Mauno Turunen-Salmi s

Mauno Turunen: Salmi
Sahojen ja laivojen pogosta

◄◄Sivuston alkuun
◄ Hosainovin sivulle

MAUNO TURUNEN

S A L M I

S A H O J E N JA L A I V O J E N P O G O S T A
A M P A R I K A U P A S T A
S A L M I N J O H T A V A K S I L I I K E Y R I T Y K S E K S I.

KERTOMUS KOLMEN LAHJOITUSMAATALONPOJAN
WASILI, MIHAIL JA IIVAN HOSAINOFFIN ELÄMÄNTAIPALEESTA

ALKUSANAT

Uskonsotien vainoama Raja-Karjalan kansa sai vihdoinkin palata poltetuille kotisijoilleen, kun Uudenkaupungin rauhassa v.1721 Suomen kaakkoisosa jäi Venäjälle.

Salmin Miinalanjoen rantaan saapui Miihkali-niminen nuorukainen Arkangelista asti alkaen rakentaa kelohonkaista pirttiä paikalle, missä tiesi esi-isiensä asuneen.

Kolme sukupolvea myöhemmin, elettiin vielä 1700-lukua, syntyi samalla paikalla Kontro,joka aikuistuttuaan huudettiin kylänsä päämieheksi ja 33-vuotiaana tuomittiin Siperiaan vankeuteen yhdessä 176:n salmilaisen talonpojan kanssa.

Kontron keskenkasvuiset pojat aloittivat amparikaupan, jauhojen ja suolan myynnin piha-aitasta käsin. Heistä alettiin käyttää Hosaina-sukunimeä, joka myöhemmin kääntyi Hosainoffiksi. Näin sai alkunsa liiketoiminta, joka laajeni ja monipuolistui vajaassa vuosisadassa Salmin suurimmaksi työnantajaksi.

Kontron pojanpojat, kolme veljestä, Wasili, Mihail ja Iivan olivat harvinaisen nerokkaita liikemiehiä, koulua käymättömiä synnynnäisiä lahjakkuuksia, jotka ennakkoluulottomin ottein toteuttivat kehityksen kärjessä olevia keksintöjä ja uudistuksia. Salmi kohosi heidän aikanaan Laatokan alueen johtavaksi sahateollisuuskeskukseksi ja huomattavaksi telakka- ja satama- paikaksi. Heillä oli myös lähes koko Raja-Karjalan kattava tukku- ja vähittäiskauppaverkosto.

Olen kiitollinen, että olen saanut käyttööni Iivan-veljeksen ainoan tyttären Manja Kalskeen (k. 1972) muistiinpanot, joita olen sanatarkasti siteerannut.

Lausun lämpimät kiitokseni minua suuresti avustaneelle Manja Haltialle (s.1907), jonka oivallisesta muistista olen hyötynyt monin tavoin, mikä on helpottanut työtäni.

Mara Hosainoff ja Jussi Niemenlehto ovat olleet erinomaisena apunani, mistä heitä suuresti kiitän, kuten myös kaikkia muita työtäni tukeneita.

Espoo 23.4.1997 Mauno Turunen

RAJA-KARJALA JA SALMIN PITÄJÄ.

R a j a - K a r j a l a-nimitystä käytettiin tarkoittamaan Salmin ja Sortavalan kihlakuntia.
Salmin kihlakuntaan kuuluivat Salmin lisäksi Impilahti, Suistamo, Suojärvi, Korpiselkä ja Soanlahti (18).

S a l m i oli Raja-Karjalan itäisin pitäjä rajoittuen pohjoisessa Suojärveen, lännessä Impilahteen, etelässä Laatokkaan ja idässä Venäjään.

Salmin pitäjän pinta-ala oli 1508 neliökilometriä ja sen asutus keskittyi Laatokan rannikolle, erityisesti Salmiselän ja siihen laskevien jokien varsille sekä suurille saarille lähelle mannerta,
M a n t s i n s a a r e l l e ja L u n k u l a n s a a r e l l e.

Pääkylät olivat K i r k k o j o k i, T u l e m a ja M i i n a l a (13).

Maanmuodostukseltaan Salmi oli enimmäkseen tasaista kangasmaata synkkine korpineen, suurine soineen ja rämeineen.

Maantieteellisen asemansa vuoksi Salmi joutui kärsimään sodista ja sen väki väistelemään sodan aaltoja, kun roomalaiskatolinen länsi ja ortodoksinen itä kilvoittelivat rajakansan sieluista.

Rajakahinoista ja uskonvainoista johtuen pitäjän väkiluku heilahteli rajusti. Kun vuonna 1570 alkaneessa pitkäaikaisessa sodassa Venäjän ja Ruotsin sotajoukot hävittivät vuoron perään Raja-Karjalaa, autioitui Salmin pogosta kokonaisuudessaan asukkaiden paettua Aunuksen puolelle. Vasta kun olot 1700-luvun loppupuolella tasoittuivat, alkoi väkiluku tasaisesti kasvaa.

Kirkonkirjojen ja väestörekisterin mukaan mukaan asukkaita oli

vuonna    1880      8767 henkeä
               1920    10912      ”
               1939    14167,     ”     , joista ortodokseja 8355.

Syksyllä 1939 salmilaiset evakuoitiin, mutta jatkosodan (1941-44) aikana suurin osa heistä palasi kotisedulleen. Sodan päättyessä vuonna 1944, jolloin Salmi jälleen jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, väkiluku oli väestörekisterin mukaan 9275 henkeä (13,15,21,45)

SALMIN HISTORIAN MERKKIPAALUT

Luettelonomaisesti Salmin historiasta voidaan poimia seuraavia pääkohtia:

Vuonna 1471       Moskovan suuriruhtinas kukisti Novgorodin ja alkoi verottaa Laatokan Karjalaa
            1580       Pontus de la Gardie valloitti Käkisalmen läänin. Salmi Ruotsille
              1595       Täyssinän rauha. Käkisalmen lääni ( Salmi ) Venäjälle.
              1617       Stolbovan rauha. Käkisalmen lääni ( Salmi ) Ruotsille.
              1656       Sota, jonka Venäjä hävisi
              1658       Välirauha
              1661       Lopullinen rauha. Stolbovan rauhan rajat.
              1705-10 Iso viha. Salmi tyhjeni.
              1721       Uudenkaupungin rauha. Salmi Venäjälle
              1743       Turun rauha. Salmi Venäjälle. Raja Kymijoki-Puumala-Savonlinna
              1809       Haminan rauha. Ruotsi menetti Suomen. Suomelle autonomia
              1917       Suomi itsenäistyi
              1940       Talvisodan rauhassa Salmi menetettiin
              1941       Alkoi jatkosota. Salmi takaisin Suomelle
              1944       Jatkosodan rauhassa Salmi jäi Neuvostoliitolle

SALMIN HISTORIAA VUOSISATOJEN SAATOSSA

1400-JA 1500-LUKU

Salmin pogosta oli kolmas Laatokan takaisista suurpitäjistä. Muut olivat Sortavala ja Ilomantsi.

Kukistettuaan Novgorodin Moskovan suuriruhtinas alkoi verottaa Laatokan Karjalaa.

Pogosta oli hallinnollinen piiri, joka oli muodostettu veronkantoa varten. Vero kannettiin kylittäin, "perevaaroittain", ja talojen asukkaina olivat "jouset", miehet, jotka pystyivät vetämään jousen. Veroyksikkö oli jousivero ja vero suoritettiin metsästystuotteina, pääasiassa näädän ja oravan nahkoina. Vuonna 1500 laaditun verokirjan mukaan Salmissa oli 33 kylää, 324 taloa, 522 henkeä ja 519 "jousta", mikä merkitsee sitä, että vain 3 "henkeä" oli verosta vapaita. He olivat kirkon palvelijoita .

Jos taloon oli merkitty kaksi tai useampia jousia, oli kyseessä suurperhe. Salmissa niitä oli lähes puolet taloista.Tavallisesti isän ja poikien perheet asuivat saman katon alla, joskus taas veljesten perheet muodostivat suurperheen. Suurperheasutus säilyi Salmissa 1900-luvulle asti.

Pääkyliä oli kolme: Mantsinsaari, Kirkkojoki ja Miinala. Pienemmät kylät sijaitsivat Laatokan rannalla ja jokien varsilla. Maanomistajia olivat suuriruhtinas (valtio), suurtilalliset (pajarit) sekä luostarit.Talonpojilla ei ollut omistusoikeutta maahan, ainoastaan sopimus maanomistajan kanssa koskien viljelmiä ja veroja.

Tärkeimmät elinkeinot olivat metsästys, kalastus ja kaskiviljelys. Kaski poltettiin yhteisesti kyläkunnittain ja sato jaettiin keskenään. Kaskettu maa oli ensiksi nauris-ja lanttumaana, sitten siihen kylvettiin karhiamisen jälkeen ohran, kauran tai rukiin siemeniä. Heinä korjattiin luonnonniityiltä. Lehmiä oli vähän, sikoja ja lampaita enemmän.

Savupirtti oli tavallisin asunto, vain aniharvoissa taloissa oli muurattu liesi ja savutorvi.

Lasiruutuja ei ollut, vaan päivänvalo pääsi sisään noin 10 cm leveän aukon kautta, joka suljettiin räppänällä. Päre ja takasta tuleva valo olivat ainoat valolähteet. Vain herraskartanoissa poltettiin öljylamppuja ja käytettiin kynttilöitä. Huonekaluina olivat pöydät, seinäänkiinnitetyt tuolit ja arkut.

Ruokailuvälineinä olivat puusta valmistetut tuopit, kulhot ja lusikat. Lattialla nukuttiin, sillä sänkyjä ei ollut.

1500-luvun loppupuolelle saakka saatiin elää melko rauhallisia aikoja, kunnes sotaisat ajat alkoivat. Kun Pontus de la Gardie vuonna 1580 valloitti Käkisalmen ja koko lääni joutui Ruotsin haltuun, pakeni Salmin väestö Venäjän puolelle, jolloin kaikki "savut" autioituivat.

Täyssinän rauhassa vuonna 1595 lääni palautettiin Venäjälle ja väestö palasi kotikonnuilleen.

Mainittakoon, että de la Gardie hävitti Valamon ja Konevitsan luostarit ja surmasi 80 munkkia. Rauhan jälkeen munkit jälleenrakensivat Valamon luostarin, jonka kuitenkin de la Gardien joukot vuonna 1611 tuhosivat uudelleen (11).

1600-luku

Vasta sitten, kun Ruotsi Stolbovan rauhassa vuonna 1617 sai haltuunsa Käkisalmen linnaläänin, alkoivat olot siellä vakiintua. Kuitenkin rajamaiden yhdistäminen Ruotsi-Suomeen tuotti suuria vaikeuksia. Itäisiä seutuja oli vaikea hallita senkin vuoksi, että liikenneyhteydet sinne olivat huonot. Vanha poliittinen ja kirkollinen vihamielisyys tekivät kreikkalaiskatoliset varsin vastahakoisiksi alamaisiksi.

Hallituksen ensimmäisenä huolena olikin saada kansalaiset palaamaan takaisin kotiseudulleen.

Vaikka rauhansopimuksessa myönnettiinkin uskonnonvapaus, pidettiin itsestään selvänä,

että valtion alamaisten tuli kuulua samaan kirkkokuntaan, mikä merkitsi sitä, että vierasuskoiset oli käännytettävä. Alettiin perustaa luterilaisia seurakuntia. Salmiin sellainen perustettiin vuonna 1638. Luterilainen kirkko valmistui vuonna 1648.

1600-luvulla Ruotsi kävi m.m. 30-vuotisen sodan. Se tiesi lukuisia sotamiehen ottoja ja lisääntyviä veroja. Hallitus palkitsi so-

tapäälliköitä luovuttamalla tai vuokraamalla heille kruunun verot määrätyiltä alueilta. Veroja vastaan heidän oli puolustettava näitä alueita ja suoritettava kaikki niiden hallintokustannukset. Tämä n.s. läänitysjärjestelmä merkitsi sitä, että maa kuului kruunulle ja talonpojat olivat kruunun tilallisia maksaen veronsa vuokramiehille. Käkisalmen lääni annettiin Jaakko de la Gardielle yhdeksitoista vuodeksi (1618-29).

Vuonna 1632 Kustaa II Adolf päätti perustaa kauppalan Salmin pogostaan. Perustamisella oli täysin rajapoliittinen merkitys, kun haluttiin saada vartiopaikka rajan välittömään läheisyyteen. Epäonnistunut yritys uusittiin vuonna 1642, sekin tuloksetta.

Kesäkuussa 1656 alkoivat vihollisuudet jälleen, kun venäläiset tunkeutuivat maahamme Laatokan kummaltakin puolelta. Kun samanaikaisesti uskonvainot kiihottivat mieliä, ei ihme, että suurin osa kreikkalaiskatolisesta väestöstä liittyi hyökkääviin venäläisiin. Sota päättyi venäläisten häviöön.

Kurjuutta lisäsivät vuosisadan loppupuolen lukuisat katovuodet. Eniten kiroukset koettelivat rajapitäjää Salmia, mistä johtuen muuttoliike oli siellä kaikkein useimmin toistuva ilmiö.

Mikäli läänityslaitos olisi saanut jatkua, olisi talonpoikien maanomistusoikeus ja vapaus ennen pitkää hävinnyt. 1600-luvun alussa tilat eivät olleet pyykitettyjä eikä lohkottuja, joten verotus suoritettiin arvioverotuksena sadon määrän perusteella. Veroista eniten rasittivat taksvärkit, päivätyöt, jotka korvattiin vuonna 1643 n.s. kolurahalla, mikä oli 4 hopearahaa työpäivältä.

Myös kalastus oli veronalaista tuloa. Saaliista 1/4 kuului vuokramiehille (1,11).

1700-LUKU

Kun rauhaa oli kestänyt puoli vuosisataa, venäläiset tunkeutuivat yllättäen Suomeen Laatokan pohjoispuolitse hävittäen Sortavalan vuonna 1705. Isonvihan aikana tsaari Pietari valloitti lähes koko Suomen, m.m. silloisen pääkaupungin Turun vuonna 1713. Sota oli nimeltään Suuri Pohjan Sota.

Vuonna 1721 tehtiin Uudenkaupungin rauha. Salmi jäi Venä-

jälle. Ruotsi aloitti sodan uudelleen vuonna 1741 häviten senkin. Turun rauhassa vuonna 1743 raja vedettiin linjalle Kymijoki-Mäntyharju-Puumala-Savonlinna.

Ruotsinvallan aikaisen läänitysjärjestelmän Venäjä korvasi lahjoitusmaa-järjestelmällä, mikä ei periaatteessa poikennut kovinkaan paljon aikaisemmasta. Vaikeuksia lisäsi se, että Venäjän läänitysherrojen oikeudet olivat paljon laajemmat, olivathan talonpojat siellä maaorjuudessa.

Lahjoitusmaatalonpoikien verot säilyivät samanlaisina kuin kruununtalonpojilla oli ollut, erona oli se, että verot jouduttiin maksamaan työnä.

Salmi joutui vuonna 1725 lahjoitusmaaksi ja 1750-luvulla koko pitäjä kuului pietarilaiselle hovipalvelija Carl Arnanderin perikunnalle, jonka ansioksi on luettava sahateollisuuden aloittaminen Salmissa.

Jonkinlainen muutos jokapäiväisessä elämässä tapahtui 1700-luvulla, kun tee, kahvi ja viina tulivat käyttöön.Vuosisadan lopussa tee ja kahvi olivat jo varsin yleisiä. Viinaa saivat tilalliset keittää verovapaasti vuoteen 1783 asti, jolloin määrättiin viinavero. Viinalla uskottiin olevan parantava vaikutus ja se olikin tuolloin ainoa saatavissa oleva lääke, sillä Laatokan Karjalan ensimmäinen apteekki perustettiin vasta vuonna 1818 Sortavalaan.

Koko 1700-luvulla olivat asunnot maaseudulla savupirttejä ja vain suuremmissa kartanoissa, pappiloissa ja virkamiesten asunnoissa oli muuratut uunit ja uuninpiiput sekä lasi-ikkunat. Edelleenkin nukuttiin lattialla oljilla ja vällyillä ja talousastiat olivat puusta tai savesta (11).

1800-LUKU

Kun Venäjän keisari Aleksanteri ja Ranskan keisari Napoleon tekivät rauhan Tilsitissä v.1807, antoi Napoleon suullisen kehoituksen Aleksanterille, että tämä valloittaisi Suomen. Napoleonin strategiana oli tällä tavalla nujertaa Ruotsi.

Kuningas Kustaa IV Adolf ehti edelle ja aloitti sodan Venäjää vastaan valloittamalla Loviisan kaupungin. Pian kuitenkin venäläi-

sen ruhtinas Dolgorukin johtamat ylivoimaiset joukot pakottivat Suomen armeijan perääntymään ja Ruotsi joutui tekemään rauhan Haminassa vuonna 1809, jolloin lähes koko Suomi jäi Venäjälle.

Suomi sai pitää vanhat perustuslakinsa. Vuonna 1811 antamassaan julistuksessa Aleksanteri I määräsi, että Karjala oli yhdistettävä muuhun Suomeen, jolloin Suomen kuvernementista tuli Viipurin lääni. Vuotta myöhemmin annetussa manifestissa Karjalan talonpojat saivat ensimmäisen kerran ottaa osaa valtiopäivämiesvaaleihin ja laki kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuudesta lain edessä tuli nyt ainoaksi laiksi myös Karjalassa.

Tultaessa 1800-luvulle hovineiti Anna Orlov-Tsesmensky omisti m.m. koko Salmin pitäjän, kunnes vuonna 1825 hän myi kaiken pietarilaisille kauppiaille Fedul ja Sergei Gromowille.

Vuonna 1848 Fedulin poika Wasil tuli kaiken omistajaksi, mutta Turkin sodan aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien takia hän joutui luopumaan omaisuudestaan myyden maat Venäjän valtiolle.

Esi-isiltä perityn käyttöoikeuden perusteella talonpojat olivat tottuneet pitämään itseään viljelemiensä maiden omistajina. Vuonna 1826 annetulla asetuksella lahjoitusmaat julistettiin rälssitiloiksi, jolloin talonpojat muuttuivat maanomistajista vuokramiehiksi, lampuodeiksi, elleivät määräaikaan mennessä kyenneet osoittamaan, että heidän tiloillaan oli jo Ruotsin vallan aikana perintötilan luonne. Se onnistui vain harvoille ja tyytymättömyys kasvoi.

Vuonna 1863 keisari Aleksanteri II antoi säätyvaltiopäiville esityksen Viipurin läänin lahjoitusmaiden ostamisesta Suomen valtiolle ja kolme vuotta myöhemmin hän vahvisti säätyjen päätöksen. Vuonna 1873 Suomen valtio osti nämä maat ja säädettiin, että ne luovutetaan täydellä omistusoikeudella tilojen viljelijöille. Lampuotitilan maksuajaksi määrättiin 39 vuotta.

Tilojen lunastaminen tapahtui valtion takaamin lainoin siten, että vuosittain maksettiin kauppahinnasta 6%, josta 1 % oli kuoletusta. Keinottelun estämiseksi kiellettiin talonpoikia myymästä maita ennen suurjakoa.

Salmissa talonpojat saivat perintökirjansa ja itsenäisen asemansa vasta vuonna 1907. Monet heistä joutuivat pitkän lampuotikautensa aikana äärimmäisen hädän pakottamina mitä räikeimmän

metsäkeinottelun kohteiksi luovuttaen metsiä keinottelijoille elintarvikkeita vastaan. Metsien aliarvostus talonpoikien keskuudessa oli varsin yleistä (11,45).

Wiipurin läänin kalenteri vuodelta 1893:
"Salmissa maanlaatu on pääasiallisesti hiekkaperäistä ja maanviljelys on niin takapajulla, ettei se juuri ansaitse mainitsemistakaan. Tämä maanviljelyksen huonous on luonnollisena seurauksena lahjoitusmaajärjestelmästä, jonka kautta talonpoikainen väestö näillä seuduilla yhä enemmän kuin muualla Itä-Karjalassa on joutunut melkein suoranaisesti orjuuden tilaan, josta se ei vielä tänäkään päivänä ole henkisesti päässyt kohoamaan. Ja aikoja kulunee, ennenkuin kansa näillä raukoilla rajoilla tulee käsittämään, että hänkin on vapaa jäsen Suomen vapaasta kansasta. Pääelinkeinona harjoitetaan rahdinvetoa, metsätöitä ja kalastusta. Tehtaita löytyy seudulta vain yksi höyrysaha Tulemajoen suulla”(21)

HOSAINOFFIEN ESI-ISÄT

MIIHKALI
ALEKSI-MIIHKALINPOIKA
JAAKKO-ALEKSINPOIKA

Iso Viha vv 1705-1710 autioitti koko Käkisalmen läänin. Vuonna 1721 solmitussa Uudenkaupungin rauhassa Salmi jäi Venäjälle. Vainottu ortodoksinen kansa alkoi palailla kotiseudulleen, monet hyvinkin kaukaa. Arkangelista asti tuli MIIHKALI -niminen nuori mies ryhtyen rakentamaan kelohonkaista taloa Miinalanjoen rantaan lähelle joen suistoa, missä olivat hänen esi-isiensä asuinrauniot.

Taloa alettiin kutsua isäntänsä lailla Miihkaliksi, kuten Karjalassa tapana oli, ja sellaisena se kulki hänen poikansa Aleksin ja pojan pojan Jaakko Aleksinpojan aikana, jotka tätä samaa rakennusta isännöivät.

ELNA PELKONEN kertoo kirjassaan Miihkailan talosta, oikea nimi on kuitenkin Miihkali, muistelee MANJA HALTIA. Tiedot Aleksista ja Jaakosta ovat hyvin vähäisiä ja hataria.

Rajasodat ja ajanlaskun erilaisuus ovat olleet omiaan hämärtämään oikean tiedon saantia (5,13,24).

KONTRO JAAKONPOIKA

Sen sijaan Kontro Jaakonpojasta, joka syntyi vuonna 1798, tiedetään jo paljon enemmän.

Elna Pelkonen puhuu Kontrosta Miinalan kylän o l t e r m a n n i n a, päämiehenä. Tosiasiassa Kontro oli k y l ä n v a n h i n, mitä nimitystä pidettiin myös huomattavana arvonosoituksena.

Vuonna 1831 surmattiin Salmin pitäjän nimismies koleran aiheuttaman sekasorron aikana.

Viipurin vankilaan passitettiin 176 salmilaista talonpoikaa, heidän joukossa myös Kontro.

