Miinaliston_pruasniekka

Kuldukassat

Äijjy oli neidisty tsomuo
Miinalan joven rannal.
Suut oli gu mandzoimarjat,
roshat ruskiet kui juoblokat,
rungat taibui kui kesäheinät,
kaikil kuldaset kassupiät.

Tulos oli pruasniekkuaigu,
kylän oma emänpäivy.
Mieli nuoril sillal mennä,
jarmankkukohtal gulaijmah,
aku löydys briha armas
kudaman ker puarastua.

Adjvoitalois varustettih
monenlaset syömiset.
Pidihäi gostjil murgin tarita:
piiruat, vatruskat, kokkoset,
stolah pandavakse magei vuassu,
gornittsas stoloovoidrumkkaset.

Kuldukassat tsomendellah
kudai heis olis kaunehin.
Kaikil ollah gruusavot jupkat
da ylen tsomat feresit,
pluattah navedittih proskaset,
hardieloil sulkkuset paikkaset

Minne menöö tuoton tytärj,
kunne muamun marjane?
-Sinne, sinne menemmö
mis vai vähäsen plässimö,
sillan kannel on kisuandat,
illal on vie vesodat.

Tallankku kuttsuu kisuamah,
besodutalois jo igraijjah.
Nousoo jalgu, lekkuu kassu,
löydyskö oma tiettone.
Ildumyöhäl pitkäs puaras
istuu jo kuldukassane.

NIILO KUIKKA
Karjalan heimo 7-8/1987

Eräs loppiaisajelu Miinalan joella

Salmissa oli tapana käydä loppiaisajelulla ja viettää muutenkin tuo päivä talvisessa luonnossa. Kokoontumispaikkoina käytettiin neljää suurinta jokea, mutta Tuleman ja Miinalan joki vetivät parhaiten puoleensa. Useimmiten oli Miinalan joella väkeä tungokseen asti. Salmin brihat lähtivät näyttämään komeita hevosiaan kiiltävine ja koristeltuine valjaineen, aisakelloineen ja kulkusineen, maalattuine ja heloitettuine ajorekineen, joissa oli jopa sudennahkavälly ja peränojalla leiskui joko karhun tai hirvennahka. Huonolla hevosella köyhänlaisine valjaineen ei juuri rohjettu lähteä loppiaisajelulle; eihän kukaan halunnut joutua säälin tai naureskelun kohteeksi.
   Ensimmäistä vuottaan naimisissa olevat saattoivat tulla kokeilemaan miten heihin vielä suhtaudutaan, ja jos oli näköä ja kokoa, jos vuoden mittaan olivat antaneet hyvän kuvan itsestään, joella luonnollisuudellaan ja arvokkuudellaan osoittautuivat korkeatasoisiksi, niin saattoi "uusi-mutshoi" selviytyä "joen haltijaksi" vuodeksi eteenpäin, jota kunniaa ei helposti voinut kukaan saada.
   Kuitenkin loppiaisajelun tarkoituksena oli nuorten kohtaaminen ja jopa elämänkumppanin etsiminen. Siksi kukin toi esille parhaita puoliaan, vaikka varallisuudella, toimellisuudella ja ulkomuodolla oli naimisiinmenopäätöstä tehtäessä ratkaiseva merkitys; useimmiten varallisuus merkitsi eniten.
  Niillä, joilla ei hevosta ollut ja varsinkin vanhempi väki sekä aivan nuoret asettuivat joen kahden puolen seuraamaan ajeluseremonioita, tietenkin tytöt pitivät puoliaan tullakseen huomatuiksi; brihat ajelivat ja mahdollisuuksiensa mukaan pyrkivät saamaan ajopeleihinsä mielestään komeimmat kassapäät. Mutta kyllähän he ajeluttivat kotikylänsä tyttöjä, vaikka eivät heistä olisi elämänkumppania itselleen ajatelleetkaan. Eikähän sellaiseen aina ollut tarvetta eikä mahdollisuuksia. Ajeltiin vain kun oli sellainen tapa ja kun haluttiin pysyä elämänvirrassa mukana. Olihan parempi ottaa joku tyttö vierelleen kuin ajella yksikseen.
  Mutta kerronpa tapauksen, joka sai alkunsa loppiaisajelusta ja päättyi surullisesti:
  Erään komean hevosen omistaja pysäytti hevosensa neljän tytön eteen ja pyysi heistä komeinta tyttöä ajelulle. Itse hän ei vaivautunut nousemaan reestä, mutta pyydetty tyttö kuitenkin lähti hänen mukaansa. Toiset tytöt eivät arvostaneet tällaisen brihan käytöstä kovinkaan korkealle, ja muutenkin he havaitsivat hänet heiveröiseksi. Ja niin ajeleminen alkoi vaiteliaissa merkeissä. Joen kahtapuolta paloi tervatynnyreitä loppiaisen ja juhlaväen kunniaksi. Hämärässä palavat tynnyrit loivat tunnelmaa. Mutta tulien himmetessä ihmiset ja ajopelit valuivat

