| KARKUN KYLÄÄ Muistojen Karjala 5-1962 |
◄◄Sivuston alkuun ◄ Karkun sivulle |
| Helmiksi kiteytyneet kivihiiliketjut
soluvat sormieni läpi helmi helmeltä sormieni hyväilevään kosketukseen
pysähtyen. Muistojeni helmiketju aukenee helmi helmeltä. Tulemalta rannikkopolkua oikoessani kohden Karkkua vedän sierainten täydeltä pihkan tuoksuista kevätilmaa keuhkoihini. Hieman hiirenkorvaa suuremmat koivunlehdet värähtävät henkiessään ihanan!päihdyttävää pihkalemuaan yli tienoon. Pulp, pulp, pulp lirisee pdlun ohittava puronen. Tikka nakuttelee rauhallisena puun kylkeen. Sammakko hyppää jalkojeni ylitse. On turha säikähtää sitä, sillä sehän vain toivottaa minut iloisella hypyllään tervetulleeksi Metsolan rauhaan, jossa kiireet unohtuvat, huolet häipyvät ja mielen valtaa suloinen rauha... -Kukkuu, kukkuu! ... Aivan vierestäni kuuluu; kukkuu, kukkuu ja ääneen yhtyy toinen kauempaa kuin kilplaulantaan kutsuen. -Kuk- kuu, helisee metsä! -Kukkuu, lirisee puro. -Kukkuu soi oma nuori sisimpäni ...loppumattomiin: kukkuu, kukkuu...! Kas, mikä näkymä! On se ihanalla paikalla tuo Mutun lesken talo. Kuin ihana maalaus! Perämaan lahti heinärantoineen, sorsaparvineen tuossa Hiivan kylärannikolla. Tujamon saari, ja sen takana rannaton ulappa, Laatokka, suurena ja kutsuvana. Anni-emäntä lienee mennytkin kaupalle, ostoksilleen, koskapa lammaskatras on peltoon karannut. Omapa on peltonsa, omat lampaansa. Syökööt rauhassa, kesä uutta kasvattaa. Kaunis se on tuo mansikkarinne pihlajoineen kukinta-aikanaan. Kaunis marjoista punoittain. Ihmekös, jos yksinäisyys työnkin ääressä siih- tää... Montakohan kertaa tätä kinttupolkua esi-isät ovatkaan riistakonttiensa kanssa tallustaneet ja monestiko kala-apajilleen vaeltaneet, kun noin on syväksi polku maan uumeniin pureutunut... Pianpas metsäinen polkuni, nyt jo valtaisaksi kärritieksi paisunut, päättyikin. Tuolta jo vasem- malta Plaketin Iivanan ja Stepanin emäntien värikkäät liinat kuusikon väleistä välähtelevät, ja taitaapa Stepan itse ollakin kaali- ja sipulimaataan kunnostamassa pellavapaitansa hihat ylöskäärittyine käsivarsineen. |
Keillepäs ne suuremmat
kaalit ja sipulit lienevätkään syksyisin markkinoille vietäväksi. Ei liene Stepanin kaaleja vielä minään kesänä madot syöneet, ei juurimadot sipu lihalmetta vahingoittaneet.kiire, kun juoksuksi melkein askeleensa pistää kerinlautoja kesäteloilleen aittaan kantaessaan. Taisipas liian monia kankaita talvi-illoikseen varata, kun nyt vasta kerinlautansa kesäteloilleen korjaa. Ei siinä päivällislevolle emäntä ehdi enempää kuin karjalaisnaiset yleensäkään. Ettäkö ei kahvitta ohi saa mennä. No, eipä tietenkään, kun pannu niin pian kuumana porisee ja kupin jäähtyessä saa muunkin väen kanssa helskyvän naurun antaa mieltänsä piristää, ettei Mikon haikeat sävelet käen kukuntaa kuunnellutta sydänaJaa liian apeaksi alenna ... Onpa sen tuon Ojan Vasan (Timosen) ja Hopean kait joskus kesäistäkin iltaansa tukala hengittää, kun tuo everstin kettufarmi tunkkaista lemuaan ilmoille leyhyttää. Ja kas, kuinka Tekliston Sanni ketteränä rappujaan pesee. Kuultaviahan ne olla pitää, ettei tuleva anoppi miniänsä avuja ohikulkiessaan väheksy. Montakohan kertaa ne Teklistonin pojat ovat housunsa repineet tuon pihkaisen kuusen latvaan kiivetessään? SaIkoonpa onkin Nordströmin lippu vedetty ja jopas näin aikaisin ovat puutarhapöydätkin ulos tuodut. Onkohan everstin herrasväki jo kesänviettoon tilalleen tulleet? Mikäpäs tullessa, kun tilanhoitaja ja pehtoori kaiken yhdessä