HELLUNTAIN VIETTOA KIRKKOJOELLA

Lyydia Väisänen

 Salmissa oli joka kylällä juhlapyhä, praasniekka. Helluntai oli Kirkkojoen, oman kotikylän juhlapäivä. Sukulaiset toisilta kyliltä tulivat kyläilemään. Nuorille oli tärkeää tavata toisten kylien nuorisoa, sieltä voi löytyä vaikka aviopuoliso. Ruokaa varattiin paljon, leivottiin pullat ja piirakat; oli tarjottavaa vieraille. Aamupäivällä käytiin tsasounassa (rukoushuoneessa), pidettiin jumalanpalvelus, pappikin tuli mukaan. Iltapäivällä sitten juhlittiin iloisesti, oli markkinat eli jarmankat.

 Helluntai oli kevään juhla, iloittiin kesän tulosta ja tietysti nuoret olivat keväisissä asuissaan. Kirkkojoki oli iso kylä, lisäksi olivat toisilta kyliltä tulleet vieraat, markkinaväkeä oli paljon. Sinne tuli pieniä kojuja, joista myytiin makeisia, onnenlehtiä, monenlaista pientä rihkamaa. Meille lapsille oli markkinapallo tärkeä, toivat tuliaisina, jos itse ei ollut markkinoilla. Pallot olivat siihen aikaan kreppipaperiin laitettua sahajauhoa ja kuminauha, josta palloa pompotettiin. Kovin heppoisia olivat, mutta tärkeää lapsille.

 Lapsuuteni kauneimpia muistoja oli kun tivoli tuli Kirkkojoen jarmankaan. En ollut edes vielä koululainen, varmaan vuosi oli 1933 tai 1934. Tivoli jo sanana oli uusi ja jännittävä, muistan kuinka toivoin pääseväni näkemään minkälaista siellä olisi. Vain kilometrin matka meiltä sinne oli. Minulla oli onnea, pääsin kuin pääsinkin siskoni Nadjan mukana. Siitä tuli jännittävä päivä, kaikki mitä näin ja kuulin oli niin uutta.

 Pääsymaksun jälkeen menimme sisään suureen telttaan. Keskellä telttaa oli lava. Pian sinne ilmestyi kaunis nuori nainen. Voi ihmettä, kaulallaan hänellä oli valtavan iso käärme. Siinä hän vain tanssi ja leikitteli käärmeen kanssa. Siinäpä oli pienelle tytölle ihmettä kerrassaan. Silmät tapilla katsoin, kuinka on mahdollista että kaulalla oli käärme, eläin jota pelättiin. Muistan vieläkin minkä näköinen leninki tanssijalla oli yllään. Joitakin vuosia sitten oli viikkolehdessä, taisi olla Seura, kirjoitus Suomen ensimmäisestä käärmetanssijasta. Siinä hän oli, sama leninki yllään sama nainen, joka oli Kirkkojoen tivolissa. Ihmettelen, miten se käärmenainen ja se leninki on pysynyt muistissani vaikka aikaa siitä on yli seitsemänkymmentä vuotta. Sitä en muista mitä itselläni oli päällä.   

 Vielä siellä oli taikurin teltta, sitäkin ihmettä pääsin katsomaan. Monenlaisia taikoja taikuri teki. Muistiini on jäänyt yksi temppu. Naapurin pojan Alvi Rojon kutsui taikuri lavalle, taikuri hääri kanan kanssa. Taikuri laittoi Alvin kyykkyasentoon ja käski kotkottaa niin kuin kana munaa tehdessä. Verkkopussi Alvin takamuksen alle. Pian oli kananmuna verkkopussissa. Siinä oli taas yksi ihme jota lapsi ei jaksanut ymmärtää.

 Joitakin eläimiä siellä oli, ne eivät ole jääneet muistiini. Lava, jossa nuoret tanssivat, musiikki pauhasi, taisi olla ”grammari” ja kovaääniset. ”Soita Humu-Pekka, kulkurin jenkka ja sottiisi”. Toinen, jonka muistan oli ”Haravasta katkesi pii ja katkesi toinenkin, isä teki uuden piin ja sillä haravoitiin”. Tämäkin, tanssit ja musiikki, olivat uutta, en ollut nähnyt tanssivia aikaisemmin.

 Telttakierros oli ohi, tulimme ulos, sielläkin oli uutta. Sinne oli tullut valkoisiin vaatteisiin pukeutunut nainen. Hänellä oli valkoiset kärryt, vähän samanmalliset kuin vanhan ajan lastenvaunut ja kärryissä oli jäätelöä. Voi ihmettä, sitä piti saada! Vohvelituuttiin jäätelöä, siitä vain syömään, hyvää se oli kun ensi kerran sitä herkkua sai.

 Muistorikas ja antoisa päivä se pikkutytölle oli. Tätä kirjoittaessa on tuntunut kuin olisin se pikkuinen tytön tyllerö, niin hyvin olen muistanut päivän tapahtumat, vielä näinkin vanhana.