Ennen oikeudenkäynnin alkamista joka kymmenes rikokseen epäillyistä lähetettiin arvan perusteella pakkotyöhön Siperiaan. Huono arpaonni koitui Kontron kohtaloksi ja vaikka hänen rikoksensa todettiin myöhemmässä oikeudenkäynnissä aivan mitättömäksi, ei paluuta ollut. Kontrosta ei kuultu sen koommin mitään.

Siperiaan karkottaminen rankaisutapana oli tuohon aikaan varsin yleistä. Poliittisista syistä tuomitut saivat pitää yhteyttä omaisiinsa, talonpojilta se oli kielletty. Tavallista oli, että talonpoikaisvangit saivat taittaa menotaivalta pitkiä matkoja jalkaisin, jolloin monet menehtyivät jo ennen Siperiaa.

Kontron vaimosta MATRONA IVANOVNASTA periytyneet tiedot ja muistikuvat eivät ole varmoja (5,12,24).

Wiipurin läänin kalenteri vuodelta 1893:

"Taikausko rahvaan kesken on aivan tavallinen ilmaus, jonka takia esimerkiksi ruttotautien tapahtuessa on yleisenä luulona, että joku "pahanilkinen" on kaivot myrkytttänyt. Noin vähän päälle puoli vuosisataa sitten murhasivat salmilaiset nimismie-

.hensä Neickligin , jota syyttivät sattuneen koleran aikana siitä, että hän oli myrkyttänyt kaivot ja pihamaat. Nimismies pääsi pakenemaan kotoaan, mutta takaa-ajajat saavuttivat hänet eräässä heinäladossa, jonka sytyttivät tuleen. Rangaistukseksi tästä kamalasta teosta vietiin suuri joukko salmilaisia talonpoikia Wiipuriin, jossa ensiksi saivat ansaitun selkäsaunan ja sitten tehdä matkan Siperiaan"(21).

HOSAINA-SUKUNIMEN ALKUPERÄ

Kontron karkottamisen jälkeen jäi taloudenpito hänen vaimolleen. Kaikki viisi lasta olivat alaikäisiä. Kävi vielä niin onnettomasti, että kotitalo Miihkali paloi maan tasalle jouluaaton aattona samana vuonna.

Vanhimmat pojat FEODOR ja PEDRI olivat kuitenkin tomeroita miehenalkuja ja pääsivät alaikäisinäkin lahjoitusmaan sahalle päreen kiskontaan. Tiukkaa teki eikä ansio aina riittänyt jauhokulin ostoon, joten oli välillä pyydettävä ennakkoa. Kerran sitten sahan konttoristi ihmetteli, miksi isäntä itse ei koskaan tullut pyytämään "förskottia", vaan lähetti keskenkasvuisen Feodor-poikansa. Tähän Feodor vastasi: "Minä olen meidän hosaina". Tämä huvitti konttoriväkeä ja poikia alettiin tämän jälkeen kutsua "hosainoiksi", pikku isänniksi (5).

Hosaina-tarinalla on toinenkin tausta:

Feodor ja Pedri tekivät sahalla rappauspäreitä, jotka olivat kysyttyä tavaraa Pietarissa.

Pojat olivat asettaneet tavoitteekseen uuden kotitalon rakentamisen palaneen tilalle, sillä riihessä asuminen ei enää huvittanut. Saadakseen rahaa kertymään he eivät nostaneet palkkojaan normaalin palkanmaksun yhteydessä, vaan jättivät ne säästöön sahan kasöörille. Kun säästössä oli 10 ruplaa ja neljä säkillistä ruisjauhoja, päätettiin ottaa ne ulos. Feodor lähti asialle. Konttorissa kummasteltiin, miksi isäntä lähetti poikasen noutamaan niin suurta palkkaa, jota aikuiset miehetkään eivät normaalisti saaneet. Sinähän olet kuin hosaina, päivitteli palkkoja maksava työnjohtaja. Niin

olenkin, oli Feodorin vastaus.

Jotenkin tällä tavalla sukunimi HOSAINA sai alkunsa ja sitä alettiin käyttää Kontron jälkeläisistä noista ajoista lähtien. Monia muita sukunimiä muodostui samalla tapaa. Karjalankielessä ei ollut noff-loppuisia sukunimiä. Ne syntyivät vasta myöhemmin kaupallisten y.m. syiden takia (24).

(Kuli, ven. kul, niinisäkki, vanha venäl. tilavuusmitta. Kuli on esim. 370 ven. naulaa rukiilta= 151,5 kg/ Otavan Iso Tietosanakirja 1967 )

AMPARIKAUPALLA ALKUUN

Kun uusi kaksikerroksinen karjalaismallinen Miihkali pitsileikkauksin koristettuine ikkuna-ja tuulilautoineen oli valmis, Feodor ja Pedri keskittivät kaiken tarmonsa ja taitonsa elintasonsa kohottamiseen. Maanviljelyksen ja kalastuksen ohella veljekset alkoivat harjoittaa myös kauppaa.

Äänisestä Laatokkaan virtaavan Syväri-joen suulla sijaitsevasta Sermas-nimisestä satamapaikasta noudettiin halpaa venäläistä kulijauhoa ja suolaa. Näitä ryhdyttiin myymään Miihkalin piha-aitasta.

Kauppaa kutsuttiin a m p a r i k a u p a k s i. Tällainen myyntitoiminta oli sallittua, vaikka maakauppiasoikeuksia ei näillä nuorilla lahjoitusmaatalonpojilla ollutkaan.

Vähitellen kaupanteko laajeni ja ryhdyttiin myös viemään tavaroita. Hevoskyydillä teitä ja jäitä pitkin ja sulien aikaan vuokratulla purjeveneellä vietiin Sermakseen parkkia, suolasientä, kaloja, voita ja riistaa. Pian vuokraveneen tilalle saatiin ostetuksi oma galjotta-purjevene, jolloin kyettiin kuljettamaan suurempia ja raskampia rahteja. Viljaa voitiin nyt tuoda jo tuhat jauhosäkkiä yhdellä laivauksella ja mikä tärkeintä, alettiin liikennöidä Pietariin saakka. Pietarista tulikin vähitellen ensisijainen kauppakohde ja halkojen vienti sinne muodostui tärkeimmäksi viennin alaksi (12,13).

PEDRI KONTRONPOIKA HOSAINA (1817-1879)

Pedri nai ANNI ROVION, joka kuitenkin kuoli synnytykseen jo 29 vuotiaana vuonna 1859. Eloon jäänyt tyttö ristittiin äitinsä lailla ANNIKSI. Hän avioitui FEODOR RAUHALAN kanssa (6).

Naapurissa sijaitsevan SAVINAN tilan isäntä oli Kontron tavoin passitettu Viipurin vankilaan syytettynä osallistumisesta nimismiehen murhaan. Epäinhimillisissä oloissa hänen terveytensä petti ja hän kuoli ennen oikeudenkäynttiä. Perilliset, tyttö ja poika, olivat täysi-ikäisiä. Pietarissa asuva poika ei halunnut palata Salmiin kotitilaa hoitamaan. "Vaikka kopalla rahua kannettaisiin, Salmiin en muuta", kerrottiin pojan sanoneen. Ei aikaakaan, kun talon tyttären, joka myös oli nimeltään ANNI, ja Pedrin kunniaksi kumisivat Tuleman ortodoksisen kirkon kellot kutsuen väkeä vihkimistilaisuuteen ja sieltä juhlataloon Miihkaliin (24).

Savinan tilan vieressä oli OKSENTIELAN tila (Oksentiela lienee alkujaan naisen nimi Oksenja tai Aksenja). Leski-isännän kuoleman jälkeen tila joutui veronmaksuvaikeuksiin. Orvoiksi jääneet tytöt OKU ja MARI möivät tilansa Pedrille ja Feodorille. Kaupanteossa tytöt jäivät Oksentielaan "syytingille" eli heitä hoidettiin yhteisesti. Mari oli sokeutunut 13 vuotiaana pudottuaan pyykkiä pestessään hyiseen Miinalan jokeen.

Manja Haltia muistelee:
"Marista kasvoi kristitty ihminen, jolle ihmiset uskoutuivat vaikeuksissaan. Hänellä oli myös erilaisia taitoja, m.m. hän kykeni poistamaan roskan silmästä kielellään. Milloinkaan ei Mari valittanut sokeuttaan ja meistä lapsista tuntui, että ei hän ollutkaan sokea. Aina kun me saimme jotain uutta, me menimme ensimmäiseksi sitä näyttämään Marille" (24).

Oksentielan oston jälkeen Hosaina-veljesten maitten määrä kaksinkertaistui. Hyväpohjaisia viljelyskelpoisia maita oli jo niin paljon, että Pedri otti hoitaakseen maanviljelyksen Feodorin keskittyessä kauppaan.

Miihkalia veljekset asuttivat vielä yhdessä ja talon miniäemän-

nät jakoivat emännyyden siten, että Feodorin MARINA huolehti keittiöstä ja Anni navetasta.

"Yhteiselo Miihkalissa oli elämäni onnellisinta aikaa", kuultiin Anni-buabon vanhoilla päivillään usein sanovan (24).

PEDRI MUUTTAA OKSENTIELAAN

Perheitten kasvaessa veljekset päättivät jakaa yhteiset maansa. Pedri muutti Anninsa kanssa Oksentielaan rakentaen sinne uuden kartanon.Tapana oli, että tietäjä kutsuttiin ennen rakentamista katsomaan talon paikka.Tällä kertaa, tämä tapahtui vuonna 1874, ei kelvannut kuka tahansa ennustajaeukko, vaan Ruskealasta saakka kutsuttiin mainetta saanut mies tehtävää suorittamaan. Talon paikka löytyi ja ennusmerkit lupasivat sille vaurautta. Oli kuitenkin yksi varjo ennustajan näkökentässä, jonka mukaan talon poikalapsilla tulisi olemaan ongelmia. Ikävä kyllä tällä kertaa ennustus piti paikkansa: Pedrillä oli kolme poikaa, joista yksi hukkui purjehdusmatkalla Laatokalla ja toinen kuoli tulirokkoon (6).

Pedri paneutui tarmolla maanviljelyyn ja karjanhoitoon. Puutavarakauppaan hän ehti entistä vähemmän suorittaen kuitenkin hankintatöitä veljensä apuna.

Suurjaossa maatila sai nimen PELTOLA, vaikka kansan suussa se kulki pysyvästi PEDRINTALONA (24).

ALEKSANTERI HOSAINOFF-HALTIA (1863-1951)

Pedrin pojista varttui isänsä työn jatkajaksi ALEKSANTERI, ainoa kolmesta pojasta eloon jäänyt. Hän avioitui MATJA MIIHKISEN (1871-1937) kanssa ja aikuisiksi heiltä kasvoi vain viisi lasta, vaikka Konnusta kotoisin ollut Matja ehti olla raskaana 13 kertaa. Osa lapsista syntyi keskosina, osa menehtyi punatautiin tai muihin kulkutauteihin.

Aleksanteri koulutti kaikki lapsensa, myös neljä tytärtään, mikä oli tuohon aikaan varsin harvinaista. Pahimpana Bobrikoffin aika-

na hän vei tyttärensä suomalaiseen oppikouluun Sortavalaan, mistä MARTTA -tytär (Marfa) kirjoitti ylioppilaaksi ensimmäisenä naispuolisena salmilaisena vuonna 1911. Pojistakin vain yksi salmilainen oli suorittanut ylioppilastutkinnon ennen Marfaa.

Koulutusintonsa Aleksanteri sanoi johtuvan siitä, ettei hänellä itsellään ollut mahdollisuutta käydä muuta koulua kuin "pappilan yliopistoa", pappien ylläpitämää koulua, jossa oli kolme opetuskieltä: suomi, karjala ja venäjä.

Aleksanterin aikana viljeltyä pinta-alaa oli jo yli 20 ha. Maatilan hoitoa hankaloitti palstojen hajanaisuus, mikä oli seurausta suurjaosta. Luonnonniityt ja salopalstat saattoivat olla 30 km päässä. Näillä takamailla vietettiin heinäntekoaikoina useampia vuorokausia. Heinien kuljetus talvisaikaan tiettömien taipaleiden takaa oli vaikeaa. Aputyövoimaa käytettiin tilapäisluonteisesti hyvinkin paljon, mutta normaaliaikoina pyrittiin tulemaan toimeen vain muutamalla piialla ja rengillä.

Aleksanteri oli nuorempana serkkujensa sahalla työnjohtotehtävissä parinkymmenen vuoden ajan.

Kun työnjohtoon saatiin alan koulutuksen saaneita henkilöitä hän siirtyi kokopäiväiseksi maanviljelijäksi, "herrasta maanviljelijäksi", mitä sanontaa käytettiin, kun tekoa ihmeteltiin kansan keskuudessa.

Aleksanteria pilkattiinkin, kun hän koulutti tyttöjään pahimpaan venäläistämisaikaan suomalaisessa oppikoulussa. Liekö suomalaismielisyydestä johtunut, että hän otti käyttöön sukunimen HOSAINOFF-HALTIA. Hänen ainoa poikansa JUSSI pelkisti nimen pelkäksi Haltiaksi, minkä hän myös suojasi. Nimi on johdettu Hosainoffista ja tarkoittaa isäntää.

Jussin sisarista LIISA ja MANJA käyttivät Haltia-nimeä, MARTTA ja ANJA pysyivät Hosainoffeina.

Manja Haltia muistelee:

"Äitini Matja kuoli vuonna 1937. Kun Salmi vuonna 1941 saatiin takaisin, hänen hautakivensä löydettiin venäläisten rakentaman kulttuuritalon kivijalasta entisen Importin kaupan paikalta. Hautakivi siirrettiin takaisin äitini haudalle ja siunattiin uudestaan. Tänään haudasta ei ole merkkiäkään jäljellä" (24).

FEODOR KONTRONPOIKA HOSAINA (1816-1896)

Pedri ja Feodor olivat lahjoitusmaatalonpoikia. Kun Pedri perusti oman talouden Oksentielaan, jäi Miihkali Feodorin hoitoon. Tila laajeni nopeasti ostojen ja jakojen kautta ulottuen Miinalanjoesta Tulemajokeen, pohjoisena rajana Tuleman ja Miinalan välinen tie ja etelärajana Laatokka.

Suurjaossa se sai nimen MOISIO, mutta kansan suussa sitä kutsuttiin HOSAINAKSI.

Feodorista kehittyi oiva kauppamies, joka vaimonsa, lautamiehentytär MARIA NOKAN

(1829-1888) kanssa muodosti taidollisen avioparin. Miihkalin uudistetusta ja laajennetusta kartanosta tulikin pian Miinalan ja koko Salmin talous-ja kulttuurielämän keskeinen paikka.

Täydellisen kansakoulun perustamisajatus oli kytenyt jo pitkään valistuneiden salmilaisten isäntien ja emäntien keskuudessa, mutta yleinen mielipide oli hanketta vastaan, olihan kysymyksessä ortodoksisesta kirkosta erillinen koulumuoto. Feodor oli kouluaatteen innokkain puolestapuhuja ja ajoittain kiivaanakin käyneen ”taistelun” voittajana hänet syystä mainittiin Salmin kansakoulun perustajana. Ollessaan 73 vuotias Feodor sai juhlia ensimmäisen kansakoulun vihkiäisiä vuonna 1886 (5,24).

KONTRON MUUT LAPSET

Kontrolla oli Pedrin ja Feodorin lisäksi 2 poikaa TIIHON ja VASIL sekä tytär JEVDOKIA.

Tiihon (1819-1895) meni kotivävyksi Manssilan rajakylään toimien siellä maanviljelijänä ja kauppiaana. Hänellä oli paljon lapsia, joista MARFA -niminen tyttö meni jo 16 vuotiaana Tihvinän nunnaluostariin. Tiihonista polveutuvat nykyiset RAJA-HALTIAT.

VASIL (1824-1895) meni Valamon luostariin, missä hänestä tuli munkkidiakoni VITALI.

Hän toimi luostarin kirjastonhoitajana suorittaen samalla tutkimustyötä. Ruumiiltaan heikkorakenteisena ja sairaalloisena sekä kilvoituksilla ja paastoilla itseään säälimättömästi rasittaen hän kuoli jo 32 vuotiaana. Vitalia pidettiin erittäin lahjakkaana ja hänellä oli selvänäkijän kyvyt. Hänestä on kirjoitettu kirja "Vasili Kontronpoika Mantsinsaaresta". Vasil oli kyllä kotoisin Miinalasta.

Kontron tyttö Jevdokia eli OUTI oli naimisissa mantsinsaarelaisen lautamiehen kanssa.

Hänen ainoa poikansa IIVANA meni Valamon luostariin. Pappismunkki IRAKLINA hän saavutti kuuluisuutta sekä Valamossa että Pietarin Lavron luostarissa, missä hän myöhemmin vaikutti (5,24).

FEODOR KONTRONPOJAN POJAT

WASILI HOSAINOFF (1850-1917)

Lahjoitusmaatalonpoika ja kauppamies Feodor Hosaina meni naimisiin lautamies NOKAN MARINA-tyttären kanssa. Heidän esikoisensa nimi oli WASILI, viidettä polvea Miihkalista.

Wasili Feodorinpoika syntyi maaliskuun 22. päivänä 1850. Kymmenvuotiaana hänet pantiin pappilankouluun, jota ortodoksinen kirkko ylläpiti. Opettajina olivat papit ja lukkarit, opetuskielinä venäjä ja karjalankieli. Wasilin aikana oli käytössä ensimmäinen oppikirja. Se oli Pyhän synodin toimittama ja siinä oli venäjän- ja suomenkieliset tekstit. Pääaineina olivat kirkkolaulu ja slavoninkieliset rukoukset. Laskennon ja sisäluvun opetus oli lähes olematonta ja kirjoituksen taitokin rajoittui useimmilla oppilailla vain oman nimen piirtämiseen venäjänkielisin kirjaimin. Wasili kävi koulua vain vuoden (5).

Wasili Feodorinpoika oppi jo poikasena liikemiestaidon alkeet kulkiessaan isänsä mukana kauppamatkoilla Pietarissa. Oivallisen jatko-opetuksen hän sai ollessaan KAUPPAHUONE KUTUN palveluksessa Aunuksenlinnassa kahden vuoden ajan. Metsien ja hakkuuoikeuksien ostajana hän siellä oppi samalla venäjänkielen.

Palatessaan 18 vuotiaana takaisin Salmiin oli hän valmis osallistumaan isänsä ja Pedri-setänsä aloittamiin liiketoimiin..

Vuonna 1872 suoritettiin johdossa sukupolven vaihdos, kun Wasilille myönnettiin maakauppiasoikeudet. Liiketoiminta koki täydellisen rakennemuutoksen, kun patriarkaalisista kauppiastavoista siirryttiin nykyaikaisempiin menetelmiin (12).

Wasili meni naimisiin vuonna 1877. Hänen vaimonsa MARFA NIKITINA oli kauppiaan tytär Vitelestä. Näin myös naimakaupan kautta siteet liike-elämään monipuolistuivat ja rikastuivat. Marfa synnytti kahdeksan kertaa. Luonteenomaista tuolle ajalle oli, että vain kolme lapsista kasvoi täysi-ikäisiksi (5).

Vanhin lapsista FEODOR (Fedja, Feha 1881-1952) oli setänsä MIHAILIN apuna liikkeen Pietarin konttorissa jo kaksikymmentä vuotiaasta lähtien. Vallankumouksen aikana hänet pidätettiin ja vietiin Moskovan vankilaaan. Hänen vaimonsa OLGA FROLOV, ainoa sukuun naitu venakko, sai hankittua miehelleen passin ja kävi noutamassa hänet Salmiin läpi kumouksen pyörteissä olevan Venäjän.

Isä-Wasilin kuoleman jälkeen Feodorista tuli osakeyhtiön toimitusjohtaja vuonna 1921.

Wasilin tytöt TOINI (Hagman) ja ANNA (Räkköläinen) avioituivat liikemiesten kanssa.

Toinin mies TORSTEN HAGMAN toimi Hosainoffien palveluksessa.

Wasilin omilta lapsilta puuttui opiskelumotivaatio, liekö johtunut siitä, että he tulivat toimeen muutenkin. Wasili oli kuitenkin erittäin kiinnostunut sukulaislasten opiskelujen edistymisestä.

Kun lukukausi päättyi ja lapset tulivat Sortavalasta kotiin Salmiin, oli Wasili aina vastaanottajien joukossa. Aleksanterin pojalle Jussille hän esitti aina saman kysymyksen: "Olitko primus?".

Saatuaan myöntävän vastauksen oli kommentti: "No hyvä!” (5,24,30).

Ukkopappa, niinkuin Wasilia kutsuttiin, suoritti päivittäin tarkastuskierroksen työmailla.

Jos joku ei Ukkopapan mielestä tehnyt työtään kunnolla, sai hän kuulla kunniansa. Ryöpytyksen jälkeen, jossa kirosanoja ei

koskaan käytetty, matkaa jatkettiin eikä asiaan enää palattu.

Kaikki pitivät Ukkoa ankarana, mutta oikeudenmukaisena. Ei häntä varmaankaan pelätty, sen sijaan kyllä kunnioitettiin suuresti (27).

Jussi Niemenlehto:

"Isäni oli Hosainoffien puutavarapuolen työnjohtaja ja äitini hovin pääkarjakko.
Isäni puhui suurella lämmöllä ja kunnioituksella WASA-isännästä, jolla oli kaikki nyörit käsissä ja joka tunsi ja tiesi kaiken. Veljessarjan kärjessä Wasili poikkesi normaalista rahvaasta käytöksellään ja olemuksellaan herättäen kunnioitusta ja arvonantoa. Kaikki kolme veljestä olivat harvinaislaatuisia yksilöitä, avarakatseisia, avuliaita, hyväsydämisiä ihmisiä, joiden elämää peilasi ja leimasi synnynnäinen sivistyneisyys, ei koulussa opittu. Toimiessaan yhteiskunnallisissa tehtävissä he pyrkivät kohottamaan kansan sivistystasoa ja heidän vaikutuksensa rahvaan elämään oli hyvin huomattava" (23).

Wasili Hosainoffille myönnettiin kauppaneuvoksen arvonimi vuonna 1910.

Kun Tuleman saha oli palanut, lähti Wasili Iivan-veljensä kanssa höyrylaiva Koitolla Pietariin hakemaan palovakuutuksia ja neuvottelemaan uuden sahan rahoituksesta. Matkalla Wasili sairastui ja jäi hoitoon Pietariin Iivanin palatessa kotiin Salmiin. Pian hänkin sairastui saatuaan punatautitartunnan ja kuoli kotonaan 4. 9. 1917. Wasili tuli sairaana veljensä hautajaisiin palaten sitten takaisin hoitoon Pietariin, missä hän kuoli 11. marraskuuta samana vuonna (5).

