Yleiskuvaus Aunuksen retkestä | ◄◄Sivuston alkuun ◄ Sota |
Neljä sivua kopiota Mirko Harjulan
kirjasta: Venäjän Karjala ja Muurmanni 1914-1922
33. AUNUKSEN RETKI ALKAA:
AUNUKSENKAUPUNGIN SUUNTA
33.1. SOTAJOUKOT AUNUKSESSA
Huhtikuun 1919 kolmannelle viikolle tullessa
suomalaisilla Aunuksen retkikunnan järjestäjillä oli koolla noin tuhat
miestä. Näistä 118 oli entisiä Saksan jääkäreitä. Salmissa oli
I pataljoona, jota johti jääkärikapteeni Urho Sihvonen. Siinä oli 300
miestä ja sen tukena neljä kevyttä tykkiä. Sortavalassa oli
jääkärikapteeni Kalle Hyppölän samanvahvuinen II pataljoona. Orusjärvellä
oli jääkärimajuri Paavo Talvelan 200-miehinen III pataljoona ja Hyrsylän
mutkassa jääkäriluutnantti Lauri Maskulan IV pataljoona. Siinä oli samoin
200 miestä.459
Punaisilla oli Etelä-Aunuksessa 19.
divisioonan 171. rykmentin ja rajajoukkojen väkeä, joista
Aunuksenkaupungissa noin 200, Lotinanpellossa 260 ja Prääzässä toistasataa
miestä. 171. rykmenttiä komensi Starikov-niminen päällikkö. Aunuksessa oli
lisäksi 150 miliisiä. Säämäjärvellä oli 164. suomalaisen punarykmentin
hiihtokomppania. Petroskoissa olivat kaupungin 1. ja 2.
kommunistirykmentit eli 800 miestä, joitain satoja Äänisen laivueen
matruuseja ja 164. suomalaisen rykmentin kaksi komppaniaa.
33.2. SUOMALAISET HYÖKKÄÄVÄT
AUNUKSEEN
Aamulla 21.4.1919 Sihvosen I pataljoona
hyökkäsi Rajakontuun ja eteni Viteleeseen. Sieltä yksi sen komppania lähti
Tuulokseen, joka vallattiin seuraavana päivänä, ja loput Ontrusovoon,
jonne saavuttiin yöllä 22.-23.4. Aunuksenkaupungin punaiset yrittivät
järjestää puolustusta ja kokosivat Aunuksenkaupungin kihlakunnan
sotakomissaari Filipp Jegorovin johtaman 250-miehisen punaosaston.461
Seuraavana päivänä valkoiset etenivät silti taistelun jälkeen illaksi
Aunuksenkaupuniin josta punaiset pakenivat kaupungin reunalle
Sudalitsaan. Valkoisille jäi punaisten varastoja, kolme tykkiä, tuhat
kivääriä, 30 konekivääriä ja 11 miljoonaa ruplaa rahaa.
Pääjoukon rinnalla Laatokan jäätä pitkin
eteni jääkärivääpeli Antti Isontalon komppania, joka oli lähtenyt
liikkeelle jo 20.4.1919. Sen kaksi joukkuetta liittyivät pääjoukkoon
Viteleessä ja Tuuloksessa, mutta yhden joukkueen Isotalo johti Pisiin ja
edelleen Aunuksenkaupungin taakse Mägriin 23.4. Siellä Aunuksenkaupungista
pakenevat punaiset löivät hänen joukkonsa, mutta se onnistui 25.4.
liittymään I pataljoonan pääjoukkoon.
