Eripainos teoksesta
KARJALAINEN ELÄMÄKERRASTO,  1961

WASILI F. HOSAINOFF
1850-1917
 
   ◄◄Sivuston alkuun
     ◄ Hosainovin sivulle

On ohitettu isonvihan aika, ja rauhan tultua Käkisalmen autioituneen läänin asukkaita palailee kotiseuduilleen. Salmin Ylösnousemuspogostan kantakarjalaisiakin siirtyy vähitellen itärajan takaa vuolaitten virtojensa pitäjään. Palaavien joukossa keväällä 1722 on jäntevä nuorukainen, Miihkali, joka tultuaan Arkangelista asti muassaan solovetskilainen ikoni ja pussillinen siemenviljaa ryhtyy Miinalan joen suistoon esi-isiensä maalle rakentamaan taloa. Tähän kotiin Miihkalille syntyy poika Aleksi, seuraavassa polvessa Jaakko Aleksinpoika, sitten Kontro Jaakonpoika. Kontron vanhimman pojan Feodorin esikoinen on Wasili, viidettä polvea Miihkalista, tämän elämänkerran kohde.
 
Wasili Feodorinpoika syntyi maaliskuun 22. pnä 1850. Isä, lahjoitusmaatalonpoika ja kauppamies Feodor Hosaina, sekä äiti, lautamiehen tytär Marina Nokka, olivat taidollinen aviopari. Karjalaisten parhaimmat ominaisuudet, henkevyys, tasapainoisuus ja ystävällisyys vallitsivat heidän asumassaan Miihkalin talossa, missä Wasili Feodorinpojasta kehittyi lahjakkaitten vanhempien hyvä lapsi, älykäs ja erittäin aloitekykyinen.
 
Lähiympäristö ja sen historia kivikautisine leirisijoineen ja Ruotsin vallan jäännöksineen oli avartava tekijä Wasilin lapsuudessa. Miinalan kylä oli ollut Pietari Brahen kaupunki, idän ja lännen kirkon välisen valtataistelun kenttä, mistä satavuotinen Ruotsin kalmisto ja hävitetyn kirkon paikka yhä vieläkin kertoivat. Ja lasten paras leikkitanhua tsasounan vieressä oli mielenkiintoinen: joen törmän hiekkaisella kennäällä oli muinoinen lasten hautausmaa, mistä pieniä luita aina silloin tällöin vieri jokeen vedenalaisten paalujen jäännöksille. Mahtava hirsinen linnoitus, Laatokan Karjalan puolustuksen tukikohta, oli ollut noille paaluille rakennettu.
 
Eniten toki Wasili Feodorinpoikaa kiinnosti oma suku ja sen tunnetut kohtalot. Suvussa pidettiinkin tarkkaa huolta siitä, että kirjoittamaton perimätieto säilyi polvesta polveen. Wasilin esi-isien, Salmin vaikeimman lahjoitusmaakauden talonpoikien, oli täytynyt käydä kovaa olemassaolon kamppailua. Hänen
 
162

 

isoisäänsä Kontro Jaakonpoikaa, Miinalan kylän »oltermannia», kohtasi hirveä onnettomuus: kun pitäjän nimismies murhattiin koleran aiheuttaman sekasorron aikana v. 1831, vangittiin Kontro ynnä 175 muuta salmilaista talonpoikaa. Jo ennen oikeudenkäyntiä tuomittiin joka kymmenes tuosta vankijoukosta arvalla eliniäksi Siperiaan, jonne Kontrokin vietiin Miihkalin talosta. Kotikin paloi pian isän mentyä, ja riihestä tuli perheen, vaimon ja viiden alaikäisen lapsen, asunto moniksi vuosiksi. Kotikontu pysyi kuitenkin omana matriarkallisessakin hoidossa, ja lapset saivat hyvän kasvatuksen. Puute joskus ahdisteli, mutta kun pojat pääsivät lahjoitusmaan sahalle kiskomaan päreitä, selvisi perhe päivästä toiseen.

Kun heidän urakkatyönsä ansio ei kerran riittänyt jauhokulin ostoon, meni veljeksistä vanhin, 16-vuotias laiha, hento Feodor pyytämään työtä vastaan velkaa. Konttorinhoitajan ihmetellessä, miksi isäntä ei itse tullut asiaa järjestämään, selitti poika vajavaisella venäjänkielen taidollaan olevansa itse isäntä, hozain. Tuosta lähtien hän sai kyläläisiltään nimen hosaina, josta tuli perheen sukunimi.