Manja Haltia muistelee näin:

”Wasili sairasti syöpää ja lähti Iivanin kanssa Pietariin erikoislääkäriin. Iivan palasi Salmiin Wasilin jäädessä hoitoon. Iivan sairastui pian Salmiin tulonsa jälkeen punatautiin ja kuoli 4.9.1917. Wasili tuli huonokuntoisena veljensä hautajaisiin. Tauti oli parantumaton ja hän kuoli Pietarissa marraskuussa samana vuonna” (24).

Kauppaneuvos Wasili Feodorinpoika Hosainoff ja hänen vuonna 1899 kuollut Marfa-puolisonsa haudattiin ortodoksisen kirkon välittömään läheisyyteen.

Ruskeasta graniitista rakennetun hautaholvin venäläiset turmelivat talvisodan jälkeen niinkuin lähes kaikki hautakivet ja -ristit Salmin hautausmailla (8).

Jussi Niemenlehto:

"Ehkä parhaana osoituksena salmilaisten, joista suurin osa oli ortodokseja, kunnioituksesta Wasili Hosainoffia kohtaan oli, että hänet puolisoineen haudattiin aivan kirkon viereen, paikalle, johon ei edes kirkon palvelijoita haudattu (23)".

MIHAIL HOSAINOFF (1854-1921)

Wasili Hosainoff otti liikkeen johdon käsiinsä 22- vuotiaana vuonna 1872.

Neljä vuotta nuorempi veli MIHAIL liittyi mukaan vuonna 1877.

Kaupan laajetessa ja suuntautuessa entistä enemmän Venäjälle, katsottiin aiheelliseksi avata Pietariin oma myyntikonttori. Kivitalosta Malenkij Nevskin varrelta vuokrattiin tarvittavat konttori-ja asuintilat. Mihail Feodorinpoika otti hoitaakseen Pietarin kauppahuoneen johdon. Wasili-veljellä oli kuitenkin täälläkin tiukasti nyörit käsissään ja hän liikkui uutterasti liikematkoillaan Pietarissa ja kaukana Venäjän sisämaassa asti (1,5).

Mihail meni naimisiin MARIA TUHKINAN (1872-1919) kanssa. Heidän avioliittonsa oli malliesimerkki saman sosiaaliryhmän naimakaupasta, olihan Maria vanhaa aunukselaista kauppiassukua.

Salmin ortodoksisen seurakunnan matrikakirjan (15.1.1889) mukaan toisen luokan kauppias Mihail Feodoroff Hozainoff (36v) meni naimisiin Aunuksen kaupungista kotoisin olevan toisen luokan kauppiaan Michail Feodoroff Tuhkinin tyttären Marian (18v) kanssa 15. 1. 1889”.

Ajalle tyypillistä oli, että salmilaisten miesten naidessa rajan takaa, kaksikolmasosaa miniöistä tuotiin Aunuksen Karjalasta. Avio-

liittoja suunniteltaessa kiinnitettiin huomio lähinnä talodelliseen hyötyyn ja niitä järjestivät yleensä nuorten parien vanhemmat. Talon tyttäret naitettiin nuorina, jolloin he olivat työkykyisiä, sillä useimmiten miniästä tuli talon ensimmäinen palvelija. Rakkausavioliitotkaan eivät olleet tuntemattomia. Puhuttiin "hypyllä" naimisiin menosta, kun kyseessä oli vasten vanhempien tahtoa solmittu avioliitto. Aina ei kuitenkaan yksin taloudelliset näkökohdat sanelleet avioliittoa, vaan sosiaaliset ja kulttuuriset näkökohdat vaikuttivat myös avioliiton solmimiseen (45).

Mihailin perhe asui Pietarissa, mutta kesäisin lomailtiin Salmissa ja Aunuksessa

Lapsia oli kolme, FEODOR, SERGEI ja LIDIA.

Kun Wasilillakin oli Feodor niminen poika, joka oli Mihailin Feodoria vanhempi, sekaannusten välttämiseksi puhuteltiin poikia vanhemmaksi ja nuoremmaksi Fehaksi (24).

Manja Haltia muistelee:

"Vallankumouksessa Pietarissa kaikki vangittiin ja vietiin Moskovaan, missä Maria kuoli lavantautiin vuonna 1919. Hänellä oli tekohampaat, jotka otettiin vankilassa pois.

Veistä ei ollut lupa käyttää ja kun leipä oli kivikovaa, kuoli Maria käytännössä nälkään

Vankilassa kuolivat myös lapset Sergei ja Lidia samana vuonna. Mihail Hosainoff päästettiin kotiin kuolemaan, kun olot hiukan rauhoittuivat. Monien vaiheiden jälkeen hän tuli Salmiin laihana ja väsyneenä. Hän kertoi, että vankilassa oli niin kylmä, että hikoilevien lavantautipotilaiden vaatteetkin jäätyivät. Ruoka oli mitä oli ja tuli milloin tuli.Useimmat vangit kuolivat nälkään. Muistan hyvin, kun Mihail palasi vankilasta, miten laiha hän oli ja miten lämpimästi hän ja Anni-buabo halasivat pitkän eron jälkeen. Näki, että he olivat rakkaita toisilleen" (24).

Mara Hosainoff (Feodor Mihailinpojan tytär) :
"Mihailin vaimo Maria ja Lidia-tytär kuolivat Moskovassa Novodevitshin luostarissa, josta oli tehty vankila. Maria kuoli vatsatyrään, kun ei päässyt leikkaukseen ja Lidia keuhkotautiin. Heidät haudattiin luostarin hautausmaahan. Sergei ei ollut van-

kina. Hän opiskeli vallankumouksen jälkeen kuvaamataiteita Pietarissa, minne hänet on haudattu.

Mihail Hosainoff ei toipunut vankilan rasituksista ja hän kuoli Salmissa vuonna 1921” (30).

IIVAN HOSAINOFF ( 1863-1917 )

Vuonna 1880 kaikki kolme Feodorin poikaa sopivat kirjallisesti VELJEKSET HOSAINOFF-nimisen liikkeen perustamisesta.

Nuorin pojista, IIVAN, oli silloin täyttänyt 17 vuotta. Hän oli synnynnäinen matemaattinen lahjakkuus ja sai hoitaakseen liikkeen kaupat ja koko ajan monipuolistuvan ja laajenevan yrityksen talousasiat. Miinalan kauppakartanosta, pääkonttorista, käsin hän johti kauppojen toimintaa

ja huolimatta siitä, että hänenkin koulunkäyntinsä rajoittui vain n.s. pappilan kouluun, hänen taitojaan käytettiin laajalti myös erilaisissa luottamustehtävissä. Kunnallispolitiikkaan hän osallistui kunnan rahastonhoitajana ja kunnallislautakunnan puheenjohtajana, lisäksi hän oli mukana yhdistystoiminnoissa (34).

Manja Kalske:

"Muistan aivan pienenä ollessani, miten pappani Iivan ja Nikolai Hernberg valvoivat myöhään yöhön ja öljylampun valossa ruokahuoneen isolla pöydällä selvittelivät kunnan papereita. Silloin pappa oli samanaikaisesti kunnallislautakunnan puheenjohtaja ja kunnan rahastonhoitaja "(27).

Iivan Hosainoff avioitui mantsinsaarelaisen NADJA SIDOROVIN (1872-1945) kanssa.

Lapsia syntyi kaikkiaan yhdeksän, joista vain kolme eli täysi-ikäisiksi. Vuonna 1892 syntynyt MANJA oli sairaanhoitaja, veljistä PAULI oli 11 vuotta ja HERMAN 21 vuotta häntä nuorempia.

Iivan kuoli punatautiin Salmissa 4. 9.1917. Hautajaisista kirjoitti Laatokka-lehti 11.9.1917 m.m. näin:
"Iivan Hosainoffin hautaus tapahtui viime lauantaina Salmin kreikkalaiskatolisella hautausmaalla. Hautajaiset muodostuivat

vainajan laajalle sukulais-ja ystäväpiirille kaksipäiväiseksi surujuhlaksi, joka painui unohtumattomasti osanottajain mieleen.

Lauantaina kello neljän ajoissa i.p. läksi surusaatto Miinalasta kirkolle. Vainajan lähimmäiset omaiset ja ystävät kantoivat arkkua koko tämän 4 km pituisen matkan.

Kun surusaatto oli saapunut Tulemajoen rantaan, laski Koitto-laiva parhaillaan laituriin tuoden joukon hautajaisvieraita mukanaan. Surusaaton ja uuden vierasjoukon välinen kohtaaminen muodostui erittäin liikuttavaksi.

Kirkossa toimitettiin hautajaisjumalanpalvelus ja arkku jätettiin sinne seuraavaan päivään asti. Sunnuntaina jatkui surujuhla kirkossa jumalanpalveluksella. Puolen päivän ajoissa lähti surusaatto hautausmaalle......

…....Harvinaisen runsas paikkakuntalaisten osanotto on omiaan todistamaan, kuinka pidetty vainaja oli kansan keskuudessa. Ja kaunis muisto paikkakuntakaisten keskuudessa tulee kauan säilymään" (35).

SALMIN PÄÄKYLÄT

TULEMA

Koskirikas Tulemajoki , jolla oli lähteensä osittain Suomen, osittain Venäjän puolella, laskee Laatokan lahdelmaan pohjois- eteläsuunnassa. Jokisuun syvä ranta oli oivallinen sataman paikaksi ja loi edellytykset talouselämän kehittymiselle joen suualueen molemmille rannoille

Tulemalla oli 1600- ja 1700-luvuilla vain kymmenkunta taloa. Paikka alkoi kasvaa vasta sen jälkeen, kun ortodoksinen kirkko rakennettiin kreivitär Orlovin toimesta vv. 1815-1824 joen rannalle. Vähän myöhemmin Gromovin veljekset rakensivat suuren kartanonsa Tulemalle. Sitä alettiin kutsua TULEMAN HOVIKSI.

Suomen valtio osti vuonna 1873 Gromovin maat luovuttaen halukkaille vuokratontteja. Kirkonkylä alkoi heti voimakkaasti kehittyä. Joen suulle perustettu Hosainoffin saha antoi työtä ja asutus laajeni nopeasti pitkin jokivartta.

Suomen itsenäistyttyä alkoivat myös yksityiset maanomistajat palstoittaa halukkaille asuintontteja.

Alkoi erittäin ripeä rakennuskausi. Itärannalle, Tuleman hovin läheisyyteen rakennettiin luterilainen kirkko, keskikoulu, kansakoulu, posti, apteekki, seurahuone ja majatalo.

Länsirannalle ortodoksisen kirkon alapuolelle sijoittuivat Seynin kunniaksi rakennettu Sofian kappeli, suojeluskuntatalo, työväentalo, meijeri ja mylly. Ortodoksisen kirkon läheisyydessä sijaitsi myös ortodoksinen hautausmaa.

Vuoden 1924 alussa Tuleman keskuksessa oli palstoja 108 ja vuokratontteja 186.

Asukasmäärä oli 1274 henkeä.

Näin Tulemasta tuli Salmin kirkonkylä. Leveä pääväylä, valtakatu, suorine poikkikatuineen antoi alueelle hyvin järjestetyn pikkukaupungin leiman (8,11,12,21,45).

MIINALA

Kun mennään Tuleman luterilaisen kirkon ohitse itää kohti ylitse Papusenojan sillan, aukeavat laajat Miinalan pellot ja tienvarrella olevat lukuisat talot. Asutusta halkoo rauhallisena virtaava Miinalanjoki. Tässä Salmin suurimmassa ja vanhimmassa asutuskeskuksessa on yli 200 karjalanmallista taloa, asukkaita yli tuhat, vilj-

eltyä yli 800 ha ja metsää yli 4600 ha. Ennen talvisotaa Miinala oli kauppalatasoinen asutuskeskus (8).

Jussi Niemenlehto:

"Synnyin vuonna 1922. Kotini sijaitsi Miinalanjoen rannalla viisi kilometriä joen suusta ylöspäin joen alimman kosken partaalla. Joki oli hyvin kalaisa, m.m. lohia saatiin paljon varsinkin nousuaikaan. Isäni serkulla oli n s. kolo eli lohipato ja siinä olevasta rysästä hän sai hyviä lohisaaliita. Itsekin muistan, miten "halonkokoiset" nousulohet hyppivät kosken kuohuissa.

Kuoretta lipottiin valtavia määriä niiden noustessa Laatokasta kutemaan ja ymmärtämykseni mukaan Laatokan hyvä lohikanta oli suhteessa kuoreiden runsauteen" (23).

Manja Haltia:

"Tultaessa Tulemalta päin Miinalanjoelle oli ennen siltaa tien oikealla puolella Hosainoffin kauppa ja sen jälkeen Hosainoffin kartano Moisio, jota myös hoviksi kutsuttiin. Meidän talo, entinen Oksentiela, suurjaossa Peltolaksi ristitty ja kansan keskuudessa Pedrintalona kulkeva, sijaitsi noin puolen kilometrin päässä hovista joen varrella tien vasemmalla puolella.

Hovin ja meidän talon välissä oli kansakoulu ja tsasouna. Asutusta oli jokivarressa noin kolmen kilometrin pituudella. Vastapäätä Pedrintaloa, joen toisella puolella oli Paloniemen talo.

Miinalanjoen ranta-asutus oli hyvin tiheää. Talot olivat paikoitellen niin lähekkäin kapeilla rantatonteilla, että sanottiin kissojen voivan kulkea kattoja pitkin talosta toiseen" (24).

HOSAINAN KARTANO MIINALAN HOVI

Vuoden 1850 tienoilla rakensivat Feodor ja Pedri palaneen Miihkalin tilalle uuden kelohonkaisen kartanon. Se sijaitsi Miinalanjoen länsirannalla lähellä jokisuuta.

Kun Pedri muutti Oksentielaan ja Feodorin vanhin poika Wasili kasvoi täysi-ikäiseksi, Miihkalin taloa laajennettiin. Ullakkokerros muutettiin 7-huoneiseksi asuinkerrokseksi halleineen ja monine kuisteineen. Uusittu valkea kolmekerroksinen kartano hallitsi kylämaisemaa

Vastapainona Tuleman hoville alettiin Hosainan kartanoa kutsua MIINALAN HOVIKSI tai HOSAINAN HOVIKSI. Se oli Feodorin ja hänen poikiensa Wasilin ja Iivanin koti heidän elämänsä ajan (5).

Manja Kalske:

"Kotini sijaitsi Miinalan joen rannalla, missä joki laskee Laatokkaan. Joki muodosti kotini kohdalla ikäänkuin lahdelman, jossa toisella puolen oli manner ja toisella Lunkulan saari ja sen jatkona Mantsin saari" (27).

PIHAPIIRIN RAKENNUKSET

Itse kartanorakennus oli kooltaan noin 18mx18m. Ylimmässä kolmannessa kerroksessa olivat perheiden asuihuoneet.

Joen varressa lähinnä siltaa oli kaupparakennus (noin 8mx25m) suurine tavaramakasiineineen.

Makasiinin katolle oli rakennettu säleistä huone lihojen ja kalojen kuivaamista varten. Se oli suojattu verkolla linnuilta.

Kaksiosainen sauna pukuhuoneineen (8mx8m), uimahuone (10mx25m) ja kolmeosainen rinkelileipomo (8mx15m) sijaitsivat myös jokivarressa. Riihi sijaitsi pienen matkan päässä lahdelman rannalla..

Kartanon toisella, viljelysmaiden puolella, oli kärryliiteri (10mx15m). Tämän takana oli leivinuunilla renkitupa, jonka yläkerrassa oli meijeri ja meijerikön huone.

Navetta-ja sikalarakennukseen liittyi kulmittain tallirakennus

yläkerrassa sijaitsevine heinäsuojineen.

Näiden takana oli teurastuskatos.

Pihapuutarhan vieressä oli suuri maakellari, jonka keskiosassa olevassa noin 4mx4m kokoisessa syvennyksessä oli läpi kesän suuria jääharkkoja (27).

Tällä kalojen, lihojen, sienten, hillojen ynnä muiden ruokien säilöntätilalla oli hieman epätavallisempaakin käyttöä. Praasniekka-aikoina järjestysvalta käytti kellaria juopuneiden ja rähisijöiden säilytykseen paremman putkan puuttuessa.

Laatokka-lehti vuodelta 1910:

"Praasniekkoja on taas täällä vietetty monessa kylässä. Miinalassa olivat kuitenkin suuremmat markkinat kuin koskaan ennen. Sen ymmärtää, mitä se merkitsee. Humalaisia on ollut kuin santaa meren rannalla. Kymmenkunta miestä tarvitsi poliisin viedä Hosainoffin jääkellariin vilvoittelemaan ja pohmeloaan parantamaan, sillä jääkellarilla sanotaan olevan kerrassaan parantava vaikutus”.

Jussi Niemenlehto:

"Hosainoffin kartano, hovi, sijaitsi Miinalan joen rannalla lähellä jokisuuta. Isäni oli metsäsavotoilla työnjohtajana. Pääsin pikkupoikana hänen kanssaan käymään kartanossa. Häikäistyneenä ihailin suuria kattokruunuja ja sähkövaloja, joita en ollut ennen nähnyt.

Itse kartano poikkesi ulkoisestikin tyyliltään muista karjalaisista maalaistaloista vaaleine väreineen, parvekkeineen ja pylväikköineen ja käsitykseni on, että tyyli oli saanut vaikutteita Venäjältä" (23).

PERHEPIIRI

Manja Kalske:

"Olen syntynyt vuonna 1892 Salmissa kauppias Iivan Feodorinpoika Hosainoffin ja Nadjeschda Sidorowin kolmantena lapsena, ainoana tyttärenä. Veljiäni oli kahdeksan, joista ainoas-

taan kaksi, Pauli ja Hermanni elivät täysi-ikäisiksi.

Kotipiiriini kuului vakituisesti noin 25-30 henkeä. Syntymäni aikaan eli vielä isäni isä Feodor (1816-1896) ja perheeseemme kuului hänen lisäkseen myös hänen kaksi muuta poikaansa, setäni Wasili (1850-1917) ja Mihail (1854-1921). Mihail asui suurimman osan elämästään Pietarissa, mutta kesäisin, juhlapyhinä ja suurissa perhejuhlissa hän vieraili perheineen synnyinkodissaan.

Wasilin vaimo oli MARFA ja heillä oli poika FEODOR (Fedja) ja tyttäret ANNA ja TOINI (Tanja).

Feodor-ukin tytär, tätini, oli naimisissa kauppias PROKOFJEFFIN kanssa. Heidän orvoiksi jääneet lapsensa OLGA ja MIKKO kuuluivat myös.perheeseemme. Mikko muutti myöhemmin sukunimensä PALHOKSI ja Olga meni naimisiin kauppias KIEMAN kanssa.

Lapsuuden leikkitovereita ei tarvinnut hakea pihapiirin ulkopuolelta, sillä aina oli talossa hoidossa useita 3-6 vuotiaita lapsia, joiden isä oli hukkunut laivaonnettomuudessa tai kuollut metsätöissä äidin jäädessä leskeksi suuren lapsiperheen kera. Eräs heistä, MARIA, oli ikäiseni. Hän asui meillä naimisiinmenoonsa saakka ja häätkin vietettiin kotonani. Hänen veljensä MIKKO ja sisarpuolensa ANNI (Kuha) oli otettu taloon samanaikaisesti. Vakituisesti asui meillä vielä pehtoorin poika FELIX. Kaikki me lapset olimme kuin yhtä perhettä ja vilskettä riitti. Lähes aina oli talossa "adovissa" vanha sukulaisleski tai vanhapiika.

Työväkeä oli runsaasti. SAMOI -sedäksi me lapset kutsuimme renkiämme, joka oli tullut taloon jo isäni syntymän aikoihin ja oli kuollessaan 65 vuotias. Pehtoori johti maanviljelystä. Renkejä oli puolenkymmentä. Karjakko hoiti navetan yhdessä karjapiikojen kanssa. Meijerikkö vastasi voin ja juuston valmistuksesta ja emäntien apuna olivat keittäjä, sisäkkö, apulaistyttö ja lastenhoitaja.

Kaupan henkilökunta asui meillä. Isäni apuna kaupassa oli konttoristi ja myyntihenkilökuntaa oli kassanhoitajan lisäksi 3-4. Juoksupoikia tarvittiin saman verran" (27).

ELÄMÄÄ HOSAINAN HOVISSA

ARKIPÄIVÄ

Manja Kalske:

"Varhain oli valveilla koko talon väki. Piiat kiiruhtivat kahvin keittoon, lypsylle, pyykille ja pikkupiika huoneita siivoamaan, rengit omiin askareisiinsa.

Kaupan juoksupoikien aamu alkoi pihan siivoamisella, sillä pian saapuisivat ostajat hevosineen hyvinkin pitkien matkojen takaa. Kauppa-apulaiset valmistautuivat avaamaan kaupan ja sangen varhain ensimmäiset hevoset sidottiin kaupan pihapuomiin. Sitten vierähtikin melkoinen tovi asiakkaiden kanssa tarinoidessa ennen kaupan hieronnan aloittamista.

Ukko-pappa, niinkuin vanhinta Wasili-veljestä kutsuttiin, oli useimmiten ensimmäisenä valveilla. Milloin odoteltiin laivaa palaavaksi Pietarista, hänet nähtiin jo aamuvarhaisella tähystelemässä yläkerran lasiverannalta Laatokan ulapalle. Varmaan monet rukoukset siinä kohosivat tähystellessä, milloin keksisi mustan pilkun usein rajusti myrskyävältä rannattomalta selältä.

Monta kertaa tällaisen myrskyisän matkan jälkeen nähtiin kartanon pihamaalla pyykkinaruilla avattuja kangaspakkarullia ja silkkihuiveja kuivumassa.

Keksittyään laivan Ukko oli vikkelään alakerrassa kahvilla, mikä tarjoiltiin omasta leipomosta vastikään tuotujen lämpimien voirinkeleiden ja edellisenä iltana omassa meijerissä kirnutun voin kera. Kahvia ja teetä, mitkä olivat samanaikaisesti pöydässä, tarjottiin pitkin päivää talossa majaileville vieraille ja kauempaa tulleille kaupan asiakkaille sekä puukauppoja hieromaan saapuneille isännille.

Juotuaan kahvin Ukko ajoi hevosella Tulemalle laivaa vastaanottamaan. Ennen sitä hän ehti käydä sahalla tarkastuskierroksella Usein hän otti tyttönsä Toinin ja minut mukaansa.

Talvisin, kun matka taitettiin reellä, poikettiin paluumatkalla Laatokan jäälle kalastajien luo hakemaan mateita. Pakkasella kalat peiteltiin vällyjen alle, etteivät päässeet jäätymään.

Madekeitto maksoineen ja mätineen oli kotonamme jokaviik-

koinen aamiaisruoka talvella.

Kesäisinkin madesoppaa keitettiin aivan tuoreista kaloista.