Vääpeli Paul Marttina ja 30 miestä puolestaan
olivat lähteneet räjäyttämään Muurmannin rataa jo 18.4.1919. He hiihtivät
Laatokan jäätä pitkin Syvärijoen suuhun ja edelleen Koukkulaan, jossa he
kaappasivat punaisen pataljoonan esikunnan. Sieltä Marttina ja neljä
miestä lähtivät edelleen räjäytysretkelle. Matkalla he saivat Zaostrovjen
venäläiskylän väen päättämään liittymisestä Suomeen ja perustamaan
suojeluskunnan, jonka Marttina johti rautatielle. Räjäytys ei onnistunut,
kun paikalle tuli punaisten veturi, ja Marttina palasi Aunuksenkaupunkiin,
jonne hän saapui 27.4. Punaiset vangitsivat Zaostrovjen suojeluskunnan ja
teloittivat sen johtat.
(sivut 139-140)
45. AUNUKSEN RETKEN LOPPUVAIHEET
5.1. VIIMEISET TAISTELUT
Aunuksen pakolaisten johtajat ja suomalaiset
aktivistit yrittivät syksyn 1919 elvyttää kesällä kaatunutta Aunuksen
retkeä. Salmissa oli 13.-15.7. pidetty Aunuksen kuntien edustajainkokous,
jonka osanottajat koostuivat pakolaisista. Kokousedustajat päättivät tukea
Aunuksen väliaikaishallitusta, valitsivat hallituksen uusiksi sekä
lähettivät Pariisiin maailmansodan rauhanneuvotteluihin Probus Rahikaisen
ja kaksi muuta edustajaa.643 Aunuksen hoitokunta ja hallitus
yhdistyivät 10.8. ja muuttivat Sortavalaan. Hallituksen toiminta rajoittui
julistamiseen ja avun kosintaan. Suomen hallitus ei kuitenkaan ollut
kiinnostunut auttamaan. Valtioneuvosto antoi eversti Sihvolle eron 28.8.
Majuri Talvela nousi tilalle. Syyskuun loppuun mennessä aktivistit
lopettivat värväyksen Aunuksen vapaaehtoiseen armeijaan.
Retkeläisten joukkoja oli vielä Rajakonnussa,
Suojärvellä ja Porajärvellä. Raja-konnussa johti kapteeni Arvid Berner,
jonka vajeneva joukko hyökkäsi vielä Kavaintoon 29.9.1919. Taistelut
kestivät 4.10. asti ja poltettu kylä jäi punaisille. Samaan aikaan
Porajärvellä Isontalon komppania yritti hyökätä Sununsuuhun ja Koikariin,
mutta punaiset 5. ja 7. rykmentit torjuivat sen. Rajakonnun valkoiset
halusivat tukea Karjalan kannaksella hyökkäävää valkoista Pohjois-Inkerin
rykmenttiä ja yrittivät uudelleen vallata Kavainnon 30.10., mutta siitä ei
tullut mitään. Isotalo puolestaan liittoutui valkoisten venäläisten kanssa
ja yritti näiden tuella vallata Lintujärven 17.1 L, mutta tästä ei tullut
sen enempää.
Suomen hallitus mietti Aunuksen asioita koko
ajan ja varasi vuoden 1920 menoarvioon 50 miljoonaa markkaa mahdollisen
Itä-Karjalan retkikunnan varustamiselle. Aunuslaisista pakolaisista
muodostettiin Sortavalaan Pääskylahden harjoitusjoukko, jota johti majuri
Väinö Palomäki. Rajakonnun aunuslaiset järjestettiin Aunuslaiseksi
taistelukouluksi, johon kuului 200 miestä. Näissä osastoissa aunuslaisista
pakolaisista koulutettiin alipäällystöä mahdolliselle uudelle Aunuksen
valkoarmeijalle
Rahat kuitenkin menivät pakolaisapuun sekä
Repolan ja Porajärven kuntien kehittämiseen. Viimeiset Aunuksen
retkikunnan suomalaiset kotiutettiin 20.12.1919 ja jouluaattona Suomen
hallitus ilmoitti, ettei enää tue retkeilysuunnitelmia. Pääkylahden
harjoitusjoukko lakkautettiin 31.12.1919 ja retkikunta virallisesti
1.1.1920. Aunuksen väliaikainen hoitokunta lakkautettiin 13.1.1920.
Punaiset hyökkäsivät Rajakonnun lähellä vielä
21.12.1919 ja tammikuun 1920 alussa, mutta heidät torjuttiin.
