Haluan kuvailla kesäsiikanuotan tarkemmin, kun itsekin joskus osallistuin sillä pyyntiin. Siinä oli 12 osakasta. Nuotan ympärysmitta oli n. 2,5 km.Verkkojen osuus oli 400 m. Varsinainen apajapaikka oli 4 km kylän keskustasta. itäänpäin virstan ( 1 km) pituinenhiekkaranta nimeltään  Vila. Oli kaksi nuottakuntaa, ensin oli työssä nuottakunta yhden vuorokauden, sitten toinen toisen vuorokauden.

   Kesällä vedettiin yhtämittaa vuorokauden ympäri vuorottain toisen nuotan kanssa, ei sunnuntaisin. Piti olla kaksi venettä, toinen naruille ja toinen nuotalle sekä 6 henkeä kummassakin veneessä. Kun nuotta oli laskettu, niin alkoi narujen veto kelalle. Se tapahtui kahden hengen voimalla "vorotalla" (kelalla). Siinä sai sitten pyöriä ympäri, kanget kelassa kiinni. Se oli raskasta hommaa. Vuoro kesti n. 40 min. Oli kolme vuoroa, narua kiertyi n. 1 km. Kesällä keskipäivällä se oli hikistä työtä hiekka poltti jalkoja ja aurinko paahtoi yläpuolella.Keskeyttää ei saanut, satoi tai paistoi. Yöllä oli sitten viileämpää. Siinä sitten kävellessä ympäri, aina vain ympäri, halkaisija ehkä n.  5 m, oli aikaa ajatella milloin mitäkin ja ihailla luontoa. Toiselta puolen siintää meri-ulappa, missä rantaa ei näy, milloin peilityynenä, milloin hiukan liplattavana, ehkä kauneimmillaan auringon laskiessa ja auringon noustessa. Toisella puolella näkyy hiekkasärkät, petäjäkangas, pitkä hietikko ja Vilanniemi. Kuka voi kuvailla sellaista kauneutta ja äärettömyyttä sanoin. Ei voi, ellei itse koe. Sitten ne auringonnousun hetket. Uni painaa silmäluomia kiinni, pää nuokkuu.

   Mutta kun aurinko herää, verkot ja perät alkavat lähestyä rantaa, siiat ja lohet jo hypähtelevät apajassa. Jo on uni kaukana. Kun sitten apaja on maissa, kalat kellarissa jäässä, niin kalaa kattilaan kiehumaan, samoin teepannu liedelle, jos on aikaa. Mutta jos saalis on hyvä, niin heti paikalla laitetaan uusi apaja veteen, sitten syödään vuorotellen, kun apaja on saatu veteen. Ja aina tuli siikaa, kuhaa, lohta. Muistan yhden apajan saaliin, silloin olin vielä pieni poika. Tuli kaksi venelastillista siikaa. Veneet sentään olivat 8-9 metrin pituisia. Siinå oli tuhansia kappaleita, oli viidenkin kilon painoisia.

Rannalla oli nuottamökkejä, missä nuottaväki majaili. Siellä oli enimmäkseen tyttöjä ja naisia ja joitakin poikia joukossa.  Saattoi arvata, että elämä siellä rannalla oli hauska.

   Syksymmällä, elokuulla, sitten vedettiin nuottaa vain yöllä. Silloin sai ihailla elokuun kuuta. Kuutamomaisemassa on taas oma viehätyksensä. Nuottarannalla syötettiin kaikki, ketkä sattuivat rannalle tulemaan ja siellä kävi paljon kansaa. Saaliithan olivat kevätkesästä toisinaan aika hyviäkin, riitti jonkin verran myytäväksikin. Mainittakoon tässä, että vähän ennen sotia hävisi kyllä siika rantavesistä, samoin isot nuotat. Lienevätkö kalat aavistaneet jo sodan olevan tulossa. Sitten tulivat syyskalastukset. Siika kuti syysmyöhällä. Isäukko kävi muutamana syksynä kalastamassa. Käytiin jopa Venäjän puolella Ukonsaaressa, siellä oli kutupaikat lähellä. Oman kylän kohdalla oli kutupaikkoja luodoilla, jotka olivat kauempana aavalla merellä. Virta vei toisinaan verkot. Syyskalastuksessa yhtenä syksynä kalastajat lähtivät merelle aamulla, mukana oli myöskin naapurikylän miehiä. Syksy oli myöhäinen. Alkoi tuulla pohjoisesta, tuli lumimyrsky. Useimmat venekunnat pääsivät maihin, mutta Ulahton kylän miehet eivät raaskineet jättää heti verkkoja ja sinne miehet vaipuivat aaltoihin. Ahti otti omansa. Laatokka oli toisinaan oikullinen. 

    Kevätkuduista ehkä harjuksen kutu oli mielenkiintoisin. Heti kun jäät lähtivät liikkeelle, harjus alkoi uida rantaan. Parhaat kutupaikat olivat Vilan seuduilla ja ulkoluodoilla. Kun oli tyyntä kevätilmoilla vähän ennen auringonlaskua ja verkot oli saatu veteen, alkoi harjus potkia verkossa. Ja kuka ei ole syönyt "verskiä" (tuoretta) kalaa hiilillä paistettuna, ei voi kuvitellakaan, miten herkullista se on. Harjus on näet siian veroinen kala.

    Ja luonto sitten taas: auringonlasku, Laatokka tyynenä, useimmiten muuttolinnut (vesilinnut ) pesimispaikoille lentäessä levähtävät menomatkalla ja pitävät omaa konserttiaan, hietikolla teeret alkavat omat lemmenlaulunsa. Kuuntele vain ja ihmettele ja ihaile Luojan kauniita ihmetekoja. Aamulla taas ennen auringonnousua liikkeellä ollessa auringonkuvajaiset kylpevät vedessä.  Mutta ei aina näinkään ole. Äkkiä alkaa tuulla, Laatokan vesi on herkkä liikehtimään. Silloin kiireen vilkkaa verkot pois, jos ehtii ottaa. Jos ei ehdi, niin laine tuo ne joskus rannalle.

   Vaan olipa meillä vielä pienempikin "meri", Karkunlampi kylän koilIisiaidalla. Sielläkin kala kuti, lahna potki verkossa, hauki rysän perällä pärskettä piti, ahven tarttui hyvin uistimeen, kilvan hauen kanssa, pikku särjet ja ahvenet kilpailivat keskenään, kumpi ehti ensin siepata pikkumadon pikkukoukusta tarttuakseen siihen jonkun pikkupojan iloksi. Lammen rannat olivat enimmäkseen rehevät, kortetta ja kaislaa kasvavat.

    Hyvä siellä oli kalojen kutea, hyvä sorsien poikueiden kanssa piilotella. Kylänpuoleinen ranta oli osittain hiekkainen ja enimmäkseen äkkijyrkkä. Niemekkeen nimi oli Anninotsu (Anninotsa). Siihen oli Anni -niminen tyttö hukkunut uintireissulla. Siinä pidettiin enimmäkseen Luhmassa maata omistavien veneitä. Meilläkin oli oma vene siellä. Mukava oli venehellä mennä ja tulla. Ja uistin vain veteen, niin hyvällä onnella jo hauki nykäisee. Veneellä oli lyhyempi matka vastapäiselle rannalle Luhmaan, jossa oli meidän tiluksia: niitty latoineen, vähän viljeltyä maata ja metsätila. Metsästä haimme talveksi saunavihdat sekä sienet ja puolukat, samoin metsänriistaa.

Muistelman kirjoittanut:

Johannes (Juho) Ärmänen