Aamiaisen jälkeen meidän lasten ohjelmassa seurasivat ulkoleikit. Leikkitilaa riitti, sillä pihamaata oli useampi hehtaari. Leikkimökki oli meidän tyttöjen mieluisin paikka, pojat taas peuhasivat lapsia varten pihamaalle tuodussa isossa laatokkalaisveneessä tai laivan ruokasalongissa, joka oli poistettu matkustajalaiva Sofiasta, kun siitä tehtiin hinaaja.

Pihaportista ulos lapsilla ei ollut lupa mennä ja Pedrintalon Haltioita lukuunottamatta muissa taloissa ei käyty muulloin kuin häissä ja hautajaisissa. Vähän vanhempana, koulutyttönä lomalla ollessa, päästiin joskus Toinin kanssa luvan perusteella mustalla Hurra-oriilla ajamaan myös omiin harrastuksiin. Osallistuttiin aktiivisesti nuorisoseuratoimintaan ja itse toimin raittiusseuran puheenjohtajanakin jonkin aikaa. Nuoriso-ja kirkkokuorossa oltiin mukana. Kirkkokuorossa laulukielenä oli slavooni, vain pääsiäisenä laulettiin kirkossa suomeksi.

Vieraita kävi ja yöpyi paljon. Kaikki olivat tervetulleita taloon, olivatpa he idästä tai lännestä.

Samalla ystävällisyydellä kestittiin ortodoksipiispoja ja -pappeja kuin luterilaisiakin kirkonmiehiä.

Muistan miten eräänä iltana iltateetä juodessamme ulkoa kuului tiukujen helinää ja pihaan ajoi kuomureellä kaksi nunnaa. He olivat talvisella keräysmatkalla aunukselaisesta pikkuluostarista. Päivän ajettuaan ja talosta taloon käytyään he yöpyivät meillä kahtena peräkkäisenä yönä. Taloista heille lahjoitettiin lampaan villaa, ahvoittua kalaa, suolaa y.m. tavaraa ja varakkaimmista paikoista rahaakin.

Joskus syksyisenä iltana saattoi puhelin soida ja käräjiä istuvat tuomarit pyysivät lupaa tulla iltaa viettämään. Tietysti se sopi. Olipa kerran itse kenraalikuvernööri meillä rouvineen päivällisvieraana.

Miinalassa ei ollut yhtään kestikievaria tai muutakaan yöpymispaikkaa. Lähin pahanpäiväinen majatalo sijaitsi Kirkkojoella. Ja meiltähän sai kaiken ilmaiseksi, ei kunta eikä kukaan muukaan mitään maksanut" (27).

Manja Haltia:

"Jumala oli perheen jäsen. Joka aamu viivähdettiin ikonin luona. Kun lapset lähtivät kouluun Sortavalaan tai jos joku lähti pidemmälle matkalle, kokoonnuttiin hartauteen. Lampukka sytytettiin ja isä suoritti rukouksen siunaten lähtijät ja kotiin jäävät. Ikävää oli aina erotessa,sitä iloisempaa kotiin palatessa.

Oppikouluun mentiin 11 vuotiaina ja kortteerina Sortavalan kaupungissa oli Hosainoffien kauppatalossa sijaitseva koulukoti. Koulumatka Sortavalaan oli pitkä, 110 kilometriä, ja se tehtiin hevosella. Puolivälin paikkeilla yövyttiin. Kovina pakkastalvina, jolloin Laatokan Hiidenselkä jäätyi, ajettiin jäätä pitkin. Rekivällyinä olivat karhuntaljat ja päällä pitkät karhuturkit. Kevätlukukauden päätyttyä kävi mies Pietarista saakka huoltamassa turkikset seuraavaa talvikautta varten" (24).

LAUANTAI-ILTA

Manja Kalske:

"Lauantai-illan ohjelmaan kuului saunassa käynti päivällisen jälkeen. Samassa rakennuksessa oli kaksi saunaa ja kaksi pukuhuonetta, toinen omalle väelle ja toinen palveluskunnalle.

Välittömästi saunan yhteydessä oli joen rantaan rakennettu uimalarakennus, missä keskellä olevaa neliskulmaista allasta kiersi parin metrin levyinen katettu laittia, joten siinä oli hyvä kävellä vanhempienkin ihmisten.

Ensimmäisenä saunaan meni talonväen puolella mamma tyttölasten kanssa: Toini, minä, kaksi kasvattityttöä ja pesijätyttö. Saunasta tultuamme istuutui mamma pöydän ääreen ja komensi meidät tytöt ja kasvattipojat yhden kerrallaan istumaan edessään olevalle jakkaralle. Pää sylihamettaan vasten hän tiheällä täikammallaan kampasi kaikkien tukat. Siitä ei selityksillä selvinnyt, aina siihen joutui, eikä se meistä käkkäräpäisistä tytöistä suinkaan hauskaa ollut. Pojat pääsivät paljon vähemmällä. Palkollisten puolella aloittivat saunomisen miehet, naispalvelijat menivät viimeisinä sitä mukaa, kun töiltään ehtivät.

Ennen nukkumaanmenoa oli vanhempien kanssa yhteinen rukoushetki ikonin edessä. Polvistuttiin ja luettiin iltarukous kädet ristittyinä. Hyvänyön halausten saattelemina kukin meni omaan vuoteeseensa" (27).

PÄÄSIÄINEN

Manja Kalske:

"Pääsiäinen oli ortodoksisessa Raja-Karjalassa vuoden suurin kirkollinen juhla.

Näihin aikoihin oli lähes aina kelirikko, kujaset täynnä lunta ja rantatiet veden vallassa. Hyvä, ettei tullut vettä rekeen kirkkomatkalla.

Pääsiäisen alusviikolla, piinaviikolla, käytiin joka päivä kirkossa. Kiirastorstaina oli ehtoollisjumalanpalvelus myöhään illalla.

Pitkäperjantaina oli jumalanpalvelus kello 2 ja sitten tulikin jo pääsiäisyö. Silloin kirkkoon lähdettiin kello 11 illalla. Keskiyöllä käytiin ristisaatossa kirkon ympäri. Senjälkeen laulettiin kirkossa pääsiäislauluja vuoroin suomeksi, vuoroin slavooniksi ja jumalanpalveluksen jälkeen pappi siunasi kodeista tuodut kulitsat, joissa paloivat kynttilät (27).

(Kulitsa, pääsiäisleipänä käytetty, pyöreä, korkea, usein muotissa kypsennetty vehnäleipä, joka on maustettu manteleilla, sitruunalla ja hedelmillä / Otavan Iso Tietosanakirja 1967)

Pääsiäiseksi saatiin aina uudet Pietarista tuodut leningit. Päässä tytöillä oli mamman silkkihuivit ja mukana kulitsanyytit munineen. Jumalanpalvelusten väliajalla syötiin munat ja kristottiin toisemme.

Noin kello kolmen tienoilla aamulla ajettiin kotiin, jossa mamma apulaisineen oli valmistanut juhlapöydän pashoineen ja muinen sellaisine herkkuineen, jotka olivat olleet kiellettyjä seitsemän viikon ajan. Sitten mentiin kaikki nukkumaan ja noustiin ylös puolilta päivin juhlapäivälliselle.

Monivärisiä kananmunia oli useampia satoja kappaleita. Keltainen väri saatiin sipulin kuorista, vihreä vastan lehdistä. Oli myös punaisia ja kuviollisia. Viime mainitut valmistettiin siten, että käärittiin tilkkusuikale munan ympärille, solmittiin päät yhteen ja pantiin sitten tuhkaliuokseen kiehumaan. Munia tarvittiin näin paljon senkin takia, että niitä käytettiin pääsiäisleikkeihin.

Yksi sellainen oli, että leveistä turkin vöistä laitettiin lattialle kehä, johon laskettiin pientä kaukaloa myöten munia yksi kerrallaan. Jos vierivä muna ei koskettanut kehässä olevia munia, se jäi kehään. Jos se taas kosketti, sai munan liikkeelle lähettänyt itselleen ne munat, joita hänen lähettämänsä muna oli koskettanut. Tätä leikittiin toisena pääsiäispäivänä kylässä olevien vieraiden kanssa. Näin saattoi jollakin hyväonnisella vieraalla olla kotiinviemisinä kymmeniä erivärisiä kananmunia.

Pääsiäistä edeltävä 7 viikon yhtämittainen paasto oli pisin. Kesällä oli yli kuukauden pituinen Pietari Paavalin paasto, elokuussa 2-viikkoinen Jumalan äidin paasto ja Joulua edelsi marraskuun puolivälissä alkanut pitkä paastokausi. Joka viikko paastottiin keskiviikkona ja perjantaina". (27)

JOULU

Manja Kalske:

"Joulu oli ortodoksien toiseksi suurin kirkkojuhla. Edellisenä iltana tupaan sulamaan tuotu joulukuusi koristeltiin aattona. Iltakirkon jälkeen kokoontui talonväki palveluskuntineen ruokasaliin, missä luettiin jouluevankeliumi, laulettiin jouluvirsiä ja -lauluja ja lapset esittivät kuvaelmia raamatunaiheisista joulutapahtumista. Ne oli opeteltu koulussa.

Joulupukki muisti kaikkia. Omassa puodissa oli jo ajoissa ennen joulua leikattu ja paketoitu naisille leninkikankaat ja miehille pukukankaat. Omatekoiset joululahjat olivat kuitenkin kaikkein rakkaimmat. Joka vuosi tehtiin aina uusia ennennäkemättömiä "keksintöjä.” Mies voi saada koruommellut ohjakset, rekimaton, koristellut villaiset kengänpäälliset, puukehyksiin uunin eteen lai-

tettavan shermin, villalankaiset uunin peltinarut, kirjoitustelineen alle maton j.n.e. Aamutossut, villasukat-ja paidat ynnä muut kudonnaiset olivat joulupukin arkisinta antia miehille.

Naisille uusien lahjojen keksiminen oli vaikeampaa. Pata ja-kahvipannulappuja tekivät jo pikkutytöt, samoin kirjailtuja nenäliinoja. Vanhemmat ompelivat erilaisista kankaista mitä ihmeellisempiä liinoja. Oli isoa ja pientä liinaa, pyöreää ja kaitaa, liinaa pesuvadin alle, hammaslasin tai saippua-astian alle, kannujen päälle j.n.e. , joka vuosi uusia keksintöjä.

Miehet ostivat kankaita, tarjotinpitimiä, yöpaitapusseja, sukkia, tossuja ja rohkeimmat naisten sukkanauhoja, jotka kierrettiin polven alapuolelta jalan ympäri.

Iloinen ja jännittävä tapahtuma oli päästä puotipojan mukana viemään kelkalla naapurissa olevaan sukulaistaloon joululahjoja.

Jouluaamuna oli aikainen herätys ja rekimatka Tuleman kirkkoon, minne kymmenet hevoset porhalsivat kilpaa pimeässä aamuyössä. Kirkosta palattua maistoi pöytään valmiiksi katettu kahvi joululeivonnaisineen. Vähän myöhemmin syötiin joulupäivällinen kinkkuineen ja muine herkkuineen" (27).

KESÄRETKET VALAMOON

Manja Haltia:

"Valamon luostari oli maatalousluostari, missä tosin harrastettiin muitakin kulttuureja. Munkkeja oli yli tuhat. Luostarissa oli omat lääkärit ja sairaala, missä annettiin apua myös ulkopuolisille. Sairas lapsi voitiin jättää hoitoon pidemmäksikin ajaksi ja hoito oli maksutonta.

Valamo oli tsaarin luostari, venäläinen luostari, jonka virallinen kieli oli venäjä. Tämän vuoksi sitä jossain määrin vierastettiin. Meiltä mentiin sinne melko harvoin" (24).

Manja Kalske:

"Me lapset saimme tehdä kesäisin huviretkiä rahtilaivojen mukana Sermakseen, mistä noudettiin jauhosäkkejä. Saimme olla

mukana myös hinaajissa, kun ne vetivät puutavaralauttoja Tuleman sahalle Vitelestä, Vilasta ja joskus lähempääkin.

Jokakesäisiä olivat Valamon Petrunpäivän matkat, jolloin oman väen ohella laivassa oli myös paljon vieraita. Laivan ajettua ohi Mantsinsaaren, alkoi kuulua ämpäreiden kolinaa, kun maukkaudestaan ja kirkkaudestaan kuuluisaa Laatokan vettä nostettiin teen keittoa varten.

Unohtumattomia ovat ne ateriat, joita laivan kannella nautittiin auringon lämpimästi heloittaessa. Oli lohi-ja kaalipiirakoita, graavilohta, graavisiikaa, kinkkua, vasikanpaistia y m.

Petrunpäivillä vierähti muutama päivä, joskus viikkokin. Nautittiin ruusujen tuoksusta ja luonnon ihanuudesta. Sielun ravintoa saatiin pyhäkköjen hiljaisuudesta ja kauniista kirkkolauluista.

Pikkulaivoilla tehtiin tutustumisretkiä pienille ympäristösaarille, missä tutustuttiin paikallisten erakoiden elämään" (27).

Suurin osa edellä kerrotuista Hosainan hovin elämää kuvaavista kertomuksista (27) on saatu MANJA KALSKEEN (1892-1972) jäämistöstä. Hän oli Iivan Hosainoffin ainoa tytär.

Salmin ensimmäinen kunnanlääkäri oli raumalainen Kaarlo Edvard Kalske (1876-1961).

Hän aloitti vastaanoton Gromovin hovissa vuonna 1913, missä hänellä oli myös asunto.

Toukokuussa vuonna 1915 Manja ja Kaarlo menivät kihloihin ja häät vietettiin juhannuksena samana vuonna. Kun sulhanen oli luterilainen, jouduttiin vihkiminen suorittamaan molemmissa kirkoissa. Hääjuhlallisuudet kestivätkin useita päiviä. "Karjalan komeimmat häät", oli yleinen toteamus (25).

MANJA HALTIA (s.1907), puutarhaopettaja, on Aleksanteri Pedrinpoika Hosainoff-Haltian tytär. Äiti Matrona (Matja) Miihkinen (1871-1937) oli miestään 8 vuotta nuorempi ja kotoisin Konnusta. Matja oli raskaana 13 kertaa, mutta aikuisiksi varttui lapsista vain viisi.

Ainoa poika Jussi, myöhemmin hallitusneuvos, syntyi keskosena, ”lusikanvarren mittaisena”, pidettiin lampaanvillakopassa uunin kupeessa ja jäi henkiin. Vanhin lapsista oli lehtori, kirjailija Martta Pelkonen, Anja Salminen oli sairaanhoitaja ja Liisa Mörsky hammaslääkäri (24)..

HOSAINOFFIEN YRITYSTOIMINNAT

Raja-Karjalan taloudelliseen kehitykseen 1800-luvun lopulla vaikuttivat myönteisesti valtiovallan toimenpiteet. Sellaisia olivat m m. tullimaksujen alentaminen ja tuonti- ja vientikieltojen kumoaminen.

Edellä on jo mainittu, miten Kontron pojat Feodor ja Pedri Hosaina aloittivat 1800-luvun puolivälin paikkeilla Miihkalin piha-aitasta suolan ja jauhojen myynnin. Amparikaupan nimellä kulkeva liiketoiminta oli aluksi tuontivoittoista laajeten kuitenkin nopeasti kuljetusolosuhteiden paranemisen myötä siten, että halkojen vienti Pietariin muodostui pääalaksi. Pitkistä kuljetusmatkoista joh-

tuen halkokaupan kannattavuus ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen.

Pietarissa rakennustoiminta oli vilkasta ja lautojen kysyntä suurta. Olikin luonnollista, että alettiin harkita myös lautojen vientiä. Sen taloudellisuus edellytti kuitenkin isompia ja turvallisempia laivoja, mutta ennen kaikkea omaa sahaa..

Uuden sukupolven aikaansaaman rakennemuutoksen myötä tähän päämäärään päästiin.

Koitti aika, jolloin omalla telakalla tehdyt alukset kuljettivat omalla sahalla sahattua lautatavaraa Pietarin pohjattomille markkinoille.

Maanviljelys ja karjanhoito olivat aikojen alusta kuuluneet lahjoitusmaatalonpoikien peruselinkeinoihin. Niidenkin kehittämisessä Hosainoffit olivat esimerkkinä Salmin talonpojille.

KAUPPA, SAHAT, LAIVAT, LAIVATELAKAT JA MAATALOUS

olivat toisiinsa liittyviä ja toisiansa tukevia elinkeinoaloja, jotka ahkerien ja taitavien veljesten hoivassa nopeasti kehittyivät Salmin johtavaksi yritystoiminnaksi.

VELJEKSET HOSAINOF
OSAKEYHTIÖ HOSAINOFF

Keisarilta autonomiselle Suomelle saadut ruhtinaalliset kauppaedut oikeuttivat Suomesta viemään Venäjälle tavaraa tullivapaasti, mutta toiseen suuntaan perittiin tulli.

Laatokan karjalaisille Pietarista tuli sen läheisyyden ja suuruuden takia ensiarvoinen paikka kaupan kohteena ja vientisatamana. Pian rohjettiin mennä kauemmaksikin. Wasili kulki kauppamatkoilla Ukrainassa asti ostaen viljaa, jauhoja, ryynejä ja herneitä. Kanavia, jokia ja järviä pitkin tavarat rahdattiin venäläisillä jokilaivoilla Sermakseen, missä ne siirrettiin omiin laivoihin. Kokemus oli osoittanut, että venäläiset laivat, "harakanpesät", kuten niitä kutsuttiin, eivät kestäneet Laatokan myrskyjä.

Kaupalliset syyt ennen kaikkea Pietarissa puolsivat ”venäläisemmän” Hosainoff-nimen käyttöönottoa. Vuonna 1880, kun kaikki kolme veljestä olivat yrityksessä mukana, sille annettiin nimi Veljekset Hosainoff. Liikkeen laajenemisen vuoksi se muutettiin vuonna 1908 Osakeyhtiö Hosainoffiksi.

"Edustavampaa" Hosainoff- nimeä sukunimenä Hosainan veljekset alkoivat käyttää vuonna 1892. Nimen ottivat myös isä-Feodor ja Pedrin leski Anna sekä Manssilassa asuva Tiihon Kontronpoika.

Osakeyhtiö Hosainoffin liiketoimet laajenivat joka suuntaan.

"Kun myö tienoomme, antaa toistenkin tienata" oli Wasililla tapana sanoa.

Se ilmensi paitsi tyytyväisyyttä omaan menestykseen myös liike-elämän laaja-alaista näkemystä siitä, että toisten menestyminen ja sen kautta saavutettu yleinen hyvinvointi koituu kaikkien yhteiseksi hyödyksi (5,24).

KAUPPA

WASIL OTTAA OHJAT
MIINALAN SEKATAVARAKAUPPA

Kun Wasili Feodorinpoika palasi kotiin Salmiin Kutun kauppaliikkeen palveluksesta Aunuksenlinnasta, hänen ensimmäinen tehtävänsä oli hankkia itselleen maakauppiaan oikeudet. Ne hän sai senaatilta vuonna 1872 ollessaan 22 vuotias.

Välittömästi tämän jälkeen Wasil alkoi rakentaa kotitalonsa pihapiiriin Tulema-Miinala-tien varteen kauppakartanoa. Valmiina siitä tuli punaiseksi maalattu kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerta toimi kauppana ja yläkerta kaupan varastona. Myöhemmin sanottiin, että Miinalassa toimi Hosainoffien pääkonttori (5,8,23).

Miinalan kauppahuoneen jälkeen rakennettiin myös Tulemalle ajanmukainen sivuliike, jonka yhteyteen rakennetussa huoneustossa asui liikkeenhoitaja perheineen. Apulaiset asuivat Miinalan karta-

nossa. T u l e m a n l i i k k e e s t ä kehittyi vähitellen myynnillisesti suurin Hosainoffin sekatavarakauppa ja myöhemmin sen yhteydessä toimi Kansallisosakepankin konttori (8, 25).

Ennen vuosisadan loppua veljeksillä oli Sortavalassa Turunkadun varrella s e k a- ja s i i r t o m a a t a v a r a k a u p p a korttelissa, joka kokonaisuudessaan kolmine taloineen kuului heille. Samassa yhteydessä harjoitettiin t u k k u k a u p p a a, jolloin asiakkaina olivat Itä-Karjalan pikkukauppiaat ja suuret metsätyömaat.

Toiminta-alue laajeni laajenemistaan. Ennen pitkää t a v a r a v a r a s t o j a oli pitkin Laatokan rantoja. K o i r i n o j a n varaston jakelualueeseen kuuluivat Suistamo, Suojärvi, Porajärvi ja Repola. S a l m i s t a käsin hoidettiin m.m. rajantakaisista kauimpana olevat Tulemajärvi ja Vieljärvi. Muita varastopaikkoja olivat Pitkäranta, Aunus, Alavois, Kurkijoki, Sortanlahti, Vitele ja Uuksu, joista viimemainittu muutettiin myöhemmin kaupaksi.

Näistä myytiin viljaa ja jauhoja sekä tavallisia kulutustavaroita suuremmissa erissä savotoille ja alueiden kauppiaille. Kaukaisimpiin varastoihin suoritettiin kuljetus talvisin kymmenien hevosten karavaaneissa (5,12,36).

Tuon ajan kaupat olivat sekatavarakauppoja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Siirtomaatavaroista kysytyimpiä olivat kahvi, sokeri, ryynit ja kuivatut sekahedelmät.

Nämä kuuluivat kuitenkin enemmän juhlaan kuin arkeen. Kaupan hyllyt täyttyivät arkisimmista tavaroista, kuten jyvistä, jauhoista, työkaluista, valjaista, terva-ja paloöljytynnyreistä, sarkapakoista, nahkavuodista j. n. e.

Kaupat olivat yleensä auki klo 7-18 ja varsin tavallista oli, että kauppa kulki myös suurten savotoiden mukana. Siellä, missä oli meneillään suurempia puutavaraliiketoimia, oli periaatteena pitää myös kulutus-ja ruokatavarakauppaa, ei vain omille työläisille, vaan myös ulkopuolisia varten. Myös Tuleman saha-alueella , S a h a n i e m e l l ä, pidettiin työläisten tarpeita varten omaa kauppaliikettä.

Kaupanhoitajiksi pestattiin useimmiten joku suvun jäsen, n..s. "uskottu mies" ja kassanhoitajina toimivat naiset, jotka olivat sa-

malla kirjanpitäjiä. Tukku- ja vähittäiskauppa keskitettiin omaksi yhtiöksi, jonka nimeksi tuli OY IMPORT CO.

Salmilaisten kaupankäynti itäisen naapurin Venäjän kanssa ennen Suomen itsenäistymistä oli hyvin vilkasta. Pietarin jälkeen tärkein kauppakeskus oli Sermas, asutuskeskus Äänisestä Laatokkaan laskevan Syvärijoen suulla. Muita kauppakohteita olivat m.m. Aunuksenlinna ja Petroskoi.

