Karjan ajo Salmista Pielavedelle ◄◄Sivuston alkuun
     ◄Manssilan sivulle

 

80 vuoden ikäinen Klaudia Alanko (os. Mikkonen)  Salmin Manssilan  Grosnoin sivukylästä, muistelee 17.2.2008 v. 1944 perääntymisvaiheeseen liittynyttä karjanajoa Salmista Pielavedelle.

Hän on ollut silloin 16-vuotias ja toiminut ns. pikkulottana, jossa ominaisuudessa kyläpäällikkö oli määrännyt karjanajoryhmään.

 

Oli aivan Juhannuksen aattopäiviä ja karjaa oli koottu kylän kokoamisaitaukseen. Siviiliväestö oli jo evakuoitu junalla. Rintamalta päin tulevat sotilaat sanoivat, että lähtekää, hyvät tytöt, kiireesti, sillä vihollinen tulee Viteleessä ja ampuu jo Rajakontuun, johon oli Manssilasta näköyhteys.  Me puolikasvuiset tytöt, joukossa joku vanhempi lähdimme kuljettamaan karjaa metsäteitä pitkin Suomeen päin.  Emme tienneet mitä kautta kuljimme, mutta maanteitä emme käyttäneet, emmekä kulkeneet kylien ja kaupunkien läpi, vaan aivan pieniä ja risukkoisiakin metsäteitä pitkin.  Alussa oli hirveä pelko ja olimme kauhean hädissämme vihollisen takia.  Tuntui, että vettä satoi joka päivä ja olimme likaisia ja pölyisiä.  Muonituspisteitä oli järjestetty matkan varrelle ja nukuimme koulujen ja vastaavien lattioilla ilman patjoja.  Sen vuoksi toivoimme, että yöpaikka olisi ollut puimala tai lato, jossa olisi voinut nukahtaa oljille.  Päivän matkan jälkeen eläimet piti hoitaa ja lehmät tietysti lypsää.  Silloin tällöin meille kerrottiin, että jossakin pääsemme junakyytiin, mutta sellainen ei kuitenkaan toteutunut, vaan kuljimme jalan karjan kanssa Salmista Pielavedelle saakka, jonne saavuimme elokuun puolella.  Joku on sanonut, että matkaa on ainakin 600 km.  Vaikka olimme nuoria, jouduimme matkalla hyvin tiukoille ja joukostamme seitsemän tyttöä joutui tänä aikana sairaalahoitoon rasituksen takia.

 

Pielavedellä karja koottiin yhteislaitumelle ja paikkakuntalaiset tulivat lypsämään lehmiä ja saivat pitää maidon itsellään.  Kokoamisaitauksesta evakot hakivat sitten karjansa, jos oli paikka mihin sen laittaa. Vanhempani olivat tulleet evakkoon Pielaveden Venetmäen kylään, joka on n. viisitoista kilometriä ennen kirkonkylää ja mamma oli useana päivänä kulkenut n. seitsemän kilometrin sivutien katsomaan, joko ajajat tulevat, mutta ei sitten tullut oikeana päivänä, joten menin kirkonkylään saakka, jossa sitten myöhemmin tapasin vanhempani.

 

Tämä suoritus ei riittänyt, vaan meidät lähetettiin elokuussa vielä takaisin Salmiin sadonkorjuutöihin, koska keväällä oli ehditty istuttaa ja kylvää juurikkaat, kaalit ja muut puutarhakasvit ja sota oli pysähtynyt asemasodaksi.