Vuosisadan puolivälistä lähtien veljekset Feodor ja Pedri Hosaina hoitivat kotitilaa kahden, ja elämä uudessa Miihkalin talossa osoitti huomattavaa vaurastumista. Veljekset harjoittivat maanviljelyksen ohella myös kauppaa Pedrin ollessa varsinainen maanviljelijä. Feodor hoiti amparikaupan, suolan ja jauhon myynnin aitasta. Hän haki tarvikkeensa Sermaksesta, karjalaisten jauhosatamasta Syvärin suulta. Venäjän viljan ollessa halpaa oli kauppa kannattavaa, joskin tavaran kuljetus hevos- ja venekyydillä oli hankalaa. Hankittuaan purjealuksen, galjotan, he saattoivat entisten vientitavaroiden: kalan, linnun, suolatun sienen ja turkiksien lisäksi kuljettaa polttopuuta ja parkkia Pietariin. Galjotan ruumassa he toivat nyt yhdellä kertaa l 000 säkkiä jauhoja, lisäksi vielä ylellisyystavaraa, kahvia, teetä, sokeria ym. Onni oli myötäinen. Hosainojen hyvinvointi ja rikastuminen alkoi. He eivät kaivaneet saamiaan leivisköitä maahan, vaan toimivat niillä ja saivat kaksinkertaisesti omansa ja sen Herran oman, joka heille oli leiviskät uskonut.
 
Feodor ja Pedri Hosainan perheet kasvoivat. Feodorin Marina ja Pedrin Anni olivat »loistoihmisiä», taitavia ja ahkeria emäntiä, vaikka »meijän akat vai koufii juuvvah, käyränjokkazil keitetäh». Tuossa tasapainoisessa, herttaisessa kodissa Wasili Feodorinpoika eli onnelliset lapsuusvuotensa. 10-vuotiaana hänet pantiin kirkon kouluun, nk. pappilankouluun. Opettajina olivat seurakunnan papit ja lukkarit, opetuskielenä venäjän- ja karjalankieli. Tärkein oppiaine oli kirkkolaulu ja slavoninkieliset rukoukset. Laskennon, sisäluvun ja kirjoituksen opetus oli niin heikkoa, että moni vanhan polven salmilainen oppi vain piirtämään nimensä venäläisin kirjaimin. Wasilin kouluaikana oli jo käytössä ensimmäinen oppikirja, Pyhän synodin toimittama. Siinä oli suomen- ja venäjänkieliset tekstit. (Koulumies Tuomas Frimanin tekemä) Tätä koulua Wasili Hosaina kävi vain vuoden, sitten häntä jo tarvittiin

163

 

    kodin moninaisiin töihin, ja kahta vuotta nuorempi veli Mihail lähti vuorostaan opintielle.

Wasili on nyt koko pojan tarmollaan mukana maanviljelys- ja liiketoimissa ja saa seurata isäänsä rajantakaiseen Karjalaan, jopa Pietariin asti. Ja kului vain muutama vuosi, kun hän jo edusti isäänsä, joka yhä enemmän jätti Pietarin ja Sermaksen liikesuhteet poikansa käsiin. Mutta poika tunsi tarvitsevansa lisäoppia ja hakeutui Pietarissa Suomen Karjalan maakauppiaitten pariin tutustuakseen heidän kaupankäyntiinsä. Käydessään Aunuksenlinnassa Wasili keksi oppipaikakseen Kutun kauppahuoneen, koko Karjalan suurimman, ja tarjoutui Kutun palvelukseen

Wasili oli silloin päämäärästään selvillä: Salmin oloissa hänestä saattoi kehittyä toinen Kuttu.

Tämä Wasili Hosainan »kauppakorkeakoulu» alkoi v. 1868. Kutun palveluksessa hän oppi täydellisesti venäjänkielen ja matkustellessaan ostamassa kauppahuoneelle metsiä ynnä hakkuuoikeuksia hän tuli tuntemaan Itä-Karjalan hyvät metsämaat. Pietarissa hän edusti Kuttua, möi puutavaraa ja osti siirtomaa- ja sekatavaraa.
 
Kuttu oli tyytyväinen apulaiseensa toivoen hänestä kotivävyä. Kahden vuoden kuluttua Wasili sanoutui irti hänen palveluksestaan, jolloin Kuttu ihmettelemään ja estelemään hänen poislähtöään: olihan tyttökin tarjolla ja mielihyvin nuori pystyvä liikemies olisi nähty perheen jäsenenä. Mutta Wasili tiesi saaneensa jo kaiken opin. »Rupean itse viemään puutavaraa Pietariin», oli suora vastaus.