Vallankumouksen jälkeen raja melko pian sulkeutui ja kauppa Venäjälle kuihtui lähes kokonaan.

Oli haettava uusia kanavia lännestä. Viipurista tuli ajan oloon myös Hosainoffien liiketoiminnan pääpaikka ja vuonna 1920 pääkonttori siirtyikin sinne (1,8).

SAHATEOLLISUUS

SAHOJEN HISTORIAA

Salmin pitäjä kuului 1750-luvulla pietarilaisen hovipalvelija Carl Arnanderin perikunnalle, joka alkuunpani Salmin sahateollisuuden rakennuttamalla sahat Tulemajoelle, Koirinojaan ja Uuksuun.

Tulemajoen saha valmistui vuonna 1764 noin kilometrin päähän joen suistosta. Siinä oli kaksi 4-kehäistä sahaa.

Tultaessa 1800-luvulle Viipurin läänissä ja koko Suomessa suurinta sahakapasiteettia valvova henkilö oli hovineiti, kreivitär A n n a O r l o v-T s e s m e n s k y , joka osaksi isänsä perintönä osaksi ostojen kautta omisti m.m. koko Salmin pitäjän. Vuonna 1825 hän myi kaiken pietarilaisille veljeksille F e d u l ja S e r g e i G r o m o v i l l e. Kauppaan sisältyi m.m. neljä Salmissa sijaitsevaa sahaa, joista kaksi oli Tulemajoella ja kaksi Uuksujoella. Ne olivat neliraamisia.

Tässä yhteydessä perustettiin hovileiri Tulemajoen itärannalle. Tätä 2-kerroksista taloa alettiin kutsua Tuleman hoviksi.

V e s i s a h o j e n ensimmäinen suurkausi Suomessa oli vv. 1750-1800 ja toinen vv. 1830-70.

Gromovien sahat olivat vientisahoja, joiden käyttövoimana oli vesi.

Vuonna 1837 sahaamismäärä vahvistettiin 150.000:ksi tukiksi. Krimin sodan (1854-56) johdosta vienti tyrehtyi kokonaan, jolloin vesivoimaisten vientisahojen toiminta loppui tyystin.

Jäi vain muutama pikkusaha Salmin omia tarpeita varten..

Höyrysahojen rakentamiskausi alkoi 1860-luvun lopussa. Laatokan ympäristössä höyrysahakausi käynnistyi nopeasti. Lahjoitusmaiden haltijat pystyttivät sahoja 1870-luvulta lähtien muutaman vuosikymmenen ajan erittäin innokkaasti. Yhtenä painavana syynä oli ilmainen työvoima talonpoikien tehdessä taksvärkkipäiviä metsä- ja uittotöissä sekä sahoilla. Tämä velvollisuus Salmin talonpojilla oli vuoteen 1907 saakka, jolloin he vasta saivat omistusoikeudet maihinsa. Myös Hosainoffeilla oli tämä velvollisuus. Lahjoitusmaiden haltijat saivat huseerata lähes mielin määrin eivätkä he olleet tilivelvollisia viranomaisille. Jälkipolville jääneet tiedot noiden aikojen sahateollisuudesta ovat näistä syistä johtuen erittäin niukkoja (2,8,11,22).

PUUTAVARAN HANKINTA

Vuoteen 1890 saakka polttopuukauppa oli Hosainoffien hallitsevin toimiala. Puutavarahankinnoissa Wasililla oli vankka kokemus Kutun kauppaliikkeen ajoilta.

Hän itse suorittikin pääosin hankinnat Aunuksesta ja Itä-Karjalasta. Suomen puolella kaupat tehtiin yhdessä Iivan-veljen kanssa. Ostometsistä sai Suomen puolella hakata kaiken kelpaavan puun, Itä-Karjalassa oli käytössä lohkohakkaus. Myyjinä olivat lahjoitusmaiden omistajat ja talonpojat.

Vain harva talonpoika ymmärsi maittensa arvon ja heidän toimeentulonsa perustui pääosin rahdinajoon ja metsätöihin. Wasili tyytyikin pääasiassa hakkuuoikeuksien hankintaan etteivät talonpojat menettäneet maitaan. Sellaisissa tapauksissa, että kauppa tehtiin maineen, hän saattoi palauttaa myöhemmin maapohjan myyjälle.Vielä testamentissaankin hän määräsi luovuttamaan muu-

tamille suvuille ostamiaan maapohjia.

Kun Wasili sai ostettua lakkautetun Haapanovan luostarin Syvärin suulta maineen ja metsineen, oli omia metsiäkin jo pari tuhatta hehtaaria. Niitä pyrittiin hoitamaan ja hakkaamaan metsänhoidolliset näkökohdat huomioonottaen. Olipa omia metsänvartijoitakin (5,23).

SAVOTAT

Suurimmilla savotoilla oli tukkikämpät, missä asuttiin. Täällä emännät valmistivat jätkille ruuan, joka oli talon puolesta. Vakituista työväkeä oli enimmillään tuhatkunta ja saman verran tilapäistyövoimaa. Hevosia oli sadoittain ja niillä havutallit.

Syksyn tullen käytiin ostamassa Savosta ja Hämeestä lehmiä, joita saatettiin tuoda 200-300 kerralla taluttamalla teitä pitkin Miinalaan, missä teurastus tapahtui. Ruhot suolattiin isoihin sammioihin, joiden halkaisija oli parisen metriä. Kevätpuolella lihat nostettiin tavaramakasiinin katolle, minne niitä varten oli rakennettu huone, jonka säleikköseinät "ahavoittivat" lihan samalla estäen lintujen pääsyn niitä likaamaan. Näin saatiin ravintorikasta ja maukasta lihaa, jota kuivattuna oli helppo kuljettaa ja säilöä.

Sieniä ja kaalia suolattiin meijerin alatuvassa noin metrin läpimittaisiin ja yli metrin korkuisiin tiinuihin. Näissä astioissa ne talvella kuljetettiin jäädytettyinä savotoille.

Leipä paistettiin savotoiden lähellä olevissa taloissa. Tällä tavalla emännätkin saivat ensimmäiset tienestinsä.

Amerikan silava oli savottalaisen aterian perusraaka-aine. Se oli kovasti suolattua paljasta läskiä, joka tuotiin kauppoihin 50-100 cm:n paksuisina kimpaleina. Sitä käristettiin padassa tai pannussa ja syötiin perunan ja leivän kera (5,24,27).

SAHAUSTOIMINNAN
KÄYNNISTYMINEN

TULEMAN SAHA

Venäläiselle teollisuudelle Suomessa määrättiin vuonna 1837 vero. Se ja Krimin sodan aikaansaama viennin tyrehtyminen tekivät venäläisen sahateollisuuden kannattamattomaksi, jolloin se vetäytyi vähitellen pois Raja-Karjalasta. Tilalle alkoi muodostua uutta teollisuutta paikallisen pääoman avulla.

Näin sai alkunsa muun muassa Hosainoffien sahateollisuus. Heidän toimestaan käynnistyi Salmin ensimmäisen höyrysaha vuonna 1890. Se oli hyvin vaatimaton saha höyrymyllyn yhteydessä Tulemajoessa. Kahta vuotta myöhemmin he rakensivat Tulemajoen suuhun 4-kehäisen sahan, jonka tuotanto oli jo 30.000 kuutiometriä vuodessa.

Siitä alettiin käyttää nimeä TULEMAN SAHA

Sahan tuhouduttua tulipalossa valmistui vuonna 1903 uusi 4-raaminen saha, josta lähtien sahatun puutavaran valmistus muodostui Veljekset Hosainoffin liikkeen pääalaksi. Jalostusastetta lisättiin rakentamalla sahan yhteyteen höyläämö

Myös mylly oli edelleen mukana (1,2,5,22,45).

UUDENAIKAINEN SAHA JA SÄHKÖLAITOS
KEHITYKSEN KÄRJESSÄ

Vain neljä vuotta ehti kulua, kun tämänkin sahan tuli tuhosi. Vuonna 1907 oli pystyssä uusi 4-raaminen saha höyläämöineen ja myllyineen.

Sahan sijaintia muutettiin keskemmälle jokisuistoon, jolloin tukit voitiin johtaa suoraan sahan uittokanavaan. Uutta ja sensatiomaista salmilaisille oli sahan yhteydessä oleva sähkölaitos.

Sitä suurta ihmettä, että nappia painamalla saatiin valoa, tultiin päivittelemään pitäjän perukoita myöten. Sähköä riitti jakaa lähitaloihin ja sukulaisille Miinalaan saakka (24).

Vuonna 1912 sahan tuotantoa tehostettiin kahdella pikaraamilla Tukit nousivat vedestä uurnaa pitkin sahan raameihin paloittuen laudoiksi ja rimoiksi. Laudat järjestettiin tapuleihin, jätepuut ja rimat käytettiin joen rannan vahvistamiseen. Puujätteellä kohotettiin ja parannettiin myös rantatietä sahalta Miinalaan. Työväki sai maksutta käyttää rimoja tarkoituksiinsa.

Toiminta monipuolistui ja tehostui, kun valmistui konepaja ja valimo. Nyt pystyttiin itse tekemään laivan potkureita ja koneen osia sekä nopeuttamaan korjaustoimintaa.

Tästä modernista 6-raamisesta sahasta sanottiin, että se oli suurin ja ajanmukaisin laitos, mitä siihen aikaan oli rakennettu. Työllistäjänä ja elintason kohottajana sillä oli erittäin suuri merkitys salmilaisten elämässä (1,5,8,27).

SUURI SAHAPALO LAUANTAINA
16. 6. 1917

Laatokka-lehti otsikoi sisäsivullaan neljän palstan kirjoituksessa 19. 6. 1917:

HIRVEÄ TULIPALO SALMISSA.
O. Y. HOSAINOFFIN SAHA-, LAUTA- JA LANKKUVARASTO, HÖYRYMYLLY, KORJAUSPAJA JA VALIMO, MAKASIINIT SEKÄ SAHATYÖVÄEN ASUNNOT PALANEET.    2000 SÄKKIÄ RUISTA TUHOUTUNUT.
SAHAN LÄHEISYYDESSÄ JOUTUNUT TULEN   UHRIKSI 2 MAANVILJ. RAKENNUKSET JA 3 TYÖMIESTEN   OMISTAMAA   ASUINRAKENNUSTA.
2 HEVOSTA JÄÄNYT LIEKKEIHIN.    VAHINGOT VÄHINTÄÄN 6-7 MILJOONAA MARKKAA.

Erikoiskirjeenvaihtaja uutisoi:

”Viime lauantaina kello puoli 12 ajoissa pääsi tuli valloilleen O. Y. Hosainoffin suuressa lauta-ja lankkuvarastossa Tulemajoen varrella Salmin kirkonkylässä.

Tuli, joka samaan aikaan huomattiin eräällä liikemies Lujasen omistamalla proomulla ja sitä lähellä olevassa lautataapelissa, levisi ankaran tuulen vallitessa hirvittävällä nopeudella.

Ennenkuin työväki, joka oli parhaillaan ruokatunnilla, kerkesi palopaikalle, olivat liekit käyneet voittamattomiksi.

Valtavasti hulmuten ja jyristen tarttuivat ne lautataapelista toiseen, kunnes vajaan tunnin kuluttua oli 40-50 ha:n laajuinen puutavaravarasto hirmuisena tulimerenä.

SAHALAITOKSEN PALO

Jokivarresta levisivät liekit pian sahalaitoksen rakennuksiin käsittäen uudenaikaisen 4-raamisen sahan, konehuoneet, myllylaitoksen, korjauspajan ja valimon, metalliverstaat y. m.

….Saha-alueella sijainneet työväen kasarmit, joista pari oli

isompaa äsken rakennettua, 2-kerroksista rakennusta, joutuivat yhdessä puutavaravaraston kanssa tulen valtaan.

Samoin paloi alueella ollut sekatavarakauppa kaikkine varastoineen.

….Niinkuin edellisestä käy selville, tuhosi tuli koko puutavaravaraston, joka oli toistakymmentätuhatta standardia, arvoltaan noin 6 milj. markkaa, sahalaitosen, korjauspajan ja valimon, myllyn, pikkutelakan nostolaitteet, kaikkiaan 14 asuirakennusta, kauppaliikkeen, 4 käyttökelpoista proomua, makasiinirakennukset, 2000säkkiä rukiita, suuri määrä uittiokalustoa ja koneistoa.

Palaneiden rakennusten luku nousee yhteensä 24:ään. Sahalaitos ja puutavaravarastot olivat vakuutetut Salamandra-yhtiössä, mutta vakuutussumma, josta meillä ei ole aivan tarkkoja tietoja, vastannee tuskin kolmannen osan palaneen arvosta.

….Tulipalon kautta on lähes sata perhettä joutunut kodittomiksi....

….Tulen irtipääsyä ei toistaiseksi tunneta. Toiset otaksuvat, että palo olisi saanut alkunsa laivan piipusta lentäneestä kipinästä ja toiset taas arvelevat, että lautavarasto oli saanut tulen proomusta, jossa tavalla tai toisella oli tuli päässyt valloilleen....."(40).

Manja Haltia muistelee:

"Olin 9 vuotias, kun oli suuri sahapalo. Oli lauantaipäivä ja kova tuuli, melkein pyörremyrsky.

Kun palo havaittiin, kotona pestiin keittiön lattiaa ja uunissa kypsyi lohilaatikko.

Matkaa kotiini Miinalaan oli sahalta kilometrin verran. Tuuli kuljetti suuria kekälepesiä sytyttäen siellä täällä kattoja palamaan. Miehet nousivat vesiämpäreiden kanssa katoille vahtiin.

Kattoja syttyi kilometrien päässä. Onneksi ne saatiin sammumaan, sillä Miinalan kylä oli niin tiheään asuttu, että tulipalon päästessä valloilleen kylä olisi ollut mennyttä. Kuumuus oli niin suuri, että joessa olevat tukkilautatkin syttyivat palamaan. Saha, jota kutsuttiin Hosainan sahaksi, syttyi todennäköisesti hinaajan kipinästä”(24).

Jussi Niemenlehto:

"Olen syntynyt vuonna 1922. Vuoden 1917 suuresta sahapalosta kerrottiin toistuvasti lapsuuteni aikana, joten lähtemättömästi sen on täytynyt vaikuttaa salmilaisten elämään. Kerrottiin, että palo oli saanut alkunsa laivan piipusta lentäneestä kipunasta. Kun saha-alueella sijainneet asuinkasarmit paloivat, jäi paljon perheitä asunnottomiksi ja varmaan osaksi aikaa työttömiksikin. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että tapahtumaa muisteltiin lähes päivittäin vielä toistakymmentä vuotta palon jälkeen, niin paljon tuskaa ja puutetta siitä on seurannut. Isäni kertoi myös, ettei kaikkia vakuutusrahoja saatu" (23).

Manja Kalske:

”Vuonna 1917 paloi saha sekä useampi kasarmi, liikehuoneisto ja koneversta. Puutavaraa oli kahden vuoden varasto, 18.000 standartia, johtuen siitä, että ajan rauhattomuuden takia raja oli sulkeutunut ja vienti tyrehtynyt. Sahaamista oli jatkettu koko ajan toivoen parempien aikojen koittavan. Metsätöitä tehtiin koko ajan täydellä kapasiteetilla, kun haluttiin pitää ihmiset töissä. Osa metsistä oli jäänyt sulkeutuneen rajan taa” (27).

SISÄMERI LAATOKKA

Laatokka on mittasuhteiltaan niin mahtava järvi, ettei ole ihme, että sitä kutsutaan sisämereksi..

Laatokan pituus luoteesta kaakkoon on 208 km ja suurin leveys liki 140 km. Järven pinta-ala saarineen on 18135 neliökilometriä, syvin kohta 230 metriä ja keskisyvyyskin 51 metriä.

Laatokkaan laskee noin 140 jokea, suurin niistä Syväri, joka tuleeÄänisestä.

Laatokan pinta on vain 4 metriä merenpintaa ylempänä. Se laskee Nevaa pitkin Suomenlahteen.

Pienestä korkeuserosta johtuen 74 km pitkässä joessa ei ole yhtään koskea, joten se on ollut muutamia karikkoja ja matalikkoja lukuunottamatta kohtalaisen helppo väylä kulkea aikojen alusta lähtien(18).

LAATOKAN VENE- JA LAIVATYYPIT

Laatokan suolattomasta vedestä johtuen järven aalto on terävä ja korkea. Nämä ominaisuudet ovat pakottaneet kehittämään Laatokalle aivan omia vene-ja laivamalleja. Lähes jokaisessa Laatokan rantakylässä oli muinoin yksi tai useampia venemestareita. Se oli arvostettu ammatti.

Tyypillinen Laatokan soutuvene oli n. s. "kierrevene". Se mukautui erinomaisesti lyhyeen aaltoon ja oli suureen kokoonsa nähden helpposoutuinen. Nimensä se oli saanut kalanpyydyksestä, "kierteestä", jonka vetämiseen se alun alkaen oli kehitetty.

Vielä 1920-luvulla nähtiin kalastajilla purjeveneitä, joissa oli kaksi purjetta, takilana masto ja ulospäin vinoon työnnettävä rainepuu (4).

Tsaari Pietari Suuren mielestä suurvalta tarvitsi laivaston. Hän piti asiaa niin tärkeänä, että lähti itse Hollannin laivatelakoille laivanrakennusoppiin ja palatessaan houkutteli mukanaansa taitavia laivanrakentajia lupaamalla heille maallista mammonaa. Näin alkoi Venäjän laivaston kehittelytyö, jonka jäljet ulottuivat pian myös Laatokalle, kun Suuressa Pohjan sodassa 1700-luvun alussa kaikki järven ranta-alueet joutuivat Venäjälle.Tsaarin valtakäskyllä aloittivat silloin ensimmäiset telakat Laatokan laivojen rakentamisen (12).

G a l j o t t a (kaljotti) oli ilmeisesti jäljennös Pietari Suuren Hollannista tuomasta laivatyypistä, joka yleistyi nopeasti Laatokalla. Se oli leveäpohjainen kannellinen alus, johon mahtui melkoisesti rahtia. Siinä oli vain yksi huono puoli. Rakenteeltaan laatikkomaisena siltä puuttuivat lähes täysin purjehdusominaisuudet ja se pystyi kulkemaan vain myötätuulessa. Purjetuulia saatettiin joskus joutua odottamaan viikkomääriä (4, 7).

H u k k a r i oli samantyyppinen 2-mastoinen alus, jonka toisessa mastossa oli kaksi ja toisessa yksi raakapuu.

S a i m a (soima, donko, donskotti) oli todennäköisesti alkuperäinen Laatokan laiva 1700-luvulta.

Se oli galjottaa sirompi, kymmenisen metriä pitkä, kiintokölillä ja kahdella purjeella varustettu alus, jonka keula halkaisi hyvin vettä

ja leveä pohjarakenne takasi hyvän lastikantavuuden. Saimassa voitiin kuljettaa kaloja elävinä, sillä aluksen keskiosassa oli kalasumppu, jossa vesi vaihtui ja kalat voivat elää viikkokausia.

S k o j a ja k u u t t i olivat myös purjelaivatyyppejä, joita saatettiin Laatokalla tavata, joskin ne olivat harvinaisempia (12, 20).

H ö y r y l a i v a t j a h ö y r y h i n a a j a t ilmestyivät Laatokalle 1800-luvun puolivälissä tuoden mukanaan matkustajaliikenteen, proomut, tervalotjat ja tukkilautat (4,7,12,20,21).

LAATOKAN LAIVALIIKENTEEN HISTORIASTA

Kustaa II Adolf suosi Raja-Karjalaa rajapoliittisista syistä. Vuonna 1622 hän antoi Käkisalmen porvaristolle luvan rakentaa laivoja, jotta nämä alkaisivat matkustaa kaupantekoon merelle.

Nevajoen mataluus aiheutti kuitenkin ongelmia eikä käkisalmelaisten ulkomaankaupasta tullut mitään.

Salmilaisten merenkulusta löytyy merkintä vuodelta 1643, jolloin viiden salmilaismiehen ryhmälle annettiin verohelpotuksia heidän aluksensa tuhouduttua tuhannen taalarin arvoisessa lastissa matkalla Tukholmaan.

Vuonna 1703 suomalaisten alusten valtaosa tuhoutui Pähkinälinnan luona. Elettiin Pietari Suuren aikaa ja kaikki Laatokan ranta-alueet olivat venäläisillä. Tsaarin sponsoroiman telakkateollisuuden ansiosta venäläiset kauppiaat valtasivat suurimmaksi osaksi Laatokan markkinat.

1800-luvun alkupuolella suomalaiset laivanvarustajat ottivat kuitenkin aloitteen käsiinsä Laatokan merenkulussa. Edelleenkin valtaosa laivoista oli vaikeasti hallittavia kaljotteja.

Höyrylaivaliikenteen Laatokalla käynnisti pietarilaisten omistama siipiratasalus Petr Velikij vuonna 1850 aloittaen säännölliset vuorot Pietarin ja Sortavalan välillä.

Kehitys kulki nopeasti potkurilaivoihin, joista ensimmäinen oli nimeltään Ladoga.

Pian alettiin rakentaa suuria proomuja, joiden pituus oli useita kymmeniä metrejä.

Sama hinaaja voi vetää 2-4 proomua, jolloin lastien määrä lisääntyi merkittävästi.

Tosin kuljetusmuoto oli myrskyaltis eikä onnettomuuksilta vältytty (4.12).

HOSAINOFFIEN LAIVASTO JA TELAKKA

Feodor oli synnynnäinen liikemies. Kauppa laajeni koko ajan ja samalla laivakantaa lisättiin, aluksi vuokraten, sitten ostaen ja rakentaen. Hän ei kuitenkaan ollut Salmin ainoa kauppamies ja laivuri.

Vuonna 1846 Salmissa oli jo 17 alusta samoissa tehtävissä, joten kilpailuakin alkoi olla. Taitavana kauppiaana hän kuitenkin piti pintansa.

Halkokauppa hallitsi vientiä, tuonnin puolella viljan osuus lisääntyi koko ajan. Jyvien ja jauhojen laivarahtaus keskittyi syksyyn. Marraskuusta maaliskuuhun tuotiin viljaa edelleen myös hevosrahtina talvitietä pitkin Aunuksesta

Poikien aikuistuttua Feodor siirtyii sivuun seuraamaan jälkikasvun taitavaa ja koko ajan monipuolistuvaa liiketoimintaa. Veljekset Hosainoff - liikkeestä kehittyi nopeasti Salmin johtavin liikeyritys. Kaupan kasvaessa laivoja ostettiin ja rakennettiin omalla telakalla kaiken aikaa lisää. Lisääntyneellä kapasiteetilla pystyttiin tuomaan viljaa yli Salmin tarpeen. Alettiin perustaa makasiineja eri puolille Laatokan rantoja (1,12,45)..