taloudenhoitajan ja karjakon kanssa kuntoon tulokseen laittavat. Onpa siinä taas rantahiekalla eloa, kunhan everstin 25 kesävierasta lapsineen värieloa rantahiekalle ja koko kylälie antaa... Eipä ihme, jos Ärmäsenkin Vasilei lippunsa päivän kunniaksi tankoon kohottaa, kun naapurissakin niin juhlavaa on. Taitaapa sentään Vasilei olla nuotalle menossa, kun Rantalasta päin Olgan kanssa Larin Iivanaan kontti selässään menee. Jopas Misa Joutsenonkin emännän huivin punaiset ruudut vilahtivat hohtavista rapuistaan sisälle pyörähtäessään... Väistyäpä saa tuo vanha koulutalo venäläistyttämismuistoineen syksyllä valmistuvan koululinnan tieltä, ja vain tienvarsilehtikuuset jäänevät kertomaan muinaisistaan; nekin vuosi vuodelta uusiksi versoen ... |
|
On sillä Rantsin Iivanalla tietämistä vuosi vuodeta kasvavan
perheensä huollossa, josko on Rantsin Lucisnallakin, satujensa kerronnan
väliin, leipätaikinastakin huoli pidettävä yksinäisen leski- ihmisen... Tuutin Stepanhan se omenatarhansa aitaa korjailee, etteivät pojan vekarat pimeinä syysiltoina "sadustaan" kaikkia hedelmiä luvattaan ota, Tuutin räätälin pallilla istuessaan ja neulansa lentoa seuratessaan... Onkohan Käsnänen postia tuodessaan kauppaansa tuoreita rinkeleitä tuonut, kun Hilipan ja Stepanin emännät rinkelivyyhti käsivarrella koteihinsa menevät? So, so, Rantsin Mikko; elähän nyt juoksuksi pistä, joskopa Sauhkan Maija Rinnemaan kanssa rukoushuoneen nurkan takaa kalakoria teillepäin kantaakin. Vai auttamaanko on kiire, ettei tuleva oma liiaksi käsivarsiaan viruta ... Taisipas totta olla, kun Pirttivaarakin noin naama leveänä nauraa rekottelee ... Menkööt ja naurakoot, passaapa minun sillä aikaa Rinnemaan Marian kahvikupponen tuoreiden piirasten kanssa hörpätä ja ehdinpä Fadjukovin Iivanan sekä Heikin emännille ohimennen hyvät voinnit toivottaa, kun Sauhkan emäntä jo taloonsa kädestä vetää. On pakostikin nyt jaksettava, kun Klaudiakin on juuri tuoreita vehnäpyörösiä leiponut... Plakettien Jaakko ja Mikkokohan ne tuolta tulla tallustavat hevostensa jäljestä, maittensa muokkauksesta kait, kun ovat saappaat savessa ... Paretskoinpa pihlajissa jo suuret lehdet ovat kummankin pihoissa. Tyynipä suojapaikka niillä onkin tuossa rantatöyrään kupeessa. Ei Laatokaltakaan tuuli yllä, kun metsä välissä estona, penger toisaalla on... Vaaleampihan tuo Burken Jaakon talon maali olisi saanut olla, mutta makunsapa kullakin. Jokohan nuo Tedja ja Santeri ovat peltonsakin jakaneet, kun talot jo kummallakin erikseen ovat ? Kuinka rakastankaan tätä herttaista metsätietä, joka ohi Buuk'ojan, jonka sillalla lukemattomat kerrat olen puron lirinää seurannut ja jonka pengermälle monet kevätset retket retkeillyt, vie kohden Jäniksen idyllistä järvenrannassa olevaa kotia. Tuossa suuressa suksimnäessäpä monet mäet on viilletetty, tuosta Vilan nuottarantaan, tuosta mustikka- ja puolukaretkille riennetty... Mikä poukama tuolla Tomukorven venelaiturilla! Kuinka ihanaa Savolaisen lasten saunottuaan vesirantaan kirmata ja Kaivolaisen emännän vastaansa viruttaa järven loiskivissa laineissa ... Jopas on hyvää Olli Jenun rukiin oras ja Jenun Grigon apila hyvin talvehtinut. Mikäpäs ne täällä tuhonnut olisikaan, ei hallasta haittaa, ei pelkoa pakkasista... Kas vain, onpa se Tunnisen Kuisma taas naurussa suin. Ketähän poikasta lienee narrata jonnekin saanut taas, kun noin makeasti naurattaa...? Jousilahti taitaa lautoja sahaamaan käydä, kun noin valtaisa tukkikasa sahan luokse on vedetty... Yksikseen se tuo Joutsenen