Wasili palasi kotiinsa, missä hänen poissaollessaan oli tapahtunut muutoksia. Isoäidin matriarkallinen aikakausi oli päättynyt ja Pedri Hosaina oli siirtynyt

164

 

Maanviljelijäksi vaimonsa kotitilalle. Fcodor Hosaina hallitsi yksin Miihkalin perintötilaa, joka jakojen ja ostojen jälkeen laajentuneena ulottui Miinalan-joesta Tulemajokeen ylärajana pogos-talta tuleva valtatie. Näin heillä oli hallussaan sopivaa maa-alaa teollisuuttakin varten ja Tulemajoen syvää rantaa tuonti- ja vientikauppansa satamaksi.
 
Ensimmäinen toimenpide Wasilin palattua oli hankkia hänelle maakauppiaan oikeudet. Ne hän sai senaatilta v. 1872, jolloin Miinalaan rakennettiin kauppa-kartano, ja pian toimi rinkelitehdaskin kolmine paistouuneineen, joiden ympärillä hääri leipurimestari ynnä 10 naisleipojaa. V. 1880 perustettiin kauppa Tulemajoen keskustaan ja elintarvikevarastot Viteleeseen sekä Uuksuun, joka viimemainittu pian muutettiin Uuksun kaupaksi. Ennen vuosisadan loppua Hosainoilla oli suuri seka- ja siirtomaatavarakauppa myös Sortavalassa satamaan johtavan Turunkadun kulmauksessa, niissä koko kortteli kolmine taloineen kuului kaupalle ja Hosainojen Sortavalan kodille. Höyrylaiva Koitto, heidän matkustajalaivansa v:sta 1886, toi viikoittain erikoislähetykset Pietarista. Kaupoissa palvelivat kaupanhoitajina »uskotut miehet», usein sukulaiset, ja kassanhoitajina naiset, jotka usein toimivat kirjanpitäjinäkin.
 
Isän ja pojan tärkeimpänä liiketoimena pysyi polttopuun vienti Pietariin aina v:een 1890 asti. Koivupuuta ja keloa ostettiin riittävästi lahjoitusmaan metsistä ja Aunuksesta. Ostometsistä sai Suomen puolella hakata kaiken kelpaavan puun, Itä-Karjalassa oli käytössä lohkohakkaus. Etupäässä Wasili osti hakkuuoikeuksia ja otti metsistä vain kelpaavan vientipuun. Hän pidättyi ostamasta metsiä Suomen puolella, etteivät talonpojat olisi niitä menettäneet. Jos hän joskus joutui hakkauttamaan metsän tyhjäksi, antoi hän pohjan takaisin. Testamentissaankin hän määräsi luovuttamaan muutamille suvuille ostamiaan alueita. Itä-Karjalan leimikot Wasili kävi aina itse ostamassa, mutta Suomessa hän teki kaupat yhdessä veljensä Ivanin kanssa. Omia metsiä heillä oli Salmissa n. 2000 hehtaaria. Niitä hoidettiin hyvin ja leimattiin varovaisesti. Olipa omia metsänvartijoitakin.
 
Mutta jo ennen kauppojen perustamista, jo lapsuudestaan asti Wasili Hosaina oli innostunut maanviljelijä, ja maatalousmiehenä hän pysyi elämänsä loppuun asti. Tunnetusti useimmat karjalaiset maakauppiaat olivatkin suurviljelijöitä maanviljelyksen ja kaupan lukiessa toisiaan.

165

 

Wasili piti huolen pelloistaan, niiden täytyi kasvaa ja tuottaa. Peltoa oli 32 ha ja saman verran Laatokan rantalaidunta. Talvet pitkät hän ajatti jakokunnan mutapalstalta pelloilleen mutaa, joka silloin ei kelvannut kenellekään toiselle. Lisämaata ostettiin, mistä sitä ikinä saatiin, eikä ylenkatsottu pieniäkään sarkoja. Hevoset, lehmät ja siat Wasili osti aina itse, hevoset Kurkijoen markkinoilta. Niitä oli paljon, 60, eri talleihin sijoitettuina, joukossa aina kaksi kilpa-ajohevosta ja omana ajokkina Orlov. Lehmäkanta oli Valamosta tuotettua kuulua holmogorilaista rotua. Renkien ja karjakoiden lisäksi oli talossa oman meijerin hoitaja.

