Pitkärannan sellutehdas 2012 ◄◄ Sivuston alkuun
    
Matkat Karjalaan

 

Kuten kuvistakin näkyy, Venäjällä puhaltavat tuulet eri suuntiin.
Pitkärannan sellutehtaan pääkonttorin liput, vasemmalla yhtiön lippu, keskellä Karjalan tasavallan lippu ja oikealla Venäjän lippu.

Neuvostoajan perua on että tämänkin tehtaan pitäisi hoitaa Pitkärannan keskustan lämmittäminen. Venäjällä ei ole oikeata yksityisomistusta eikä siihen perustuvaa vastuullisuutta. Kaikki tehtaat, kaivokset ja öljykentät viimekädessä omistaa valtio. Osakeyhtiöt osakkeineen ja omistuksineen ovat virtuaalisia. Valtio voi milloin tahansa puuttua asioihin jos meno menee liian villiksi. Siksi omistajat, oligarkit pyrkivät vain käärimään voittoa mahdollisimman paljon. Sitten huudetaan valtiota apuun vähän niinkuin meilläkin.

Kaukaa näkyvä Pitkärannan maamerkki sellutehtaan savupiippu, rakennettu 1965.


 

10.10.2012 Idän metsätieto uutisoi: "Pitkärannan sellutehtaan johto on jättänyt Karjalan arbitraatio-oikeuteen  konkurssihakemuksen. Karjalan tasavalta on yrittänyt myydä 10 prosentin osakeomistustaan Pitkärannan tehtaasta jo kauan, mutta ostajia ei ole ilmaantunut. Tilanne tuskin paranee marraskuun huutokaupassakaan tehtaan huonon tilanteen vuoksi."

 

Näkymä tehtaan portilta.
Suomalaisten aikainen pääkonttori on hyvässä kunnossa. Tornin kello on poistettu.
Paikoin näkymät ovat siistejä.
Putkien kunto että sijainti ulkoseinilla on huono. Putket  olisi pitänyt sijoittaa putkikanaviin seinien sisäpuolelle. Rakennusvaihe olisi tullut hiukan kalliimmaksi mutta säästöä olisi tullut huollon helpottumisena.
Samoin sähköjohtojen sijoittelu on ala-arvoista. Ne olisi pitänyt sijoittaa kaapelikanaviin. Olin 50 vuotta sitten Oulun sellutehtaalla Nuottasaaressa sähkösuunnittelijana.  Insinööri Haavisto opetti aikoinaan että samalla vaivalla sen johdon asentaa kunnolla.
Suomalaisten aikainen tehdashalli on jäänyt tarpeettomana hunningolle. Keksin kaksi tapaa toimia:
1. Kunnostaa katto ja ikkunat ja käyttää omana varastona tai vuokrata ulkopuolisille.
2. Räjäyttää ja antaa paikallisten asukkaiden hakea tiiliä pientä korvausta vastaan omiin rakennuksiinsa. Aivan kuten sovhoosien navetoiden tiilet on kuljetettu parempaan käyttöön.  (Kuvat ja teksti Leo Mirala 2012.)

◄◄Sivuston alkuun