leski peltonsa viljelee, mutta eipä muita jäljessä työnsä taida olla. Vai ehtineekö Joutsenen Pekka avuksi omiltaan. Olli Joutsenen emäntäpä näkyy Kulinin Mikon kanoja omalta puoleltaan hätistelevän. Liianhan ne peltorajat ja piha-aukeat kanojen kannalta pyrkivätkin olemaan lähekkäin... On ne nuo Kostilaisenkin Hilipan ja Nikun sekä Kulinin Pekan talot liian liki toisiaan. Hyvää sopua siinä pitää naapureiden pitää, kun ääni ovesta toiseen kantautuu ja kanat, enempää kuin muutkaan eläimet, eivät raja-aitoja tunne... |
Minnehän sillä Meurosenkin vanhalla emännällä kiire lienee, kun korento olalla saunalle kiirehtii; vai joko lie nuorempi kevätpyykkinsä koulunsa päätyttyä pestä kerennyt ja nyt yhdessä rantaan huuhtomaan mennevät. Taitaa sopu hyvänä pysyä, kun ei Parasgeevakaan itkuvirsiään heläytä - vaikka itkujen taitajista parhaita olisi. On sillä sanat sulavat, josko on äänikin heleä! Kumma, ettei se Helsingin herroille ole itkemään ruvennut, kun itkevät monet vähempitaitoisetkin... Pajattajan Marjahan se Iipusen mökissä laulaa, että Paatsolan Olga pihaansa vesiämpäreineen kuulemaan pysähtynyt on. Eihän kesällä ompelemaankaan niin kiirettä olle, Olgallakaan ... Taisipa Feudor Paatsolankin avoimesta ikkunasta kuulua, kun Seisen Alinankin pää sieltä kuulessaan kurkistuu ja osuuskaupankin rapulla Jaamasen Vilhon rouva esiliinalla silmäkulmaansa kuivaa... Miten lienee Matvein Iljalla räätälitöitä kesäisin, kun kansa jo niin paljon kauppain vaatteissa kulkee ja saran tamppuu kait lammasaitojen pitovaikeuksien takia vähenee? On se tuo Antin Anni ahkera, jos lie Anttikin ja siisteydessäpä tuskin Santun Nastiakaan edes Larin Mican emäntä voittanee. Jos lienee lattia maaliton, niin likaantumatta siihen valkealla hameella istua saisi... Pian ne Hopion Jussillakin lapset kouluikään kasvoivat. Vastahan se Jussi sen Nastinsa tuohon emännäkseen toikin... Jopas on Käsnäsen Eevakin koneensa äärestä käen kukuntaan kuulemaan rapuilleen tullut. Kunpa se nyt ei kovin monesti sattuisi kukahtamaan, ettei Eeva toivoaan kadottaisi miehen saamisestaan ... Plaketinkos emäntä se tuohon Mitka Kostilaiseen poikkesi kori käsivarrellaan? Onpa Erosen Iringalle tainnut Viipurin kesävieraat tulla, kun sellainen naurun kikatus kuuluu ovesta ulos. Onpa hyvinkin, kun Vasan Petrinkin emäntä kesken samovaarinsa sytyttämistä hame kourassa ilonpitoon sinne jouduttaa! Eivätköhän Kerttolan kuulekaan, koskapa ovi visusti kiinni pystyy eikä edes lapsia ulkona näy... Onpa tähän takusillekin aikamoiset aukeat Meurosen Pekka ja Mikko sekä Kostilaisen Niku, Paatsolan Feudor ja Jenun Mikko raivanneet... Kelpaapa suoria sarkoja viljellä Tunnisenkin Kuisman, kun Jenun Mikko koko nuoruutensa voimat kantojen kiskontaan uhrasi... Siinäpä se toisenkin Mikko Jenun uusi talo kuin esivartijana, tai päätepisteenä kylälle punaisena kohoaa omenatarhoineen, mansikkamaineen, kesäisine kukkapenkkeineen ... Siinä se, kuten useimmat toisetkin, kauneutta palvoen; koteja kohottaen lipputankoineen, istutuksineen nuoren voiman, Isänmaan rakkauden iloa ohikulkeville iloksi, asujilleen onneksi julistaa työllään, tarmollaan, esimerkillään karjalaisuuden siisteydestä, ahkeruudesta, sitkeästä ponnistelusta kauneimpien arvojen säilymiseen kertoen... Kuumeiset sormeni vavahtavat. Viimeinen kivihiilihelmi pysähtyy pusertavain sormieni väliin; silmäni tuijottavat katkenneeseen helmiketjuun; pysähtyvät verkkaan sen jokaiseen helmeen katsovat kiinteästi helmestä helmeen - kunnes kaikki peittyy ...
|