V. 1886 Wasili Hosaina rakennutti karvarinverstaan Miinalaan. Nahkojen valmistuksen hän kuitenkin jätti v. 1892, jolloin mielessä kauan kangastellut sahaliike oli valmis aloitettavaksi. Sen kannattavuuden hän oli tarkoin laskenut: rupla toisi nyt muassaan kaksi.

Sahan alettua toimintansa muutti Wasilin Mihail-veli Pietariin, missä hän jo useasti oli ollut hoitamassa heidän liiketoimiaan. Kolmas veljeksistä Ivan, terävä matemaatikko, oli taitava liikemies hänkin ja yhtiön toimitusjohtaja Salmissa hoitaen yksin siellä olevan konttorin. Kivitalosta Malenkij Nevskin varrelta Pietarissa vuokrattiin kahdesta kerroksesta Wasilille ja Mihailille asunnot ja saman talon alakerrasta konttori, missä puutavaramiehet usein kokoontuivat. Omaa käyttöä varten oli hevonen ja renki, myöhemmin auto. Hosaina-nimi vaihdettiin tuolloin edustavampaan muotoon Hosainoff. Veljesyhtiö oli nyt Oy Hosainoff. Uuden nimen ottivat myös vanha Feodor, hänen Manssilassa asuva poikansa Tiihon, sekä Pedri Hosainan (k. v. 1879) leski Anna.

Wasili Hosainoff elää nyt elämänsä työntäyteistä keskipäivää. Hän matkustaa paljon, käy joka kesä Ukrainassa asti tekemässä viljakauppoja, jotka ostoksensa hän aina maksaa käteisellä, sillä vekseleitä hän ei hyväksy. Hänet tunnetaan kaikkialla. Hän on Laatokan Karjalan suurin viljantuottaja.

»Harakanpesiksi» kutsutuilla venäläisillä proomuilla tuodaan viljaa, jauhoa, hirssi- ja tattariryynejä, herneitä sekä mahdottomat määrät kauraa, jota Salmin talonpojat käyttävät peltoonsa siemeneksi. Hänen on täytynyt ostaa myös nuo heikot kuljetusvälineet, jotka toivat tavaran Rybinskin kautta Volgaa, kanavia ja Syväriä myöten Sermakseen, missä viljatavara purettiin omiin aluksiin. Vain heinäkuun tyvenellä harakanpesistä lujimpia voitiin tuoda Salmiin asti.

Oy Hosainoffilla oli suuria ja pieniä varasto- ja jakelupaikkoja pitkin Laatokan pohjois-, itä- ja länsirantaa. Salmissa, Koirinojassa ja Sortavalassa varastot olivat suurimmat. Sortavalaan Wasili Hosainoff tuotti hyvää venäläistä jauhoa enemmän kuin kukaan muu kaupungin äveriäistä kauppamiehistä. Koirinojan varasto jakoi tavaraa Suistamolle, Suojarvelle, edelleen Porajarvelle ja Repolaan. Pitkärannassa oli Uuksun seutua auttava varasto, ja Salmista vietiin tavaraa rajan taakse Tulemajärvelle ja Vieljärvelle asti. Itärannan jakelupaikkoja oli Viteleessä, Aunuksessa ja Alavoisissa. Laatokan länsirannan, Sortan-

166

 

lahden ja Kurkijoen, jauhomakasiinit eivät suinkaan olleet pieniä nekään. Niihin määräpaikkoihin, jotka olivat kaukana vesistöistä, tavara kuljetettiin talvikelillä kymmenien hevosten karavaaneissa.
 
Liiketoiminnan kukoistusaikana vuosisadan vaihteessa Hosainoffin laivasto käsitti melkoisen tonniston: vahvarakenteisia hinaajia oli 5, proomuja 120 ja matkustajalaivoja 2, Koitto ja Ostro, jotka liikennöivät Salmin—Pitkärannan—Valamon—Sortavalan— Käkisalmen—Konevitsan—Pietarin välillä. Omalla telakalla rakennettiin suuria proomuja, tilavuudeltaan jopa 1600 m3. Galjotat, Laatokan ensimmäiset romanttiset purjealukset, olivat kadottaneet merkityksensä. Sopivalla »jauhotuulella», kaakkoistuulella Sermaksen suunnalta, sai niitä vielä ihailla tälläkin sataluvulla hiljalleen lipumassa kotisatamia kohti. Usein nähtiin isäntä Wasili kiikaroimassa talonsa yläkerran kuistilta Salminselälle laivojaan kotiin odottaessaan. Päivittäin tuli ja meni sähkösanomia, omat laivuritkin ilmoittivat matkojensa onnistumisista ja pietarilainen pörssilehti välitti tärkeitä tietoja muusta liikemaailmasta Salmiin

Kun purjehduskausi alkoi, oli kirkossa ensin jumalanpalvelus, jolloin pyydettiin aluksille varjelusta ja kaupalle siunausta. Sitten siirryttiin laivarantaan, ja siellä pappi vihmoi kaikki alukset. Aina ennen uuden proomun vesillelaskua pidettiin sen kajuutassa pyhän kuvan alla rukoushetki.