SIIRTYMINEN HÖYRYKAUTEEN

Veljesten liiketoiminta oli alun alkaen ennakkoluulotonta ja ajan olosuhteet huomioonottaen edistyksellistä

He rakensivat ensimmäisen höyrysahan Salmiin ja heillä oli

ensimmäinen höyryhinaaja Laatokalla. Höyryhinaaja Rauhan osto vuonna 1883 merkitsikin uuden ajan alkua Laatokan puutavarakuljetuksessa. Hinaukseen siirtyminen loi mahdollisuuden entistä suurempien puuerien liikutteluun.

Seuraavana oli vuorossa höyrylaivan hankinta. Jo kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1886, matkustajahöyrylaiva Koitto aloitti säännöllisen henkilöliikenteen Pietariin. Vuosisadan vaihteessa yhtiöllä oli 2 matkustajahöyrylaivaa (Koitto ja Ostro), 5 höyryhinaajaa ja toistakymmentä proomua. Enimmillään laivasto työllisti noin 50 henkilöä höyrylaivoilla ja 60 henkilöä proomuilla. Lisäksi rahtaus proomuihin ja niistä pois vaati useiden kymmenien miesten työpanoksen.

Hl Sofia oli oma lukunsa. Sen osti omiin nimiinsä Pietarin konttoria hoitava Mihail vuonna 1894. Laiva oli jo 20 vuotta vanha, pituudeltaan 38,9 metriä ja kantavuudeltaan 136 bruttorekisteritonnia.

Tällä laivalla napatutkija Adolf Nordensköld oli suorittanut kuuluisat tutkimusmatkansa Pohjoisella Jäämerellä, Huippuvuorilla ja Grönlannissa. Ruotsissa liikenteestä poistettu laivavanhus sai nyt tehtäväkseen puutavaralotjien hinauksen Laatokan sisämerellä.

Mihailin ja hänen Feodor-poikansa omistuksessa laiva työskenteli vuoteen 1922, jolloin se siirtyi kaupan kautta Oy Hosainoffille.

Myöhemmin tämä museoarvoltaan arvokas alus oli Valamon luostarin omistuksessa, ei kuitenkaan liikenteessä, vaan kalliolle nostettuna. Sinne se jäi vuonna 1940, kun Karjala jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle, ja oli entisellä paikallaa suomalaisten valloitettua saaren takaisin kesällä 1941.

Sen historiallista arvoa ei kuitenkaan osattu vaalia, vaan laiva romutettiin vuonna 1943 (7,12,16,45).

TULEMAN TELAKKA

Syyt laivaliikenteen kehittymiseen Laatokan rantamilla olivat luonnolliset: huonot tiet ja oivalliset vesiyhteydet. Valtiovallan veropolitiikka suosi laivojen rakentamista paikan päällä käynnistäen laivateollisuuden. Lähellä sijaitsevaan Pietariin oli oivallinen vesitie, mikä oli omiaan kiihottamaan vesitse tapahtuvaa kanssakäymistä. Miinuspuolelle kirjattiin lyhyt purjehduskausi sekä myrskyinen ja oikullinen sisämeri.

Feodor Hosainoffin Tulemajoen rantaan perustamalla laivatelakalla rakennettiin pääasiassa pieniä saima-purjealuksia. Poikien astuessa liikken johtoon aluskokoa suurennettiin ja alettiin valmistaa kaljotteja ja purjehdusominaisuuksiltaan käänteentekevästi parempia k a l j a a s e j a. Ne olivat kehitystyön tuloksia laatikkomaisesta kaljotista.

Höyryhinaajakauteen siirryttäessä proomujen valmistus ja huolto työllistivät telakan.

TULEMAN TELAKAKSI ristityn tehtaan toiminta oli vilkkaimmillaan vuonna 1925 jolloin valmistui 7 proomua ja työssä telakalla oli 30 kirvesmiestä.

Proomut olivat purjealuksia kookkaampia. Suurimpien proomujen pituus oli 60 metriä, leveys lähes 10 metriä ja kantokyky yli 600 bruttorekisteritonnia. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että vuonna 1880 valmistetun viimeisen Lohi-nimisen soima-aluksen kantokyky oli 36 br. rekisteritonnia, vuonna 1888 valmistuneen Michail-kaljotan 355 br.rekisteritonnia sekä vuonna 1895 valmistuneen viimeisen kaljaasin 105 br.rekisteritonnia.

Sitä mukaa kun uusia aluksia valmistui tai ostettiin, vanhaa poistui liikenteestä myynnin, haaksirikkojen tai purkamisten (hylkäämisten) kautta. Proomujen keski-ikä oli alle 10 vuotta. Tilastot kertovat, että vv 1890-1930 poistettiin Laatokan liikenteestä 46 laivaa tai proomua.

HOSAINOFFIN LAIVASTO SORTAVALAN LAIVAREKISTERIN MUKAAN (12)

ALUKSEN TYYPPI MITAT BRUTTO VALM. POISTETTU
NIMI PIT. LEV. REK.TN VUOSI VUOSI

                                                                                                                         p= purettu
                                                                                                                             h = haaksirikk.
                  k = kaljotti                                                                                          m = myyty
                  hl = höyrylaiva                                                                                    pa = palanut
                  p = proomu                                                                                       V = jäi Venäjälle

Lohi                     s                    15, 60       5, 74           36, 60           1890           h   1896
Nikolai                 k                   33, 49       9, 80           291, 00         1882           h   1891
Michail                 k                   36, 10       10, 30         354, 94         1888           p   1911
Petter                   k                   26, 22       8, 82           162, 04         1889           p   1909
Petter                   s                    14, 20       5, 07           25, 30           1894           p 1906
Feodor                 k                   27, 43       8, 88           196, 00         1883           p 1900
Ivan                      k                   26, 88       7, 24           105, 40         1895           p 1916
Polulodga              p                   45, 78       8, 61           178, 56         1896           p 1903
Sergei                   p                   47, 85       8, 82           312, 87         1898           h   1901
Lohi                      p                   48, 38       8, 85           217, 82         1899           p 1905
Nikolai                p                   50, 82       9, 77           417, 56         1901           p 1909
Sergei                   p                   45, 45       8, 75           318, 90         1901           h 1906
Aleksei                 p                   50, 72       9, 80           423, 58         1902           p 1911
Jaakko                 p                   51, 45       9, 72           422, 42         1903           p 1909
Wasili                   p                   53, 86       10, 10         465, 08         1903           p   1912
Lohi                      p                   52, 80       10, 15         462, 36         1905           p   1916
Kuha                    p                   27, 27       8, 87           139, 79         1905           h   1920
Sofi                       p                   49, 56       8, 64           319, 78         1906           p 1915
Sergei                   p                   48, 30       9, 77           410, 86         1907           m 1915
Feodor                  p                   51, 88       9, 55           435, 19         1907           p 1915
Kjell                      hl                   30, 05       4, 72           67, 55           1862           m 1930
Nikolai                  p                   58, 69       9, 50           524, 81         1909           p 1915
Paavali                  p                   59, 14       9, 65           558, 51         1909           pa 1920
Petter                    p                   48, 92       9, 75           443, 33         1909           p 1915
Michail                  p                   55, 40       9, 72           530, 36         1909           p 1916
Nadescha           p                   54, 50       9, 70           491, 81         1910           pa 1920
Maria                    p                   59, 55       9, 61           547, 45         1910           p 1920
Olga                      p                   58, 88       9, 63           534, 55         1910           p 1920
Tatjana                  p                   54, 66       9, 57           552, 80         1911           p 1921
Lidia                     p                   57, 60       9, 60           527, 22         1910           h 1911
Aleksis                 p                   60, 12       9, 92           500, 00         1911           p 1928
Semen                  p                   56, 70       9, 85           545, 07         1911           p 1920
Wasili                   p                   54, 25       10, 00         496, 27         1912           p 1924
Herman       p         46, 56        10, 02        400, 02        1913    p 1923
Proomu nro 4       p                   52, 10       9, 70           481, 22         1914           V 1917
Sergei                   p                   44, 67       10, 10         344, 07         1916           p 1933
Michail                  p                   49, 42       9, 70           462, 27         1916           V 1917
Rauha                   hl                   24, 81       4, 60           33, 87           1867           p 1935
Lohi                      p                   54, 50       10, 15         487, 73         1917           p 1935
Proomu nro3        p                   55, 35       9, 60           563, 27         1916           V 1917
Hauki                   p                   60, 60       9, 65           614, 45         1916           h 1924
Lidia                     p                   58, 95       9, 60           583, 36         1913           p 1923
Nikolai                 p                   61,85        9, 55           579, 10         1911           p 1922
Ahven                   p                   61,70        9,68            573,69          1911           p 1921
Ivan                      p                   59,60        9,70            600,22          1913           h 1923
Proomu nro 18                           60,70        9,65            573,18          1911           p 1921
Kurkiniemi           p                   60,70        9,60            635,30          1915           r 1928
Maria                   p                   35,60        10,13          235,18          1922           p 1938
Pekka                   p                   22,40        8,99            77,79            1921           p 1933
Tatiana                 p                   21,66        9,80            128,94          1923           p 1930
Proomu nro 1                             21,10        9,52            114,70          1924           p 1930
Proomu nro 2                             21,50        9,50            123,92          1924           p 1930
Proomu nro 3                             21,10        9,52            114,16          1924           p 1930
Herman                p                    36,32        10,20          258,87          1924           p 1933
Toimi                    hl / 100hv      32,00        7,90            149,67          1917           p 1932
Proomu nro 4                             20,08        9,85            90,04            1925           p 1930
Proomu nro 5                             15,96        9,77            86,66            1925           p 1930
Proomu nro 6                             19,15        9,65            102,00          1925           p 1930
Proomu nro 7                             16,10        9,75            89,88            1925           p 1930
Proomu nro 8                             21,56        9,87            93,12            1925           p 1930
Proomu nro 9                             20,25        9,70            87,81            1925           p 1930
Proomu nro 15                           18,60        9,80            105,36          1927           p 1930
Proomu nro 16                           10,20        9,00            57,61            1927           p 1930
Proomu nro 12                           10,20        9,45            49,31            1927           p 1936
Proomu nro 13                            9,08         9,47            40,86            1926           p 1936
Proomu nro 14                          10,30         9,52            50,55            1926           p 1936
Lidia                     p                   31,03        9,91            210,11          1926           p 1936
Paavali                  p                   55,41        9,30            591,22          1908           x
Pietari                   p                   55,31        9,30            590,51          1905           x
Theodor   hl / 160 hv                24,35       5,65            195,70         1882            x

x ostettiin v.1928, konkurssipesä möi v.1930

59, 60

Tapana oli, ettät talven aikana rakennetut proomut laskettiin vesille keväällä juhlamenoin.

Pappi piti hartaushetken pyytäen siunausta uusille ja vanhoille aluksille. Rukoushetken jälkeen päästettiin proomu liukumaan telakalta veteen kutsuvierasjoukon seuratessa laskua aluksen kannelta käsin. Lopuksi nautittiin juhla-ateria.

Laivakantaa lisättiin jatkuvasti, m.m. vv 1917-20 ostettiin kolme höyrylaivaa ja seitsemän proomua. Mihail oli ostanut proomuja myös Pietarista, missä ne olivat yhtiön käytössä.

Tiedetään, että ainakin kolme proomua jäi sinne vallankumouksen puhjettua eikä niistä myöhemmin saatu mitään korvauksia.(4,12,27).

HAAKSIRIKOT

Nevajoen virtausnopeus oli vähäinen. Sen purjehtimisessa oli kuitenkin omat niksinsä Varsinkin Laatokan puoleinen pää oli paikoitellen matala ja väylä kapea.

Myös lukuisat sillat etenkin Pietarin alueella aiheuttivat hankaluuksia, sillä ne avattiin vasta keskiyön aikaan, jolloin valaistus oli yleensä huono. Kun siltojen kohdalla virtaus oli vuolaampaa, alukset saivat helposti kylkikosketuksia silta-arkkuihin.

Haverit olivatkin tavallisia. Oy Hosainoffin puinen lastihöyrylaiva Toimi sai Liteinin silta-arkusta reiän kylkeensä upoten läheiseen rantaan ja hinauksessa ollut proomu Panu kallistui uhkaavasti. Tämä tapahtui vuonna 1929 (12).

Kaikkein järkyttävimmät merionnettomuudet sattuivat kuitenkin Laatokalla ja Suomenlahdella.Vain muutamista on jäänyt tietoja jälkipolville.

Laatokka-lehti 2. 6. 1910:

"….viime kuun 28 päivää vasten yöllä yllätti myrsky Morjan kohdalla hl Kjellin ja särki sen perässä olevan proomun. Höyrylaiva ennätti apuun ja sai proomun miehistön pelastetuksi. Proomu ja lasti jäivät meren saaliiksi. Samoin joutui myrskyn kouriin hl Spokoinij hinatessaan kahta proomua, joista toinen oli lastattu sahatavaroilla ja toinen propsilla. Merenkäynti täytti molemmat proomut vedellä. Siitä huolimatta saatiin proomut pelastetuiksi Koskinaan.

Kaikki nämä alukset ja tavarat omisti Weljekset Hosainow Salmista"(37).

Laatokka -lehti 27. 9. 1924 otsikoi kahdella palstalla:
"KAAMEA MURHENÄYTELMÄ MERELLÄ.
SALMISTA LÄHTENEET PROOMUT HUKKUNEET SUOMENLAHDELLA.
YHDEKSÄSTÄ LAIVALLA OLLEESTA VAIN KAKSI PELASTUNUT".

Saman lehden 2. 10. 1924 numerossa on erittäin tarkka selostus pelastuneiden salmilaisten merimiesten Iwan Saarisen ja Iwan Kutun kokemuksista hyisellä merellä.

Kysymyksessä oli Oy Hosainoffin hinaajat Rauha ja Aleksander, jotka olivat viemässä Hauki ja Nikolai-nimisiä proomuja Makslahteen täydessä propsilastissa. Syyskuun 11 päivänä alukset saapuivat Pietariin, mutta puhjenneen myrskyn takia he pääsivät jatkamaan matkaa vasta 10 päivän kuluttua.

Laatokka:

"Koko pitkänä seisokkiaikana ei annettu miehistön pyynnöistä huolimatta lähteä kaupunkia katselemaan....Matkaa jatket-

taessa todettiin pian myrskyn voima niin kovaksi, että oli pakko jäädä suojaan Kronstadtin itäpuolelle. Jo tällöin havaittiin, että molemmissa proomuissa oli vuoto ja tilanne paheni koko ajan. Kahden päivän päästä myrsky oli kiihtynyt niin voimakkaaksi, että apuun tulleiden hinaajien oli poistuttava. Aallokko nousi nousemistaan yli aallonmurtajan.

Merenkäynti oli niin kova, että tavallisen laineen päällä oli toinen aalto ja sen päällä kulki vielä vesipilvi. Ensiksi hajosi Hauki-proomu. Kymmenessä minuutissa se pirstoutui pieniksi kappaleiksi. Se tapahtui niin äkkiä, ettei kertojamme Saarinen, joka oli kevyessä puvussa leipomahommissa (Saarinen oli aluksen kokki) ennättänyt siepata mitään vaatteita päälleen. Hinaajat yrittivät auttaa, mutta hajonnut propsilasti esti tehokkaan työskentelyn.

Proomun päällikkö Nikolai Nissiselle, joka oli Mantsinsaarelta, 40-vuotias ja naimaton mies, koetettiin useampaan kertaan heittää köyttä, mutta hän ei kyennyt siihen tarttumaan.

Toisessa kädessä hänellä oli matkalaukku, jossa hän säilytti laivan papereita, rahoja y m. asiakirjoja. Hänen nähtiin proomun osan päältä vajoavan aaltoihin"(26).

Proomuun oli vähän ennen uppoamista pelastettu viisi venäläistä ruuanhakumatkalla olevaa merisotilasta. He, samoinkuin proomun miehisto tulemalaista Wasili Rytsyä ja mantsinsaarelaista Iwan Saarista lukuunottamatta, hukkuivat.

"Neljä-viisi tuntia proomun pohjakappaleen päällä ajelehdittuaan pääsivät miehet lopulta Wenäjän rannalle, missä vallitsi täydellinen pimeys. Miten maihinnousu tapahtui ei ole kummankaan pelastuneen tiedossa".

Miehet löysivät viimein ihmisasunnon ja pääsivät sisälle perheeseen, jossa emäntä oli suomalainen.

Sillä aikaa, kun isäntä lähti viemään sanaa viranomaisille, emäntä riisui kohmettuneet miehet ja antoi heille vällyjä peitteeksi ryhtyen kuivattelemaan miesten vaatteita. Talossa ei ollut muuta ruokaa kuin perunoita, joita ystävällinen emäntä miehille keitti. Pian saapui sitten isäntäkin poliisien kera ja miehet vietiin sen siliän tien vankityrmään rikollisten joukkoon.

"Miehiä pidettiin vankilassa tavallisten vankien asemassa, joskin eräät vartijat osoittivat heille sääliä. Rytsyllä oli toista ruplaa rahaakin, jolla ostettiin vehnästä, jota tuntui eräs vangeista erikoisesti himoitsevan".

Kun vihdoin alettiin asiaa tutkia, lähdettiin paikalle, missä miehet olivat ajautuneet rantaan. Sieltä löytyi laivan kappaleita sekä pari rantaan huuhtoutunutta kuollutta merimiestä, joten vähitellen salmilaisten kertomisia alettiin uskoa. Vapauduttuaan heidän oli käveltävä Suomen rajalle vartijan saattelemana.

Proomu Nikolai seurasi Haukea meren syvyyksiin muutama tunti myöhemmin.

Hinaaja Rauha oli onnistunut pelastamaan sen miehistön noin tuntia ennen uppoamista.

Myös hinaaja Aleksanderille kävi huonosti. Proomusta karanneet propsit särkivät sen peräsimen ja se yritti ankkuroitua, mutta ankkurivaijeri katkesi. Joten kuten se pääsi peräsittömänäkin erään Läskelän proomun viereen, johon se yritti köysillä kiinnittyä. Köydet katkesivat. Kun laivassa oli lisäksi paha vuoto, miehistöllä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin siirtyä proomuun ja jättää laiva tuuliajolle.

"Hetkisen kuluttua nähtiin kohoava savupatsas eikä Aleksanderia sen jälkeen ollut olemassa. Laivan kalustosta ja miehistön omaisuudesta ei saatu mitään pelastetuksi. Kaikki laivakirjat paitsi kassakirja hävisivät niinikään"(26).

MAANVILJELYS JA KARJANHOITO

Kontron pojat Feodor ja Pedri valikoituivat jo poikasiässä omiin ammatteihinsa. Samoin tekivät heidän poikansa. Pedrin poika Aleksanteri jatkoi isänsä työtä maanviljelijänä ja Feodorin pojat keskittyivät kauppaan, sahateollisuuteen ja vesiliikenteeseen.

Lahjoitusmaatalonpoikien p e r u s t u r v a oli kuitenkin aina ollut m a a ja esi-isiltä peritty m a a n v i l j e l y t a i t o heidän elinehtonsa. Kaskeaminen, muokkaaminen, kylväminen, satotoiveiden toteutuminen tai romahtaminen oli ratkaissut heidän seuraavan vuoden elämänsä laadun.

Hosainan talon vaurastuessa maita ostettiin jatkuvasti lisää ja Wasilin ja Iivanin isännöidessä hovia maiden yhteispinta-ala oli yli 2000 hehtaaria. Liikemiehinä he ymmärsivät maanviljelyksen ja karjanhoidon merkityksen muiden liiketoimintojen rinnalla ja tukena. Peltopinta-alaa lisättiin koko ajan. Pääosa siitä oli Miinalan ja Tuleman välisellä alueella, yhteensä 32 hehtaaria. Täällä olivat myös erinomaiset laidunmaat, Laatokan rantaniityt (5).

Jussi Niemenlehto muistelee:

"Äitini oli nuorena Suistamolla Niemelän hovissa karjakkona, mistä hän muutti Salmiin Hosainoffin hoviin pääkarjakoksi. Täällä hän tutustui isääni, joka oli hovissa aluksi metsä- ja uittotöissä, myöhemmin työnjohtajana metsäsavotoilla ja sahalla. He menivät naimisiin vuonna 1910.

Karjatalous oli erittäin tärkeä elinkeino Raja-Karjalassa liittyen kiinteästi maanviljelyyn.

Hovin pääkarjakkona äitini sai hoitaa yhtä Itä-Suomen hienoimmista karjoista. Lehmät oli hankittu Valamosta. Nämä mustankirjavat Holmogorin rotua olevat elikot olivat jalostettuja ja tuotantokykyisiä. Kesällä karja laidunnettiin Miinalanjoen ja Tulemajoen välisillä heinärikkailla rantaniityillä, jotka oli aidattu pienemmiksi laidunalueiksi. Karjaa siirreltiin karsina-alueesta toiselle ravintotilanteen mukaan ja tällä tavalla siirryttiin metsälaiduntamisesta peltolaitumien käyttöön. Näin tässäkin oltiin tiennäyttäjinä.

Navettaväkeä, karjapiikoja, oli äitini alaisuudessa useita. Lehmien lisäksi oli sikoja, lampaita ja siipikarjaa, m.m. kalkkunoita, joita tuotiin Venäjältä. Maito jalostettiin omassa meijerissä.

Voita riitti myös kaupattavaksi.

Hevosia oli noin 60. Kun kaikki eivät sopineet hovin talliin, oli osa sijoitettu naapuritaloihin ja savotoille. Wasililla oli nimikkohevosena Orlov-ori.

Hosainoffeilla oli myös omat nuottakunnat. Kalaa vietiin suuria määriä Pietariin. Vientikala oli pääosin lohta, jota saatiin myös koskipadoista" (23).

Manja Kalske:

”Hevosia oli paljon. Kauraa viljeltiin eniten, sillä se oli niiden pääravinto ja kauraa tarvittiin myös savottaväen hevosille. Leipäviljoista ruista ja ohraa viljeltiin omiksi tarpeiksi asti, mutta myös tattaria ja vehnää kylvettiin ajoittain. Peruna, porkkana, nauris ja kaali olivat jokapäiväisiä ruokia varsinkin pitkinä paastoaikoina, jolloin ei saanut syödä lihaa eikä maitotuotteita. Paastoaikojen yleisiä ruokalajeja olivat myös erilaiset sieniruuat ja marjatuotteet kuten puurot ja hillot” (27)..

