Kaunis kataja

 Aina kun näen kauniin katajan, muistan sen katajan, joka kasvoi kotini pellolla. Varhaisin muistoni tästä erittäin kauniista puusta on kun poimin puolukoita katajan ympäriltä. Kotoa oli noin 100 metrin matka Salmi Sortavala-tielle, metsää oli osalla tien ja rakennusten välillä. Muistan, kuinka jo silloin jäi mieleeni tämä kovin erilainen puu.

 1930-luvun alkupuolella kaadettiin metsä ja kuokittiin maa pelloksi ja hyvää peltoa siitä tulikin. Siinä vaiheessa olivat kaatajat huomanneet sen kauniin katajan. Ehkäpä veli Yrjön toivomuksesta kataja jätettiin kasvamaan keskelle peltoa. Siinä se seisoi noin puolivälissä tien ja kotini välillä, ohikulkijoiden ihailtavana. Monet salmilaiset vieläkin muistavat sen katajan, se oli kuin maamerkki, siitä alkoi Kirkkojoen kylä.

 Salmin sairaalassa toimi ennen sotaa lääkärinä Huuskonen (etunimeä en muista). Hän oli täältä Savosta kotoisin, hänen sisarensa oli Mäntylahdessa Sonnilan talossa emäntänä. Tällä lääkärillä oli Iisalmessa puutarha, jossa oli paljon Salmista tuotuja kasveja. Minulle tämän kertoi Lyyli Pelkonen, hän oli Kirkkojoen tyttöjä ja hän oli käynyt Iisalmessa Huuskosen vastaanotolla. Lääkäri oli kysynyt Lyyliltä, muistaako hän sen Kanabron kauniin katajan. Lääkärin muistissa se oli pysynyt ja kovasti ihaillen oli kertonut siitä.

 Pappa kertoi, että joku oli tarjonnut katajasta 500 markkaa sen ajan rahaa ja olisi halunnut ostaa ja siirtää sen jonnekin. Vaikkapa olisikin tuo kyseinen lääkäri halunnut tuoda sen tänne Iisalmeen puutarhaan.

 Heinäkuussa 1941 kun Salmi vallattiin, Yrjön vaimon veli oli ensimmäisenä päässyt käymään kotikylässä ja kirjoitti sisarilleen, että se kaunis kataja oli pystyssä. Sinne se jäi kun lähdimme kesäkuussa 1944 toisen ja viimeisen kerran.

 Aikaa oli kulunut 47 vuota, kun vuonna 1991 pääsimme ensi kerran käymään kotikylässä. Ei ollut katajaa, ei koko pihapiiriä, kaikki oli hävitetty. Oli tehty pelloksi se paikka, jossa silloin kasvoi perunaa. Autokuski, joka meitä kyyditsi siellä ollessa, kertoi hyvin muistavansa meidän kotipaikan ja samoin sen katajan. Aina 1970-luvun alkuun rakennukset olivat olleet käytössä ja samoin kataja oli ollut pystyssä.

 Minun muistissani lapsuudenkoti ja kaunis kataja pysyvät niin kauan kuin muistini toimii.

  Lyydia Väisänen