Sahaliikettä lisättiin vuosi vuodelta. Wasili oli saanut ostaa Syvärin suulta Haapanovan lakkautetun luostarin kaikkine tiluksineen ja suurine metsämaineen. Puuta hän edelleen osti niin Itä-Karjalasta kuin Suomenkin puolelta, pestasi työnjohtajat, valitsi lastaus- sekä varastopaikat. Suuria kevätuittoja varten tarvittiin valtavasti muonaa. Uskottu mies kävi syksyisin ostamassa 200—300 lehmää Nurmeksen ja Pielisen seuduilta tuoden tämän ajokarjan Miinalaan, missä se teurastettiin, suolattiin ja kevätahavassa kuivattiin jakopaikkoihin vietäväksi. Monen uitto- ja savottapaikan lähikylän akat paistoivat silloin aamusta iltaan leipää miesten syötäväksi.
 
Ensimmäisen 1-raamisen sahan palon jälkeen rakennettiin uusi samalle paikalle v. 1903. Tämäkin paloi myllyineen ja höyläämöineen, minkä jälkeen seuraavan sahan paikka muutettiin keskemmälle jokien suistomaahan ja tukit johdettiin nyt Laatokan rannasta suoraan sahan uittokanavaan, jonka kahden puolen olivat talviaikaa varten varatut valtavat tukkikasat. Kolmen metrin rimoituksella korotettiin Tulemajoen rantaa 2 km:n pituudelta lastaussatamaksi. Tämän jatkona oli yhtiön hinaajien ja matkustajalaivojen satama.
 
Uusi 4-raaminen saha valmistui v. 1907, jolloin sahan yhteyteen myllyn lisäksi tuli myös sähkölaitos jakamaan virtaa kaikkiin yhtiön laitoksiin, asuintaloihin, kauppoihin, varastoihin ja lähinaapureillekin Miinalassa. Vuonna 1912 sahan tuotantoa tehostettiin kahdella pikaraamilla ja rakennettiin konepaja sekä valimo, missä valmistettiin kaikenlaista laivan potkureista aina hienoimpiin mekaanisiin tarvekaluihin asti.
 
Lautaa vietiin nyt Pietarin kautta myös Uuraaseen, edelleen Englantiin ja

167

 

Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Hosainoff Oy:llä oli omat agentit, suomalaiset Etholen ja Henttu.
 
Wasili Hosainoff, joka johti veljesyhtiön moneen suuntaan risteilevää toimintaa, oli kaikkien kunnioittama ukko-isäntä, Miihkalin talon patriarkka, komea, ryhdikäs, nopealiikkeinen, ystävällisesti myhäilevä herrasmies. Kaikkea hän tarkkaili ja seurasi pienimpiä yksityiskohtia myöten. Laiskuutta hän vihasi, vaati paljon, mutta oli oikeudenmukainen. Hän ikäänkuin katsoi läpi ihmisen ja lempeydestään huolimatta häntä pelättiin. Kuitenkin Wasililla itsellään oli tarve saada läheinen kosketus ympäristöönsä. Oli mieluisaa nähdä ja kuulla hänen leppoisaa veljellistä seurusteluaan salmilaisten isäntien sekä työläistensä kanssa sahalla, minne hän joka aamu klo 6 ajoi.
 
Wasilin rinnalla oli vaimo Marfa, kotoisin Viteleestä kauppias Nikitinin perheestä (vihityt 1877). Hän oli Salmin edustavin emäntä ja hienostunut ihminen, palvelevainen ja sosiaalisesti valveutunut. Talon vieraanvaraisuus oli tunnettu. Virkamatkoillaan maan korkeimmat edustajat majailivat heillä, samoin Impilahden luterilaiset papit, monet tutkimusmatkailijat ja retkeilijät. Ahkerasti Salmin länsisuomalainen virkamiehistökin seurusteli Hosainoffien kanssa. Talon ruokavalio ylti perinnäisestä karjalaisesta parhaimpaan venäläiseen hienoja juomia myöten, olihan heillä täydellinen viini- ja säilykekellari.
 