HOSAINOFFIEN
YHTEISKUNNALLINEN TOIMINTA

KANSAKOULU PERUSTETAAN FEODORIN ANSIOSTA

Sivistysolot Salmissa olivat 1800-luvun puolivälin paikkeilla varsin surkealla kannalla. Harva osasi lukea ja kirjoitustaidosta ei ollut puhettakaan.

Vuonna 1846 aloitti kiertokoulu eli kirkkokoulu, jonka alkuunpanija oli lahjoitusmaatilojen omistaja Feodol Gromov. Viipurin läänin kuvernööri vahvisti koulun ohjesäännön kahta vuotta myöhemmin. Tässä " pappilan koulussa" pääaineena oli slavooninen kirkkolaulu. Laulupainotteisuuden takia opettajat olivat lukkareita. Heitä oli kaksi ja palkka oli 50 ruplaa vuodessa. Oppilaita oli 52, joista tyttöjä 1 (18,21).

Kontro oli luottamusmies, Miinalan kylän kylänvanhin. Häneltä käytiin kysymässä neuvoja ja hän kutsui kokoon kylän miehet, milloin siihen oli aihetta. Luku- ja kirjoitustaito häneltä puuttui.

Feodor Kontronpoikakaan ei osannut lukea. Omien sanojensa mukaan hän oli " tuhma muzikka".

Vanhoilla päivillään, 73 vuotiaana, hänen unelmansa toteutui,

kun hän paikkakunnan valistuneiden ihmisten kanssa sai viettää kansakoulun vihkiäisiä. Mieltä ilahdutti sekin, että arvostetun koulukaupungin Sortavalan viranomaisia oli saapunut juhlistamaan tapahtumaa. Tämä tapahtui lokakuussa vuonna 1886.

Ajatus kansakoulun perustamisesta oli ollut vuosia Feodorin haaveensa ja innolla hän oli asiaa vienyt eteenpäin. "Ruotsinmaalaisen" koulun pahimmat vastustajat olivat hänen ortodoksisia uskonveljiään. Kouluriita kävi ajoittain kuumana, perustamiskokouksessakin vastustajat esittivät uhkauksia ja olivat valmiit laittomin keinoin estämään hankkeen.

Koulu päätettiin kuitenkin perustaa, vaikka kunnan isät kieltäytyivät sitä avustamasta. Feodor tarjoutui antamaan tarvittavat huonetilat ja kustansi polttopuut vuoden ajaksi.

Näin kansakolulu Salmissa saatiin alkuun ja ensimmäiseen johtokuntaan valittiin m.m Wasili Hosaina ja hänen vaimonsa Marfa. Wasili toimi myös taloudenhoitajana (12).

Noihin aikoihin Salmin ainoa kello oli Hosainalla. Koulun oppilaille ajan kulkua opetettiin siten, että opettaja leikkasi loven ikkunalautaan siihen kohtaan, mihin eräs selvä varjo lankesi kello 9 aamulla ja seuraavat lovet leikattiin tunnin välein kello 16:een saakka, jolloin koulupäivä päättyi.

Valistuneimmat oppilaat katsoivat tästä ikkunalautakellosta oppituntien ja koulupäivän alkamis- ja päättymisajat.

Myöhemmin tehtiin aurinkokello myös Kirkkojoen sillan kaiteen päälle, mistä kaikilla oli tilaisuus seurata päivän kulkua (18). (Ellei ollut pilvipäivä. Kirj. Huom. )

ORTODOKSINEN KIRKKO KAIKILLE LÄHEINEN

Suurin osa salmilaisista oli ortodokseja..

Kun Miihkali palasi Arkangelista, missä hän oli ollut Isovihaa (1713-22) paossa, hän poikkesi tulomatkalla Solovetskajan luostarissa ja toi sieltä tullessaan ikonin, jolla myöhemmissä rajasodan melskeissä uskottiin olleen suojeleva voima. Kun hänen rakentamansa kelotalo myöhemmin paloi, ikoni saatiin pelastettua, mutta se hävisi myöhemmin tuntemattomalla tavalla ja samalla meni sen taikavoima.

Kontron järkyttävä kohtalo lujitti perhesiteitä ja uskonto tuli entistä keskeisemmäksi jokapäiväisessä elämän vietossa. Feodorin hankkima uusi ikoni oli Hosainalla aina kunniapaikalla. Se oli Jumalan välikappale. Päivittäin suoritettiin sen edessä rukous-, hartaus-ja kiitoshetkiä (13,24).

Salmin kreikkalaiskatolinen kirkko valmistui vuonna 1824 kreivitär Orlovin kustantamana.

Feodorin ja Pedrin pojat Wasili, Iivan ja Aleksanteri olivat esi-isiensä ja -äitiensä lailla hartaita kristittyjä. Kaikki he vuorollaan toimivat kirkkoisäntinä, avustivat seurakuntaa taloudellisesti ja toimivat kirkon hallintoelimissä (24).

Manja Kalske muistelee:

"Ristipappi, Toinin isä Wasil, oli kirkon isäntänä 40 vuotta hoitaen sitä kuin omaansa.

Kun hänen vaimonsa kuoli, Wasil nähtävästi tunsi itsensä yksinäiseksi käyden entistä ahkerammin kirkossa. Usein hän otti meidät lapset mukaansa ja mielellämme me lähdimmekin, kun muutoin ei ollut asiaa pihapiirin ulkopuolelle.Kirkkopyhiä oli paljon,ei ainoastaan sunnuntait ja suuret juhlapäivät, vaan oli paljon marttyyreille ja pyhimyksille pyhitettyjä päiviä Edesmenneiden lähimpien omaisten kuolinpäivinä pidettiin muistojumalanpalveluksia, joiden jälkeen palveluksen toimittaneet henkilöt kutsuttiin kotiin päivälliselle. Kirkkoreissuilla saimme tavata pal-

jon tuttuja ja paluumatkalla kirkosta poikkesimme usein Tuleman kaupalla, jolloin saimme juoda punaista limonaadia, jota Luntinen valmisti liikkeemme ulkorakennuksessa"(27).

(Salmin ortodoksinen kivikirkko restauroitiin juuri ennen talvisotaa. Tänään on jäljellä vain raunioituneet seinät. Sakastipäätä on ja yritetty hiukan kunnostaa viime vuosina suomalaisten voimin. Kirkon entisöiminen on kuitenkin miljoonaurakka, jos se milloinkaan toteutuu. Kirj.huom.)

MUU YHTEISKUNNALLINEN TOIMINTA

Kontron ja Feodorin isännyyden aikoina oli Miihkalissa ollut tapana praasniekkapäivinä ruokkia pyhiinvaeltajia ja oman pitäjän köyhiä. Laupeudentyötä jatkettiin Feodorin poikien aikana.

Kunnalliskoteja ei tuolloin vielä tunnettu ja pojat rakennuttivat Tulemajoen partaalle kirkon viereen köyhäinkodin, jota he kustannuksellaan ylläpitivät. Taloon mahtui yli 20 hoidokkia, leskiä ja orpoja. Etusija annettiin oman firman palveluksessa olleille, mutta toki ulkopuolisiakin autettiin. Hoitajina ja emäntinä toimivat entisten pappien lesket ja sukulaisnaiset.

Myös pääkartanossa oli hoidossa orpolapsia. Heidät kasvatettiin omien lasten joukossa usein ammattiin asti ja varsin tavallista oli, että häänsäkin he saivat pitää kasvattikodissaan.

Enimmillään Hosainoffeilla oli vakituisia työläisiä tuhatkunta, joista suurin osa alkuperäisiä salmilaisia. Heitä varten rakennettiin Sahaniemelle ja Tulemalle asuinkasarmeja ja pienempiä asuintaloja.

Kun Wasili ja Iivan avioituivat, Miihkalin kartanoa asutti kolme perhettä. Tuli tarve rakentaa lisätiloja ja laajennustyön valmistuttua uudistetusta valkeaksi maalatusta talosta tuli koko Miinalan kylää hallitseva kartano, joka poikkesi ympäristöstään ei vain värinsä vaan myös kokonsa ja tyylinsä ansiosta. Ei ollut siten mikään ihme, että sitä alettiin kutsua Miinalan hoviksi.

Wasilin ja Iivanin vaimot Marfa ja Nadja olivat valveutuneita naisia. He tulivat erinomaisesti toimeen keskenään ja hoitivat yhteistaloutta mallikelpoisesti. Hosainan hovista tulikin Salmin nais-

väelle monessa suhteessa esikuva, josta otettiin oppia.Talon vieraanvaraisuus oli tunnettu laajemmaltikin ja milloin Salmissa vieraili vähänkin korkeampi virkamies, oli hän sitten idästä tai lännestä, ortodoksi tai luterilainen, käyntikohteena ja useimmiten myös majapaikkana oli Miinalan hovi.

Noihin aikoihin Karjala oli lännestä tulevien tiedemiesten, tutkijoiden, taiteilijoiden, opiskelijoiden, geologien ja runonkerääjien kiinnostuksen kohteena, joten vierailijoita riitti. Kaikki otettiin vastaan ja majoitettiin ja ruokittiin aitokarjalaisella ystävällisyydellä.Talon ruokavalio yltikin perinnäisestä karjalaisesta parhaimpaan venäläiseen hienoja juomia myöten, sillä talossa oli täydellinen viini-ja säilykekellari.

Wasililla ei ollut aikaa osallistua kunnallispolitiikkaan, mutta toki hän tarkoin seurasi asioiden kulkua. Iivan oli tunnettu hyvästä laskupäästään, joten yhtiön talouden hoito lankesi luonnostaan hänelle. Tänä päivänä häntä kutsuttaisiin yhtiön talousjohtajaksi. Toimiessaan pitkiä aikoja kunnallislautakunnan puheenjohtajana ja kunnan rahastonhoitajana hänen vaikutusvaltansa kunnallispolitiikassa oli merkittävä. Hän osallistui myös yhdistystoimintaan (13,27).

VENÄLÄISTÄMISTOIMENPITEET

KARJALAN VELJESKUNTA

Lukuvuonna 1896-7, vuosi ennen Bobrikovin tuloa Suomeen, Salmissa oli jo viisi koulua. Vuonna 1904 Salmin kuntakokous esitti, että kaikki Salmin koulut muutettaisiin venäjänkielisiksi. Päätös syntyi pappi N. Sotikovin ja muutamien venäläismielisten mahtimiesten vaikutuksesta.

Vuonna 1907 perustettiin pappismunkki Kyprianon tarmokkaan toiminnan ansiosta Vitelessä K a r j a l a n V e l j e s k u n t a, jonka tehtävänä oli taistella luterilaisuutta vastaan. Kypriano itse valittiin puheenjohtajaksi ja jäseniä olivat

kauppias W. F. Hosainov Salmista, kauppias I. T. Akimov Viipurista, rovasti N. Nikolski Viipurista, rovasti J. Varfolojemov Lappeenrannasta ja pastori Grigori Svetlovski Savonlinnasta.

Tämän uskontoaatteen taakse verhoutuneen veljeskunnan toimenpiteet osoittautuivat pian puhtaaksi venäläistämispyrkimykseksi, mihin ratkaisevasti vaikutti Kyprianon kiihkomielinen venäläistämisinto. Vauhti oli niin kovaa, että kymmenen vuoden kuluttua, vuonna 1917, Salmissa veljeskunnalla oli jo 25 n.s. venäläistämiskoulua.

Vuonna 1912 Kypriano järjesti Suomesta ja Aunuksesta lähetystön tsaari Nikolai II luokse. Matka tehtiin arkkipiispa Sergein salonkivaunussa. Sen lähimpänä tarkoituksena oli luovuttaa keisarille veljeskunnan merkki, mikä sitten tapahtuikin tammikuun 27 päivänä tsaarin palatsissa Tsarskoje Selossa. Samalla vietiin kuvia ja julkaisuja erilaisista koulutapahtumista. Tilaisuudessa hallitsijalle esiteltiin lähetystön jäsenet, joita hän armollisesti haastatteli kutakin erikseen. Heidän joukossaan oli kauppaneuvos Wasili Hosainoff.

Välittömästi keisari Nikolai II kuoleman jälkeen maaliskuun 20.päivänä vuonna 1917 venäläiset koulut lakkautettiin Salmissa suuren kansalaiskokouksen päätöksellä. Seuraavana vuonna senaatti lakkautti Karjalan Veljeskunnan (18).

KENRAALIKUVERNÖÖRIN VIERAILU

Venäläistämiseen liittyi myös kenraalikuvernööri Seynin vierailu Salmissa vuonna 1910. (Frans Albert Seyn (1862-1918) tuli vuonna 1909 Suomen kenraalikuvernööriksi ja oli myöhemmän sortokauden innokkain toteuttaja tehden kaikkensa Suomen autonomian hävittämiseksi/ Otavan Tietosanakirja 1967)

Laatokka-lehti kirjoitti 12. 6. 1910 kolmella palstalla ja otsikoi reippaasti:

"WENÄLÄISTÄMISJUHLAT SALMISSA"

Myös teksti oli suoraa ja kursailematonta:

"… Kaikesta näki, että huolta oli koristelupuuhaan kiinnitetty, juhlaportteja pystytetty, lippuja liehumaan nostettu...
... oli juhlaportteja venäläisessä pappilassa, Kirkkojoen sillalla, papinkoululla, Tuleman venäläisellä kansakoululla, samoin Hosainoffissa Miinalassa, Räimälässä, Varpaselässä j. n. e.
... Kun 7:s päivä (7.6.1910 kirj. huom.) valkeni alkoi kansaa tulvien kerääntymään Tuleman torille ja rantaäyräille...
… Varsinaisina vastaanottajina seisoivat määräyksestä nimismies Härmälä ja kunnanesimies opettaja Kalerwo sekä omasta halustaan W. Hosainoff, papit sekä 8 seurakunnan valittua.
… Alus saapuu ja pysähtyy, tulijat nousevat maihin. Kohoaa sadoista suista lainehtiva hurraa (urraa=merkitsee salminkielellä hullu, nolo)...".

Sitten lehti selostaa, miten kenraalikuvernööri meni venäläiseen kirkkoon, missä papit pitivät suurta isänmaata ihannoivia puheita.
"… Kirkosta tultua lukee hänen ylhäisyytensä sähkösanomia ja otteita venäläisistä lehdistä.... kun kaikki tapahtuu venäjäksi, ei kansa ymmärrä koko hommasta mitään....
... eräskin vaimo kyseli, miksei huudeta taas, vaikka kirkkoherra niin käski... "

Lehti jatkaa selostamalla kuvernöörin käyntiä luterilaisessa kirkossa, jossa viivyttiin vain 15 minuuttia. Sieltä mentiin venäläiseen pappilaan, venäläiseen papinkouluun, venäläiseen kansakouluun, suomalaiseen kansakouluun, josta kuitenkin palattiin pian.Täältä kuvernöörin kiertomatka jatkuu sahan kautta Hosainoffin hoviin Miinalassa, jossa syödään päivälliset. Tänne on kutsuttu myös muutamia paikkakuntalaisia. Päivälliset menoineen kestävät lähemmä viittä.

Kansanpaljoudesta lehti kirjoitti:

"7:s päivä oli otollinen, kreikkalaisten juhannus, siis vapaapäivä.... kuulon mukaan on viime vuoden kuvajuhlissa 5:s päivä heinäkuuta ja kauppias Hosainoffin tyttären häiden aikana kuitenkin ollut paljon enemmän kansaa koolla... ". (38).

Laatokan pahimpien myrskyjen lailla myllersivät uskonnollisten ristiriitojen aallot ja venäläismielisiin luokittelut. Malliesimerkkinä voitanee ottaa kirjoitus nimimerkillä ”Karjalasta Simuna" 16. 6. 1910 Laatokka-lehdessä:

"…. Kauan oli juhlia valmisteltu. Viikkomääriä hyppäsivät hikipäissä Salmin kirkkoherra Jakowleff ja kerkeä pappismunkki Kypriano, tunnettu Karjalan kansan hyväntekijä. Joukossa ahersi myöskin Salmin suuri raharuhtinas Hosainoff, joka on tunnettu tosivenäläisestä isänmaallisesta mielialastaan ... " (39).

Mikä oli sitten totuus Wasili Hosainoffin venäläismielisyydestä?

Elna Pelkonen kirjoittaa näin:

"Venäläistämisen aika oli Hosainoffeille raskas. Vaikka he olivat suomenmielisiä, sitä sortovuosien aikana epäiltiin. Syynä oli talon ystävällisyys ummikkopappejakin kohtaan, joita Venäjä tuohon aikaan lähetti kaikkiin rajapitäjiin. Kautta vuosikymmenien on ortodoksinen papisto heillä käyvää ystävien joukkoa, eikä tämä vakaa kristillinen koti syrjinyt ketään, ei papin hahmossa esiintyvää Suomi-syöjääkään.

Patriarkka Wasilin usein toistama "olemme karjalaisia talonpoikia" tarkoitti, ettei mikään saanut horjuttaa heitä aidolta karjalaiselta maaperältä, ei rikkaus, ei maailman kunnia eikä venäläisyyskään".

Elna Pelkonen jatkaa:

"Osoituksena Wasili Hosainoffin suomalaisuudesta oli hänen kiinnostuksensa Karjalaista osakuntaa kohtaan. Vuonna 1908 haki Koitto-laiva osakunnan kesäjuhlan viettäjiä Sortavalasta Salmiin, missä koko retkeläisjoukko oli heidän vieraanaan. Pari yleistä tilaisuutta järjestettiin (päiväjuhla Lunkulansaaressa, toinen pogostalla), jolloin kuraattorina olleen maisteri Herman Stenbergin loistavia, henkeäsalpaavia puheita innostuneesti kuunneltiin. Hosainan kahdessa salissa tanssittiin silloin eräs kesäinen yö illasta aamuun" (5).

Wasil Hosainoff oli harras ortodoksi ja henkeen ja vereen myös liikemies.

Venäjä ja siellä ennen kaikkea Pietari oli hänen yritystensä tärkein kohde. Liikemiehenä hänen oli otettava huomioon tärkeimpien asiakkaittensa toiveet ja alistuttava sellaiseenkin, jota hän ei välttämättä muutoin olisi hyväksynyt. Hänen kotinsa oli valmis vastaanottamaan vieraita, muitakin kuin asiakkaita, avosylin vastaan. Karjalaisella vieraanvaraisuudella hän vaimoineen kestitsi vieraitaan, suomalaisia ja venäläisiä, luterilaisia ja ortodokseja.

Kun muita kunnollisia majoituspaikkoja ei ollut, oli heidän kotinsa luonnostaan eräänlainen majatalo. Kieltäytyminen kohteliaasti esitettyyn pyyntöön oli heille vierasta. Kenraalikuvernöörin ollessa kysymyksessä ei sellaista voitu ajatellakaan. Voisi olettaa, että edellä mainitut seikat veivät Wasilin myös veljeskunnan jäseneksi, veljeskunnan, joka ortodoksisen uskonnon puolustamisen varjolla aloitti venäläistämistoimenpiteet.

Wasili Hosainoff sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1910. Samana vuonna kenraalikuvernööri vieraili Salmissa. Missä määrin näillä on yhteyttä, jääköön arvailun varaan. Joka tapauksessa arvonimi oli entiselle lahjoitusmaatalonpojalle vertaansa vailla oleva kunnianosoitus. Kukaan ei kieltänyt, etteikö hän ollut sen arvoinen.

Suomalaisen kansakoulun perustamisen yhteydessä osoitettu päättäväisyys yhdessä Feodor-isän kanssa kuitenkin osoitti, että Wasili tunsi voimakasta kiinnostusta suomalaisen sivistyksen kohottamiseen. Hänen serkkunsa Aleksanterin kaikki lapset kävivät suomalaista koulua Sortavalassa. Kun nuoret keväisin koulun loputtua palasivat kotiin Salmiin, oli Wasil aina ensimmäisenä vastaanottajana utelemassa heidän menestymistään ja onnittelemassa ja kannustamassa kaikkia opin tiellä. Ei siinä sanallakaan moitittu siitä, että lapset kävivät suomalaista koulua.

KOHTALOKAS VUOSI 1917

Ennen 1. maailmansotaa Pietari, Petrograd, oli koko Laatokan alueen ehdoton kauppakeskus ja Neva sen napanuora. Vuoteen 1904 saakka puutavara purettiin yleensä Kronstadtissa. Tämän jälkeen tavaran käsittely siirtyi Nevan suuhun, minne valmistui n.s. Uusi satama.

Venäjän vallankumouksen seurauksena perinteiset yhteydet Pietariin ja merelle katkesivat, kun laivaliikenne Nevalla kiellettiin. Tarton rauhanneuvotteluissa suomalaiset vaativat läpikulkuoikeutta Nevaa pitkin sekä vapaasatama-aluetta Nevajoen suualueelta. Läpikulkuoikeus saatiin, mutta joki aukeni vasta 1923, jolloin suurin osa Laatokan puutavarasta oli ohjattu kulkemaan rautateitä pitkin merelle.

Perustellusti voidaan sanoa, että vuosi 1917 oli Raja-Karjalan yritystoiminnalle katastrofaalinen.

Hosainoffin yritysten kohdalla voidaan puhua tragediasta, sillä tuon kohtalokkaan vuoden aikana kaikki kolme pääomistajaa poistuivat yhtiön johdosta Tragedia sai alkunsa jo kesäkuussa, jolloin päätuotantolaitos monine sivulaitoksineen tuhoutui tulipalossa. Syyskuussa kuoli Iivan Hosainoff ja marraskuussa primus motor Wasili. Kaiken kukkuraksi kolmas veljes Mihail vietiin vankilaan Moskovaan yhdessä koko Pietarin toimiston henkilökunnan kanssa. Vajassa puolessa vuodessa oli koko toiminnallinen johto poistunut, tuotantolaitokset tuhoutuneet ja perinteiset liikenneväylät tukossa. Pahempaa ei enää yhdelle yritykselle voisi sattua.

TOIMINTA SUURPALON JÄLKEEN

JOHDOSSA SUKUPOLVEN VAIHDOS

Useat tietolähteet mainitsevat sahapalon tapahtuneen kesällä vuonna 1916. Oikea aika on 16. 6.1917. Samoin vaihtelevat arviot palaneen puutavaran määrästä. Saattaa olla niinkin, että kukaan ei tiennyt aivan tarkkaa määrää. Kuitenkin palo oli hirvittävä isku sekä sahan omistajille että koko Salmin talouselämälle.

Johtoon astuivat nyt Wasilin ja Mihailin Feodor-nimiset pojat, Fehat. Yhtiön uusi hallitus vahvistettiin virallisesti vasta lokakuun 22. päivänä vuonna 1920, jolloin Mihail oli päässyt vapaaksi vankeudesta. Toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi tuli "vanhempi Feha" Feodor Wasilinpoika ja Feodor Mihailinpojasta tehtiin toinen johtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja. Mihail ja Iivanin leski Nadja muodostivat muun hallituksen.

