välittäminen vaikeutunut tieosalla Tulemajoki - Uuksu, koska puolustusvoimien eri yksikköjen kuormastot alkoivat vetäytyä länteen päin.
    Tulemajoen kylä sytytettiin tuleen kello 11 tienoilla, jolloin viimeiset siviiliviranomaiset poistuivat ja Karkkuun tunkeutunut vihollinen oli Miinalan kylän laidoille saapumassa alkaen tykistöllä häiritä liikennettä Tuleman ja Kirkkojoen valillä. Vihollinen oli kiertänyt miinoitusalueet siten, että ratsuväki ja tankit Alhon niittyjen kohdalla ajoivat veteen ja kiersivät kahlaten esteitten ympäri, joten uhka kirkonkylää vastaan ensiksi kohdistui Miinalan taholta. Myös Koveron kylän kohdalle Tulemajoen itärannalle oli ilmestynyt näihin aikoihin ensimmäisiä vihollisen osastoja.

Ristiriitoja viranomaisten välillä

Siviiliviranomaisten yhteydet Viipurin lääninhallitukseen olivat olleet poikki. Sen vuoksi kun sotilasviranomaiset keskusteluissa vakavasti toivoivat myös pitäjän länsiosan tyhjennystä, niin neuvoteltiin UuksuIla korkeimpana päällikkönä silloin toimineen eversti Järvisen kanssa. Hän oli myös sitä mieltä, että pitäjän loppuosa oli pikimmin tyhjennettävä. Tällaisen määräyksen sitten antoi paikallinen siviiliviranomainen.
   Määräys ei miellyttänyt Uuksun asemalle ja sieltä sitten Pitkärantaan siirtynyttä sotilasevakuointielintä, joka ottamatta tullessaan yhteyttä siviiliviranomaisiin selitti kaiken vallan tyhjennyksissä kuuluvan heille.
   Heidän tietojensa mukaan olisi pitäjän puoliskon tyhjentäminen vielä lykättävä 2. joulukuuta 1939 laskien kahdella vuorokaudella. Ristiriita seuraavana päivänä meni niin pitkäIle, että kyseinen sotilasevakuointielin uhkasi vangita paikalliset siviiliviranomaiset.
   Tilanne muuttui kuitenkin äkkiä, kun yöllä 2.-3. joulukuuta tuli käsky, että Pitkärantakin on tyhjennetävä kuuden tunnin sisällä. Tämä johtui siitä, että vihollisen tankit olivat päässeet Käsnäselän tiellä tunkeutumaan Uuksujoen yli. Tämän seikan johdosta ja kyseisen elimen saatua ohjeita esimiehiltään, se ei enää puuttunut siviiliviranomaisten tehtäviin, joita se olosuhteita tuntemattomana tuskin olisi pystynyt hallitsemaankaan edes välttävällä tavalla.
    Tapahtumat kehittyivät tämän jälkeen nopeasti. Mantsinsaarelaiset siirrettiin pikkulaivoilla, mm. Laivuri Simo Sorsan Sukkelalla, suoraan saaren pohjoispäästä Pitkärantaan. Öisin valaisivat pitäjän taivasta palavien kylien leimut sekä aika ajoittain Mantsin patterien tykkien suuleiskat. Näissä oloissa puolustusvoimamme luopuivat Salmista 4. joulukuuta 1939. Vauraan ja rauhallisen pitäjän olemassaolo oli siinä muodossa päättynyt.

Suurin osa lähti vapaaehtoisesti

Edellä kosketelluista väestönsiirroista on huomattava, että lokakuussa 1939 tapahtunut rajakylien tyhjentäminen oli pakollinen toimenpide kaikille asukkaille, mutta sodan sytyttyä tapahtunut evakuointi oli vapaaehtoinen. Näin ollen suuri osa asukkaista lähti vapaaehtoisesti pitäjästä, sillä käytännöllisesti katsoen oli hengenvaarallista jäädä taistelujen vuoksi paikoilleen jo siitäkin syystä, että asuinrakennukset melkein poikkeuksetta poltettiin omien joukkojen toimesta tarkoituksena vaikeuttaa mahdollisimman suuressa määrin päälle tunkeutuvan vihollisen majoittumista ja huoltoa.
   Perästä päin sitten todettiin, että Karkun kylään sairaustapauksen ja vihollisen äkillisen saapumisen vuoksi jäi eräs vanha ukko karjapaimeneksi ja Juho Kauppinen perheineen, Tulemajoen kylään kreikkalaiskatolisen kirkon suntio Jokio ja maalari Aleksander Saavalainen Kirkkojoelle sekä mahdollisesti jokin muukin henkilö, jonka nimi on jo unohtunut, muttei omasta halustaan muita kuin kaksi näistä henkilöistä.
   Nämä Salmiin tahdostaan tai tahtomattaan jääneet olivat vihollisen toimesta saaneet jonkun aikaa olla paikoillaan, mutta heidät oli siirretty sittemmin rajan taakse Aunukseen, jossa olivat eräässä pikkukylässä 12 km Pyhäjärven eteläpuolella -luultavasti Santamalan luostarikylässä. Täällä oli heidän johtajanaan ollut hyrsyläläinen kansakoulun opettaja Matti Pajunen tuon varmaankin raskaan ajan.

Tämän  yhteenvedon Salmin evakuoimisesta on  laatinut Salmin nimismiehenä vuosina 1934-39 toiminut Mauri Evert Terho. Teksti on kirjoitettu n. vuonna 1950.