Vanhaa Miihkalin taloa uusittiin, ullakkokerros muutettiin seitsenhuonei-

168

 

seksi asuinkerrokseksi halleineen ja monine kuisteineen. Tämä Miinalan valkea kolmikerroksinen hovi oli nyt koko pitkää joenvarsikylää hallitseva, työn siunausta levittävä koti, missä oman kylän praaniekat Pyhälasku ja Emänpäivä vietettiin perinteellisin tavoin. Kontron ja Feodorin isännyyden aikoina talossa oli praasniekkapäivinä syötetty satoja köyhiä oman pitäjän ihmisiä, rajantakaisia pyhiinvaeltajia ja nälkävuosien mierolaisia. Ajat olivat nyt muuttuneet, mutta pyhät ja niiden vietto muuttumattomia. Aikaisin aamulla aloitettiin jumalanpalveluksella pogostan suuressa kirkossa, mistä siirryttiin oman kylän tsasounaan. Siellä pidettiin lyhyt  rukoushetki jokaisella kädessään palava kynttilä. Emänpäivä, Herran Äidin kuolinpäivä elokuussa, kokosi Hosainoffin suvun yhteen aina Pietaria myöten. Tuossa talossa sai jokainen vieras, niin korkeasti oppinut kuin köyhä vähätaitoinenkin, tuntea aina olevansa tervetullut ja ennen muuta sen, että kaikki ihmiset olivat samanarvoisia.

Veljekset ja kälykset muodostivat tasapainoisen yhteisperheen, missä miehet olivat veljiä kälyilleen: Wasja-veikki, Mihail-veikki ja Ivan-veikki. Ja kälyt siskoja, tšitšoja, langoilleen. Marfa, Manja ja Nadja olivat hienosti pietarilaisittain pukeutuneita, vanhan polven salmilaismalliset asusteet olivat jo poissa käytöstä. Wasilille ja Marfalle syntyi 9 lasta, joista vain kolme ehti aikaihmiseksi. V. 1890 heillä oli ympärillään Feodor, Anna, Matrena ja Nikolai sekä Wasilin sisaren orvoiksi jääneet tyttö ja poika, Olga ja Mikko Prokofjev. Vanhin lapsista, Feodor W. Hosainoff (s. 1881) siirtyi vuosisadan vaihteessa Pietarin konttoriin ja isänsä kuoleman jälkeen hänestä tuli yhtiön johtaja.
 
Lasten kasvatuksesta ja opiskelusta pidettiin huolta. Niinpä veljekset, jotka itse olivat käyneet vain Salmin »yliopistoa», pappilankoulua, hankkivat lapsilleen hyviä kotiopettajia. Vanhimmat lapset lukivat lukemisensa näiden johdolla, nuorempi polvi valmennettiin oppikouluihin. Wasili piti tärkeänä kielten opetusta, varsinkin ruotsinkielen. Ja ruotsia opetettiin pienimmillekin. »Var sä god kom och äta», käytiin niiaamassa ja pyytämässä Wasilia syömään. Ja tämä oli ukosta mieleen.
 
Hosainoffien suvussa oli koettu paljon raskasta. Kontron kova kohtalo oli aina hiljaisesti jäytänyt perhettä, ja niinpä tämän kodin ortodoksinen hartauselämä olikin syvää ja nöyrää. Sen jälkeen kun vanha emäntä yöllisessä näyssä

169

 

oli saanut tiedon miehensä kuolemasta Siperiassa, täytti kiitollisuus ja huojentuminen mielet. Silloin kotihartauskin muuttui elintärkeäksi. Uskollisesti ja tarkasti heillä paastoaika vietettiin, samoin pyhitettiin paastolla joka keskiviikko ja perjantai. Pyhien aattoina Feodor Kontronpoika sytytti lampatkojen liekit kulkien ikonin luota toisen luo kädessään palava luadanakauha (suitsutusastia) ristinmerkkejä tehden ja polvistuen. Talon vakava elämä ilmeni myös kotiin jäävien ja matkalle lähtevien hyvästijätössä: perheen jäsenet kokoontuivat saliin, jossa viettivät hiljaisen hetken. Sen jälkeen jokainen kävi siunaamassa itsensä pyhän kuvan alla ja sitten jätettiin jäähyväiset.