  Tämä kassapää joutui kuin joutuikin sisälle, lyyhistyi perähuoneen sängyn reunalle ja viimein siihen nukahti. Muutaman tunnin kuluttua tuleva anoppi saapui herättämään ja lohduttelemaan kuin miniäänsä konsanaan ja tarjosi hänelle ruokaa ja kahvia piristykseksi. Ja siihen hän jäi yöksi odotellen mitä tällaisesta "hyppyhommasta" seuraisi. Mutta ensimmäiseksi yöksi hän ei päästänyt brihaansa vierelleen. Seuraavana iltana hän suhtautui asiaan jo myönteisemmin, mutta havaitsi sellaisen totuuden, ettei hänelle tästä elämänkumppanistaan koskaan tulisi olemaan aviollista onnea? sulhanen kun oli mistään sellaisesta tietämätön ja siihen kykenemätön. Tämän totuuden paljastuttua morsian pyrki kotiinsa, sillä olihan viikko jo kyllin pitkä aika päästä ilmoittautumaan vanhemmilleen. Ja niin hän lähti matkaan postinkuljettajan kyydissä.
   Kotona morsian kertoi äidilleen uudesta olinpaikastaan ja heiveröisestä sulhasestaan, mutta ei kertonut salaisuuttaan. Äidillä olivat toiset ajatukset ja siksi hän käski poikansa lämmittää saunan ja hän itse halusi lähteä tyttärensä mukaan voidakseen lähemmin kahden kesken keskustella tyttärensä asioista. Mutta tytär vaistosi vaikeutensa ja sanoi menevänsä saunaan tyttöystäviensä kanssa.
   Saunassa hän toi salat julki, ja tytöt kauhistelivat moista tapausta. He pyysivät häntä jäämään kotiin ja menemään kotikylässä naimisiin luvaten puolustaa hänen viattomuuttaan, mutta morsian oli kotiin lähtiessään luvannut palaavansa määräaikana takaisin. Ja häät pidettiin, joskin morsiamen pyynnöstä hyvin vaatimattomat.
  Ja mitä tapahtui! Kahden vuoden aikana tämä komea kassapää kuihtui niin, ettei hänessä ollut jäljellä kuin nahka ja luut. Hänestä tuli harmaapää jo kaksikymmenvuotiaana. Muutamia kertoja hän käväisi kotonaan, mutta ei koskaan ilmoittanut vanhemmilleen totuutta. Pian hän sitten kuoli, ja omaiset surivat häntä tietämättä mistä sellainen kuihtuminen ja vanhettuminen oli johtunut. Miinalan joki otti omansa. Tämä tapahtui vuosisatamme ensimmäisen kymmenluvun alussa.

Jussi Pitkänen
Nuori Karjala 1/1982