Suomen Kuvalehti 35/1938. Toivo Talvi: Karjalaisen mielikuvituksen voimaa. s, 1294-1295.

Larin-Iibo on Raja-Karjalan viimeisiä vanhan kanteleen soittajia. Toissa vuonna käydessäni hänen luonaan Salmin Miinanan kylässä, oli hän 82 v. vanha. Hän asui melkein sokean vanhan emäntänsä kanssa pienessä tuvassaan Miinalan joen äyränteessä ja kaikesta päättäen oli perin kurjissa olosuhteissa. Yhtä ihmetellen katselin hänen köyhää kotiaan kuin kuuntelin tuon viimeisen Väinämöisen jälkeläisen kanteleen soittoa. Soitettuaan minulle muutamia sävellyksiään, karjalaisia tanssisävelmiä, joissa jaksoittelu ja rytmi oli mielenkiintoistakin, kertoi hän jo nuorena opetelleensa kanteleen soittoa kotikylässään, jolloin Miinalankylässäkin oli useita kanteleen soittajia. Hänellä oli omatekoinen kymmenkielinen kantele, puisine viritystappeineen. Kuljettuani Inkerin, Aunuksen ja Ilomantsin rajakylät oli Larin Iivo ainoa vanhan kanteleen soittaja, jonka laajalla matkallani tapasin. Valitettavaa! Sivistyksen kuohuaviin vaahtopäälaineisiin hukkuu Kalevalan laulumailla Väinön kantele ja räikeä-ääninen meluava ”haitari” tulee tilalle.