Hosainoffien sosiaalisessa kodissa oli kaikki yhteistä, rahakin. »Stolakovas on djengua», pöytälaatikossa on rahaa, —muistutettiin Semoi-djiädjöä, vaivaisena poikapahaisena talon rengiksi otettua vanhusta. Kaupasta Semoilla oli lupa ottaa mitä tarvitsi, piipputupakkaakin, jota tuprutteli isänniltään salaa. Isännät itse eivät tupakoineet.

Salmin ensimmäisen kansakoulun isä oli Feodor Kontronpoika, joka ei osannut edes lukea. Tätä koulua hän vuosikausia oli suunnitellut ja yrittänyt saada aikaan. Nyt vanhetessaan hän näki toiveensa toteutuneena, kun Wasili ja Marfa yhdessä seurakunnan silloin varsin valistuneiden pappien ja luterilaisten virkamiesten kanssa aikamoisen vastustuksen jälkeen saivat koulun. He antoivat Tulemalla olevan kauppaliikkeensä koulun huoneistoksi ja suurin piirtein ylläpitivätkin tätä koulua, Wasili sen taloudenhoitajana. Koulun vihkiäisjuhla 17.10.1886 muodostui erittäin suurenmoiseksi juhlapuheineen, sortavalalaisine vieraineen, »seminaarin lähetyskuntineen» ja laulukuoroineen. »Laatokka» kirjoittaa 19.10. »— — — Sekakuoron laulu tehosi kansaan, sellaista ei Salmissa oltu kuultu. Vieraille ja johtokunnalle oli herkullinen päivällinen, jolloin tohtori Nohrström Sortavalasta tulleiden vieraiden puolesta kiitti salmilaisia ystävällisyydestä, kohdistaen erikoisen kiitoksensa Feodor Hosainalle, patriarkalliselle ukkovanhukselle, jonka kotona juhlapäivällinen nautittiin.» Seminaarin johtaja Molanderin jälkeen puhui Feodor Hosainoff. Lehti jatkaa: »Nyt lausui myös kauppias Hosainoff, 73-vuotias harmaa vanhus muutamilla sanoilla vilpitöntä ihastustaan siitä, että hänelle suotiin nähdä se riemunpäivä, jona Salmiin avattiin kansakoulu, että kasvavan polven ei tarvitse jäädä niin 'tuhmiksi muzikoiksi' kuin hänen aikaisensa ovat jääneet.»
 
Wasili Hosainoffilla ei riittänyt aikaa läheskään kaikkeen, mihin halua olisi ollut. Kirkko oli hänelle tärkeä, ja nelisenkymmentä vuotta hän kirkon isännöitsijänä uskollisesti seisoi siellä pöytänsä ääressä jo ennen jumalanpalvelusten alkua. Mutta kuntakokouksiakaan hän ei laiminlyönyt, vaan oli aina niissä mukana veljensä Ivanin kanssa, joka oli kunnallislautakunnan puheenjohtaja ja kunnan rahastonhoitaja.
 
Hosainoffien sosiaalinen mielenlaatu näkyi myös heidän laupeudentyössään. Tulemajoen töyräälle kirkon viereen he rakennuttivat köyhäinkodin ja ylläpitivät sitä, Salmissa kun ei ollut kunnalliskotia. Tämän talon, johon sopi kolmatta-

170

 

kymmenta henkeä, hoitajina olivat useimmiten pappien lesket j a sukulaiset. Hoidokeiksi otettiin kaikki apua tarvitsevat, joskin etusija oli omilla työläisillä, heidän sairaillaan, leskillään ja orvoillaan. Kotihoitoon otettiin heille myös orpolapsia, joita samalla kertaa oli useitakin. Nämä saivat kasvaa perheen omien lasten kanssa, käydä koulua ja oppia jonkin ammatin kukin lahjojensa mukaan. Tällaisille nuolille kasvateille pidettiin Hosainoffissa aina häät samoin kuin kaikille kauppa-apulaisillekin.

Hosainoffin vakituiset työläiset, lähes l 000 henkeä, olivat pääasiallisesti oman kunnan ihmisiä. Yhtiöllä oli useita työläiskasarmeja ja monen perheen asuintaloja sahan niemelä, missä myös oli työläisiä varten kauppa. Yhtiön yhden perheen mökkejä  oli siellä täällä. — Kun joku työläinen tai joku muu oman kylän mies kuoli, kävi leski »kumartamassa jalkaan» Wasilille, että pitäisi »armossaan» jälkeen jääneitä. Armahtavainen ja hyvä isäntä Wasili olikin kaikille alustalaisilleen, ei koskaan antanut ulosmitata saataviaan, vaan auttoi heitä kaikin tavoin vaikeuksissa.