Pohjoisempana valkoisten suomalaisten ja aunus-laisten retkeily jatkui
tammikuulle, jolloin Isontalon komppaniasta lähtivät enimmät miehet
kotiin. Aunuslainen taistelukoulu piti Rajakontua miehityksessään, kunnes
Suomen valtioneuvosto päätti 9.3. lakkauttaa sen. Kylä jätettiin
punaisille 11.3.
Aunuksen retki maksoi 36,5 miljoonaa markkaa.
Siihen osallistui 7000 suomalaista, joista 2500-3000 oli yhdellä kertaa
rajan takana. Retkellä kaatui 350 suomalaista ja haavoittui noin 700.
Aunuksen pakolaisia laskettiin Suomessa maaliskuus-, na 1920 olevan 1723.646
Suomen valtion Itä-Karjalan toimituskunta perusti pakolaisten huoltoon
komitean entisistä Aunuksen hoitokunnan ja väliaikaishallituksen jäsenistä
1.4.1920. Sen puheenjohtajaksi ryhtyi Juho Kujala.
45.2. MIKÄ AUNUKSEN HETKESSÄ MENI
VIKAAN
Aunuksen retki alkoi sarjalla nopeita
voittoja, mutta keskeytyi surkeaan pakoon ja pttiittyi hiljaa
näivettymällä. Kuten aikaisemmat ja tulevat heimosotaretket, tämäkin oli
varsinaisia sotakouluja käymättömien nuorten upseereiden vihollista
aliarvioiden suunnittelema, heikosti johdettu sarja sotatoimia. Niihin
suurpolitiikan iuossa rämpivä, vallankumousta pelkäävä Suomen hallitus
yritti suhtautua kuin johonkin itseensä täysin kuulumattomaan.
Aunuksen väestöä suomalaiset eivät saaneet
puolelleen. Retkeläiset jäivät alkumenestyksen jälkeen polkemaan
paikoilleen, mikä vei väestöltä uskon mahdolli-lUUteen erota Venäjästä.
Ylevistä julistuksista ja määräyksistä huolimatta retkeläiset
käyttäytyivät kenttätasolla kuin miehitetyssä maassa, mobilisoivat miehet,
pakotti-VÄt kansan kyyditsemään kuormiaan sekä harjoittivat terroria ja
omavaltaisuuksia. Maailmansodan käynyt Aunuksen miesväki ei myöskään
halunnut enää sotia, eikä Virsinkään venäläisiä vastaan, vietettyään
näiden kanssa maailmansodan ampuma-httudoissa hiljattain kolme vuotta.
Yhteiskunnallinen vallankumous oli innostanut
köyhiä aunuslaisia ja kommu-nlftticn propaganda tyrkytti valoisaa
tulevaisuutta. Suomalaisten ottamalla alueella Vultaan palasivat samat
pösöt, jotka olivat hallinneet kyläyhteisöjä ennen vallankumousta. Kumous-
ja neuvostokaudella 1917-1919 näitä isäntiä, kirkonmiehiä ja porvareita
oli ryöstetty, alennettu ja sorrettu, minkä he kostivat suomalaisten
tul-liui kiivaana terrorina. Tuloksena kesästä suomalaisten ja omien
isäntien alaisuu-ilt*N,Hii Mela-Aunuksen kansa vieraantui suomalaisten
propagoimasta heimoani tees-lii lopullisesti. Vahingoniloisena aunuslainen
sotakomissaari Jegorov totesikin, että Suur-Suomen todellisuus oli
toiminut huomattavasti parempana propagandana Valkoisia vastaan kuin mihin
kommunistit olisivat ikinä kyenneet.
sivut188-189
|