Rajakiven matka 2014 ◄◄ Sivuston alkuun
    
Matkat Karjalaan
 

 

Kuva sillasta
Sortavala 6.6.2014
Kuva Seurahuoneen parvekkeelta. Sillan kansi on uusittu.
Seurahuoneen hotellihuone
Seurahuoneen hotellissa oli aloitettu huoneiden kunnostaminen. Kylpyhuone oli upea samoin kaikki kalusteet. Sohvapöydän jalassa oli kolo, tarkastelussa selvisi että kalusteet ovat Ikean valmistamia ja pöydän jalka oli pahvia.
Hääauto Sortavalassa
Hääauto Sortavalassa.
Valamosta pyhiltä tulijat
Valamosta pyhiltä tulijat.
Karjala-kauppa Pitkärannassa
Karjala-niminen kauppa Pitkärannassa.

 

Piha Tulemalla
Siisti piha Tulemalla.
Jeshoin Iivan soittaa
Rauhanturvaaja, Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Jeshoin Iivan soittelee.
Manssilan solovei laulaa
Manssilan solovei laulaa.

 

Retkikunnan muistomerkillä
Retkikunnan muistomerkillä. Koivun vasemmalle puolelle, mustat hautakivet,  on haudattu Sergei Avdeejevits Vordjakov ja hänen vaimonsa Aleksandra Vasiljevna Vordjakova. Puolen metrin päässä heistä on haudattu 1919 Ala-Härmästä Nestori Korpela, joka oli Aunuksen retkikuntalaisia.
Näin ne Aunuksen valloittajat ja Salmin vapauttajat odottavat nurmen alla sulassa sovussa lopullista tuomiota!
Smirsnoffit kotipaikalla
Tässä koskessa on ollut sekä Smirnoffin että Gordein mellizät (myllyt). Syrjäinen sijainti on ollut hyvä viljan jalostamiseksi myös juotavaan muotoon.
Viranomaiset vaikeuttivat silloinkin ammatin harjoittamista niin että Gordein veljekset siirsivät tuotantolaitoksensa Missinkorpeen aivan rajan tuntumaan. Sieltä heidän piti mennä lopuksi Venäjän puolelle hakemaan turvapaikkaa.  Toinen Smirnoffin perhe pakkasi pillit pussiin ja matkasi Petsamoon ja sieltä laivalla Amerikkaan joskus kansalaissodan aikoihin. Muuttajien myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.
Kuvassa nykyisiä Smirnoffeja Petri ja Olavi sukunsa juurilla.
Karkun koulun jäännökset
Karkun koulun jäännökset. Aikaisemmin olen näistä koulun jäännöksistä kirjoittanut väärin, koulu ei ole karkkulaisten rakentama vaan Neuvosto-Karkun kulttuuripalatsi. Sen läheisyydessä on ollut Karkun kolhoosi navettoineen ja monia muita rakennuksia.
Karkkulaisten koulu oli puusta rakennettu ja se paloi sotien aikana. (Lähde: VJenu)

 

Ponkkolan järven eteläpää
Ponkkolan järven eteläpää. Nykyinen talon isäntä on rakentanut kalankasvatusaltaan rannan tuntumaan. Ilmeisesti hän on tehnyt rannan suuntaisen penkereen niin että kalat pysyvät muodostuneessa altaassa. Koira vartioi pihaa ja tätä rantaa. Vaikka koira on kytkettynä pihan puolelle vajan eteen, se pääsee rantaan asti kalavarkaiden kimppuun. Maassa sitä varten on juoksulanka.
Vuokralainen ja laillinen omistaja
Vuokralainen on rakentanut hienon talon. Edessä on upea kasvimaa.
Kuvassa talon isäntä ja Kari.
Karin äidin Maria (Maija) Jetsun kotitalo on ollut tällä tontilla, ukkojen oikella puolella. Marian vanhemmat olivat Sergei ja Maria Jetsu. (Orusjärven talokartta n:o 11)
Vajan edessä on lahjomaton laika-rotuinen koira. 

 

Kitilän rubiinien etsintää
Kitilän rubiinien etsintää.
Sähkölinja
Eipä haittaa vaikka mysky kaataisi puita, sähköt eivät katkea koska hakattu aukko on riittävän leveä. Meillä suojellaan vain metsänomistajia!
Stora Enson saha
Stora Enson saha Impilahdella.  Leningradin alueella on satoja suomalaisia yrityksiä mutta Karjalan tasavallassa jostain syystä vain muutamia. Onko korruption ja lahjuksien lisäksi muitakin rajoittavia tekijöitä? Miksi suomalaisia yrityksiä ei päästetä sinne? Hudilainen ei ole tosissaan?
Ahiskoski
Luonnonkaunis Tohmajoen Ahinkoski (pari kilometriä Ruskealasta etelään). Siellä filmattiin ennen sotia elokuvia.
Jostain syystä retkemme aikana alueella partioi kuvan sotilas. Ehkä se liittyi kärjistyneeseen Ukrainan kriisiin?  

◄◄ Sivuston alkuun
                                
Matkat Karjalaan