 »Antaa toistenkin tienata, kun mekin tienaamme», Wasili lausahtaa pitäessään joskus kiireitten keskellä taukoa. Ja vaimonsa kuoleman jälkeen (1899) hän pysyttäytyykin enemmän perheensä parissa. Kun taloon alkaa tulla kosijoita, veljekset toteavat: »Leveä on Ruotsin ranta» (so. Länsi-Suomi)! Mieluummin he olisivat antaneet tyttärensä karjalaisille ortodokseille kuin lännen luterilaisille, joista eräälle isä Wasili tokaisi: »Mäne ensin muuttamaan vaatteesi, tule sitten», koska kosija saapui taloon ratsain arkivaatteissa

171

 

Venäläistämisen aika oli Hosainoffeille raskas. Vaikka he olivat suomenmielisiä, sitä sortovuosien aikana epäiltiin. Syynä oli talon ystävällisyys ummikkopappejakin kohtaan, joita Venäjä tuohon aikaan lähetti kaikkiin rajapitäjiin. Kautta vuosikymmenien oli ortodoksinen papisto heillä käyvää ystävien joukkoa, eikä tämä vakaa kristillinen koti syrjinyt ketään, ei papin hahmossa esiintyvää Suomi-syöjääkään. Patriarkka Wasilin usein toistama »olemme karjalaisia talonpoikia» tarkoitti, ettei mikään saanut horjuttaa heitä aidolta karjalaiselta maaperältä, ei rikkaus, ei maailman kunnia eikä venäläisyyskään.

Osoituksena Wasili Hosainoffin suomalaisuudesta oli hänen kiinnostuksensa Karjalaista osakuntaa kohtaan. V. 1908 haki Koitto-laiva osakunnan kesäjuhlan viettäjiä Sortavalasta Salmiin, missä koko retkeläisjoukko oli heidän vieraanaan. Pari yleistä tilaisuutta järjestettiin (päiväjuhla Lunkulansaaressa, toinen pogostalla), jolloin kuraattorina olleen maisteri Herman Stenbergin loistavia, henkeäsalpaavia puheita innostuneesti kuunneltiin. Hosainan kahdessa salissa tanssittiin silloin eräs kesäinen yö illasta aamuun.
 
Kauppaneuvoksen arvon Wasili Hosainoff sai v. 1910.
 
Vuosi 1917, Suomen kansan raskas vuosi, on myös Hosainoffeille kohtalokas. Silloin kaikki kääntyy vastatuuleen. Heinäkuussa paloi suuri saha, koko sahanniemi taloineen ja varastoineen ja lastattavaa sahatavaraa 18 000 standarttia eli n. 2 vuoden tuotanto. — Vahvarakenteinen, aina terve Wasili tuntee itsensä masentuneeksi. Aika on muutenkin huono, raha ei liiku ja työväki on puutteessa vaikka saakin osan palkkaa rahana, osan elintarvikkeina.
 
172

 

Elokuussa Wasili ja Ivan lähtevät Pietariin, jälleen Koitolla, kuten vuosikymmeniä ovat lähteneet. Haetaan palovakuutusrahoja ja neuvotellaan uuden sahan rakentamisesta. Wasili on nyt todella sairas ja jää Pietariin. Ivan lähtee kotiin, mutta on ehtinyt saada punatautitartunnan ja kuolee muutaman päivän perästä. Wasili tulee hänen hautajaisiinsa, vaikka on perin huonovointinen. Kaikki murheet yhdessä jouduttavat hänen vakavan sairautensa kulkua. Poislähtö lähenee. Karjalainen merkkimies, liikenero ja hyvä ihminen kuolee lähimpiensä ympäröimänä 23. pnä marraskuuta 1917 Pietarissa.
 
Kahdessa polvessa on Hosainan karjalainen talonpoikaissuku luonut itselleen kunnioitetun sijan, pystyessään viemään takapajuista, hyljeksittyä Salmin pitäjää läpi vaikean murroskauden. Isä ja poika, Feodor ja Wasili Hosaina-Hosainoff ovatkin suuren murroskauden miehiä, joista edellinen tarjoaa jälkimmäiselle kaikki ne suuret mahdollisuudet, joita tämä joustavasti käyttää nostaessaan Laatokan Karjalan syrjäistä koilliskulmaa suomalaisen talous- ja kulttuurielämän piiriin. Wasili F. Hosainoffin elämäntyö on suuren ihmisen työ.
 
Elna Pelkonen

◄◄Sivuston alkuun
     ◄ Hosainovin sivulle