Mihail kuoli jo seuraavana vuonna toipumatta täydellisesti epäinhimillisten vankilavuosien aiheuttamista fyysisistä ja henkisistä seuraamuksista.

Uuden sahan suunnittelu aloitettiin välittömästi. Samanaikaisesti oli ryhdyttävä organisoimaan Nevajokea korvaavaa kuljetusreittiä ja uusia hankintakohteita rajan taakse menetettyjen, ennakkoon maksettujen tilalle. Vallankumouksen keskeyttämät rajantakaiset jokiuitot sumauttivat puutavaran jokikapeikkoihin ja vasta pitkien neuvottelujen jälkeen uittoja voitiin jatkaa. Paljon puutavaraa menetettiin ja myös valmista puutavaraa jäi rajantakaisiin metsiin. Kaikista ei saatu vakuutuskorvauksia.ja ruplan kurssin romahtaminen aiheutti valuuttatappioita.

Suurten asutuskeskusten ja teollisuuspaikkakuntien työmailla alkaneet levottomuuudet heijastuivat myös Salmin sahoille. Työselkkaukset pysäyttivät Tuleman uuden sahan rakennustyömaan useampaan kertaan. Sopimukseen päästiin, kun työläiset luopuivat muista vaatimuksistaan paitsi 8-tuntisesta työpäivästä (1,.2,.29).

PÄÄKONTTORI JA LASTAUSSATAMA VIIPURIIN

Uudella johdolla oli Pietarissa opittua kokemusta puutavarakaupasta ja vesiliikenteestä, mutta saha-asioissa isien poismeno oli korvaamaton. Nevan sulkeuduttua jouduttiin Laatokan kuljetukset ohjaamaa Käkisalmeen ja sieltä edelleen rautateitse Viipurin Makslahden lastaussatamaan, mistä puutavarat laivattiin ulkomaille, pääasiassa Englantiin, Saksaan, Hollantiin ja Belgiaan. Viipurista tuli siten myös Laatokan alueen teollisuuden vientisatama.

Laivaustoimintaa varten perustettiin oma yhtiö OY MAKSLAHTI STEVEDORING C:O. joka yhtiösäännön mukaan “laivaa ja stuuvaa omia kaikenlaisia puutavaroita, kuten hollannintukkeja, kaivostukkeja, propseja ja paperipuita sekä toimittaa kaikenlaisia stevidoritöitä myös vieraille tavaroille ja toimittaa stevidoritöitä laivoissa”.

Tähän Makslahdessa sijaitsevaan uuteen satamaan yhtiö rakensi oman rautatien, laiturit ja varastot sekä laivausta varten tarvittavan tekniikan. Vuonna 1920 Oy Hosainoffin johto siirtyi kokonaisuudessaan Viipuriin.
T o i m i n n a l l i n e n k e s k u s oli kuitenkin edelleen Salmi, missä vuotta aikaisemmin oli käynnistetty uusi 6-raaminen saha. Siellä olivat myös laivatelakka, korjauspaja, kaupat, maatila ja suurin osa metsävaroista.

UUSI SAHA TÄYDESSÄ TOIMINNASSA

Salmi säilyi edelleen k o k o L a a t o k a n sahateollisuuden keskuspaikkana, joskin toiminnassa oli enää vain kaksi sahalaitosta, Tuleman saha ja Trävaru Ab:n Kotkanniemen saha. Niiden yhteenlaskettu tuotanto vuodessa oli yhteensä noin 30.000 standartia lautaa.

1920-luvun puolivälissä Oy Hosainoffin teollinen toiminta elpyi. Tuleman sahan vuosituotanto oli 50.000-60.000 kuutiometriä lautatavaraa, suurin osa vientiin. Lisäksi vietiin kymmeniä tuhansia hollanninparruja ja kaivospölkkyjä sekä 5000-6000 m3 paperipuuta, pienempiä eriä fanerikoivua, koivupropseja y.m. Halkokauppaa tehtiin edelleen merkittävässä määrin.kotimaassa.

Miinalan joen latvoille ja Venäjän puolelle vallankumouksen johdosta ruuhkautuneet tukkisumat saatiin purettua vasta vuonna 1922, kun pitkien neuvottelujen jälkeen päästiin sopimukseen joen avaamisesta ja viisi vuotta joessa lojuneet puut saatiin uitetuiksi Laatokan sahoille.

Vuonna 1924 valmistui rautatie Jänisjärveltä Läskelään, josta sitä jatkettiin edelleen Pitkärantaan ja Salmin Uuksuun. Tätä uutta yhteyttä pyrittiin hyödyntämään kaikin tavoin (1,2,12,45).

”Rajaton määrä vetomiehiä kaatajineen otetaan työmaallemme Loimolan Korpijärvelle Suojärven radan varrelle. Ruokatarpeita, heiniä ja kauraa saatavana kohtuu hinnoilla.
Jos aikaisemmat metsämajat eivät riitä, korvataan uusien tekeminen, samoin korvataan teiden tekeminen. Jokaiselle hevoselle, joka vetää 500 tukkia matka-avustusta 150 markkaa. Vetopalkat nostettu. Tähän asti vetomiehistä ei kukaan ole muuttanut työmaalta.
Hosainoffin työmaakonttori Sortavala. Rajaseudun passi tulee olla mukana ”.

Oheisella Laatokka-lehden ilmoituksella haettiin työntekijöitä Hosainoff-yhtiön metsätyömaille talvella 1925. Ilmoituksesta voi päätellä, ettei Salmin kunnan alueelta ollut riittävästi saatavissa työvoimaa raaka-aineen hankintaan. Siitä käy myös ilmi, että yhtiö joutui hankkimaan ruokatarvikkeita omille metsätyömiehilleen eli alueen maatalousväestö ei pystynyt riittävästi tuottamaan elintarvikkeita metsätyömiehille myytäväksi Suojärven rata mahdollisti metsätyömiesten siirtymisen alueelle kauempaakin kuin Raja-Karjalasta.

Se kuinka paljon Hosainoff todellisuudessa tuona talvena käytti työvoimaa raaka-aineen hankintaan ei käy ilmi. ”Rajaton määrä”-sanonta ei kerro,oliko kyseessä muutama kymmenen työntekijää vai muutama sata (45).

LAATOKAN JA NEVAN LAIVALIIKENNE
1. MAAILMANSODAN JÄLKEEN

Tarton rauhassa Neuvostoliitto sitoutui myöntämään suomalaisille kauppa- ja tavaralaivoille esteettömän kulun Nevalla. Sopimuksen muotoilussa vierähti kuitenkin kolme vuotta, joten virallinen vahvistus saatiin vasta vuonna 1923.Välittömästi aloitettiin kuljetukset Makslahteen Nevaa pitkin, mutta rautatiekuljetusmääriin ei laivakuljetuksissa enää päästy (45)

Mitään kovin tarkkoja tietoja hinaajien liikkeistä ei ole olemassa. Tiedetään, että vuonna 1924 Hosainoff-yhtiön hinaajahöyry Rauha hinasi proomuja Salmista Käkisalmeen ja vuonna 1928 sama alus teki viisi matkaa Jaakkimaan (ilmeisesti Lahdenpohjaan). Samoin on merkintöja , että höyrylaiva Kjell hinasi vuonna 1921 proomuja Salmista Käkisalmeen ja Sortanlahteen, joskin useimmiten se liikennöi läntisen Laatokan satamien välillä henkilöliikenteessä.

Oy Hosainoffilla oli liikenteessä noin 20 proomua. Proomut Hauki, Kuha, Lohi, Kurkiniemi ja Tatjanat I ja II tekivät useita matkoja Leningradiin ja Makslahteen. Osa hinaajista ja proomuista oli sisävesiliikenteessä keräten talven aikana savotoilta ajetut tai uitetut puutavarat rannoilta ja jokisuista. Osa niistä vietiin suoraan Käkisalmeen, osa kierrätettiin Salmin sahan kautta, missä ne jalostettiin ensin laudoiksi.

Kun matkustajaliikenne Pietariin loppui, hoitivat höyrylaivat Koitto, Ostro ja Kjell Laatokan sisäistä henkilö-ja rahtiliikennettä rannikkokeskuksesta toiseen tai Valamon luostarisaarelle, jonne matkustajamäärät ilahduttavasti koko ajan lisääntyivät. Näin voitiin korvat Pietarin jättämää aukkoa lisäämällä laivavuoroja sinne.

1920-luvulle tultaessa suurin osa Laatokan laivoista oli Oy Hosainoffin ja Diesen Wood Co:n omistuksessa. Kummallekin näistä firmoista laivaliikenne oli varsin tarpeellinen ja osa suuremmasta liiketoiminnasta, mutta yhtiöt eivät kuitenkaan olleet riippuvaisia yksinomaan laivaliikenteen taloudellisista edellytyksistä.

Laivaliikenteen taloudesta on vain niukalti tietoja. Esimerkinomaisesti voidaan mainita, että matkustajahöyry Ostrolla oli vuonna 1924 Salmi-Sortavala-linjalla tuloja matkustajista mk 318983:-, postista mk 2400:- ja tavaroista mk 20130:-, yhteensä mk 341513:-. Rautatiekuljetukset nostivat rajusti kuljetuskustannuksia ja saha toisensa jälkeen lopetti toimintansa jääden odottelemaan olosuhteiden korjaantumista. Yleinen noususuhdanne jatkui kuitenkin vuoteen 1929 saakka, jolloin ensimmäiset pulakauden oireet ilmaantuivat puutavarateollisuuteen (2,12).

KOHTI PULA-AIKAA JA VARARIKKOJA

Pietarin merkitys Raja-Karjalan hyvinvoinnille ennen Venäjän vallankumousta oli ensiarvoinen. Lähellä sijaitsevana suuren valtakunnan pääkaupunkina Pietarista ammennettiin ei vain taloudellisia etuja vaan myös sivistyksellisiä vaikutteita. Luontaistaloutta harjoittaville talonpojille Pietari oli paikka, missä he saivat tuotteensa muutettua rahaksi ja rahalla ostetuksi tarvitsemiaan hyödykkeitä. Puutavaraelinkeinon harjoittajille Pietari oli paitsi hyvä ostaja myös halvan vesireitin välisatama ja lastauspaikka, missä sisävesialusten lastit siirrettiin suurempiin merikelpoisiin laivoihin edelleen lännen markkinoille vietäviksi.

Vallankumous sulki rajat ja vesireitit. Kaupankäynti tyrehtyi. Jouduttiin aivan uuden tilanteen eteen. Suuria puumassoja liikuttelevan sahateollisuuden kilpailukyky oli paljolti riippuvainen kuljetuksen hinnasta. Nyt Laatokka oli jäämässä pussiin, kun sen napanuora Nevajoki reistaili.

Siirtyminen maakuljetuksiin vaati uutta teknologiaa ja uusia investointeja niin Laatokalla kuin Suomenlahdellakin. Rahditus kallistui ja kilpailukyky heikkeni. Onneksi maailmalla tarvittiin sodan jälkeen puutavaraa ja inflaatio piti huolen hintojen noususta.

Joten kuten selvittiin yli 1920-luvun, kunnes yleismaailmallisen laman johdosta kysyntä supistui ja hinnat laskivat. Puutavarakauppa sai tuntea laman kuristavan otteen ensimmäisten joukossa. Laatokalla se oli joutunut rakennemuutoksen vuoksi tekemään ylimääräisiä investointeja. Laman myötä kotimaiset liikepankit lopettivat luototuksen, nostivat korkoja ja irtisanoivat vanhoja lainoja. Samanaikaisesti ulkomailta otetuista luotoista aiheutui suuria kurssitappioita. Kysynnän vähetessä tavaraa kasaantui varastoihin. Ilman pääomaa vain harvat puutavaraliikkeet kykenivät selviytymään pula-ajan ylitse. Talouselämän ahdinkoa kuvaa se, että vuonna 1930 oli Viipurin läänissä 77 vararikkoa, joista 15 Laatokan Karjalan alueella.

Valtio ja kunnat yrittivät auttaa. Tästä huolimatta useat vakavaraisina pidetyt puutavaraliikkeet ajautuivat konkurssiin tai siirtyivät uudelle omistajalle.

Sellaisia olivat m.m. Karjalan Puu Loimolassa, Suomalainen Puuliike Viipurissa ja Sortavalassa, Aunuksen Puuliike Suojärvellä ja Puuliike Supinen Sortavalassa (1, 12, 22).

OSAKEYHTIÖ HOSAINOFFIN LOPPU

Oy Hosainoffin kohtalona oli konkurssi 24.4.1930.

Yleinen käsitys Salmissa oli, että Hosainoff-yhtiön alamäki alkoi suuresta tulipalosta 16. 6. 1917. Kun samana vuonna kuoleman kautta poistuivat Wasil ja Iwan Hosainoff ja Mihail Hosainoff vietiin Moskovan vankilaan, ei yhtiö näistä kolhuista koskaan täydellisesti toipunut. Kaikkein kovin isku lienee ollut Wasilin kuolema. Vaikka sanotaankin, ettei sota yhtä miestä kaipaa, Wasili oli tässä firmassa sellainen mies, jota "sota kaipasi" (24).

Olisi ollut firman kannalta edullista, jos Wasa-isäntä olisi delegoinut hieman enemmän muuta johtoa ja alaisiaan. Hänen kuolemansa jälkeen tilanne halvaantui hetkeksi eikä toipunut koskaan entiselleen. Jäi liian suuri aukko täytettäväksi. Nopea poislähtö lisäsi vielä ahdinkoa (23).

Johtoon siirtynyt uusi sukupolvi aloitti välittömästi sahan suunnittelun ja valmistuttuaan saha oli tekniikaltaan moderni 6-raaminen huippulaitos. Sahaustyötä jatkettiin kiivaaseen tahtiin ja samanaikaisesti yritettiin sopeutua uuteen kuljetuskäytäntöön. Laivakantaa uusittiin rakentamalla proomuja ja ostamalla uusia aluksia. Investoinnit vaativat kuitenkin veronsa. Uusia takaiskuja ei enää saanut tulla. Sellainen oli kuitenkin jo ovella: koko maailmaa koskettava lamakausi. Oy Hosainoffille se oli kaiken loppu.

KARJALA-LEHTI 6. 5. 1930:

"OY HOSAINOFFIN VARARIKKO. PESÄN VAROISTA JA VELOISTA EI VIELÄ TÄYTTÄ SELVYYTTÄ.

Oy Hosainoffin velkojain kuulustelu toimitettiin Salmin välikäräjillä eilen.

Kun pesän laajuuden vuoksi pesäluetteloa ei oltu saatu valmiiksi, ei varoista ja veloista ollut tarkempaa selvyyttä. Suurimmaksi saamamieheksi ilmoittautuivat Kansallis-Osake-Pankki ja metsähallitus. Velkojain kuulustelu lykättiin t. k. 20 päivään, johon mennessä pesäluettelon tulee olla valmiina. " (42)

KARJALA-LEHTI 21. 5. 1930:
"OY HOSAINOFFIN VARARIKKO.
VAROJA 26. 923909mk 53 pen.
VELKOJA 27. 147577mk 90 pen.

Velkojain kuulustelu Oy Hosainoffin konkurssissa suoritettiin eilen Salmin välikäräjillä.Laadittu pesäluettelo osoitti varoja 26. 923909mk 53 pen. ja velkoja 27. 147577mk 90 pen. Konkurssin valvonta määrättiin syyskuuhun.Uskottuina miehinä ovat varatuomari A. Pajunen, pankinjohtaja E. Hevonpää ja metsänhoitaja A. Valkama, kaikki Viipurista. " (43)

LOPPUPÄÄTELMÄ

V. 1917 tulipalon jälkeen Hosainoff Oy:stä jäljelle jäivät kaupat, metsät ja laivat, kaikki muu tuhoutui. Vv 1918-1930 jouduttiin rakentamaan kaikki sahaan liittyvä uudelleen. Perinteinen vientiväylä Neva oli tukossa. Laivakuljetuksesta jouduttiin siirtymään maakuljetukseen.

Konkurssipesän selvityskirjasta ilmenee, miten valtavista investoinneista oli kysymys muutaman vuoden sisällä. Rakennettiinhan Salmin Sahaniemeen lauta- ja sahajauhokuljettimilla varustetun 6-raamisen sahalaitoksen lisäksi sähkölaitos, konepaja, valimo, höyläämö, telakka, pääkonttorirakennus, 15 varastorakennusta, sahanhoitajan talo, 10 työväen asuntokasarmia ja -taloa saunoineen ja ulkorakennuksineen, radat vaunuineen sekä eri laitosten tekniikat.

Käkisalmeen rakennettiin uusi lastauskonttori.

Erittäin kallis uusi investointi oli Viipurin Makslahteen rakennettu ajan huipputekniikalla varustettu oma ulkosatama junaratoineen, laitureineen, nostureineen ja varastoineen. Rautatien sivuraiteen pituus oli 1,7 km, lisäksi oli 4 km rullateitä sekä konttori- ja kaupparakennukset. Aluksia konkurssiluettelossa on 6 höyrylaivaa, 3 moottorivenettä ja 38 proomua (1).

Kaiken kaikkiaan nettovelka oli mitättömän pieni, vain mk 223668:37, mikä oli alle yksi prosentti varojen määrästä. Laman mentyä metsävarat ja kiinteistöt realisoituivat huomattavasti korkeampaan arvoon, joten voidaan olettaa velkojien, joista Kansallis-Osake-Pankki oli suurin, päässeen vähintään omilleen.

SALMIN KUNTA AHDINGOSSA
VALTIO APUUN

Salmista oli tullut Laatokan alueen sahateollisuuden, laivanvarustuksen ja laivaliikenteen keskuspaikka Oy Hosainoffin ansiosta. Salmin suurimpana työnantajana yhtiöllä oli enimmillään vakinaisessa työsuhteessa yli tuhat henkilöä sahalla, savotoilla, laivoilla, telakalla, maatilalla ja kaupoissa.

Suurimman työnantajan ajautuessa vararikkoon maailmanlaajuisen lamakauden alussa joutui kunta heti äärimmäiseen ahdinkoon. Raja-Karjalan 1910- luvun lopulla asukasmäärältään suurimman kunnan väestön toimeentuloedellytykset eivät olleet enää riittäviä. Väki alkoi muuttaa pois ja Salmi menetti asemansa Raja-Karjalan väkirikkaimpana kuntana.

Salmin kunta ei enää toipunut Hosainoffin konkurssin jälkeen ja vuosisatainen sahateollisuus hiipui lopullisesti. Kun Salmissa vuonna 1928 oli vielä yli 500 teollisuustyöntekijää, vuonna 1932 heitä oli vain 25. Vuosien 1932-34 välillä Salmissa ei toiminut yhtään yli viisi henkilöä työllistänyttä sahaa tai muuta teollisuuslaitosta. Teollisen toiminnan loppuminen nopeutti myös talonpoikien maiden joutumista puutavarayhtiöiden haltuun. Vuonna 1917 yhtiöt omistivat Salmissa 2500 ha maata, vuonna 1939 luku oli jo 13400 ha.

Salmin kunta asetti vuonna 1929 työttömyyslautakunnan. Kortistoon ilmoittautui välittömästi yli 1500 työtöntä. Kunta anoi valtiolta puunjalostustehtaan rakentamista, mutta hanke ei toteutunut. Salmilaisten ainoaksi mahdollisuudeksi selviytyä jäivät valtion hätäaputyöt, joilla korjattiin teitä, ojitettiin soita j.n.e

Syksyllä 1931 Salmin kunnankirjuri oli valmis ehdottamaan koko kunnan konkurssitilaan asettamista, kun kunnan alueella ei ollut ainuttakaan teollisuusyritystä. Pääosa kuntalaisista ei kyennyt maksamaan veroja eikä tilannetta parantanut sekään, että vuonna 1931 kunnallisveroja alettiin kantaa viljana.

Vaikea työttömyys jatkui kolmen vuoden ajan kohoten vuoden 1932 alussa yli 2000 työttömään. Valtiovarainministeriössä Salmi asetettiinkin etusijalle valtion avustuksiin nähden, kun kuntaa pidettiin yhtenä Suomen velkaantuneimmista. Erilaisin tukitoimin työllisyystilanne vihdoin normalisoitui vuoden 1934 aikana, jolloin lähes kaikille halukkaille kyettiin järjestämään töitä (45).

Salmi menetti merkityksensä myös laivanvarustuspitäjänä ja laivaliikenteen keskuspaikkana. Vertailuna voidaan mainita, että jo vuonna 1886 Salmissa oli 36 yli 10 lästin laivaa mutta vuonna 1935 vain 5 proomua, vuonna 1936 enää 2 ja vuotta myöhemmin 1, sen jälkeen ei yhtään. (1 lästi=18 kippuntaa=2448 kg /Otavan Iso Tietosanakirja)

Laman selkä Suomessa taittui 1930-luvun puolivälin paikkeilla. Tämän jälkeen tuotantoluvut alkoivat kohota myös Laatokan Karjalassa ja vuonna 1938 ylitettiin vuoden 1928 taso. Vain Salmissa poljettiin paikoillaan (12). Lentäväksi lauseeksi Oy Hosainoffion konkurssin jälkeen Salmissa tuli sanonta:

"Pankaa sinne Hosainoffin konkurssitilille."

Hosainoffin palkollisilla oli ollut lupa ostaa tilille "omista” kaupoista. Ostokset vähennettiin seuraavasta palkasta. "Pannaan tilille"-sanonta oli Hosainoffin kauppa-apulaisille enemmän kuin tuttua. Konkurssin takia palkat jäivät saamatta, mutta kaupat toimivat. Nyt pyydettiin "panemaan konkurssitilille" (22).

LAHJOITUSMAATALONPOJISTA
MERKITTÄVIKSI VAIKUTTAJIKSI

Veljekset Wasili, Mihail ja Iivan Hosainoff kohosivat puolessa vuosisadassa lahjoitusmaatalonpojista merkittäviksi vaikuttajiksi Salmissa.

Huolimatta menestymisestään he eivät milloinkaan unohtaneet isiensä perintöä, karjalaisuutta. Se ilmentyi jo heidän olemuksessaankin välittömyytenä, vieraanvaraisuutena ja rehellisyytenä. He vaalivat karjalaisia elintapoja ja perinteitä, olivat hartaita ortodokseja ja antoivat panoksensa paikkakuntansa sivistyksen ja elintason kohottamiseksi.

Heidän elämänsä ja saavutuksensa olivat osoitus peräänantamattomasta uskosta omiin kykyihin, veljellisestä yhteishengestä ja liikemiestaidosta.

Ei ollut heidän syynsä, että heidän perustamilleen yrityksille lopuksi kävi niin kuin kävi.

OSAKEYHTIÖ HOSAINOFFIN HISTORIA LYHYESTI

V. 1721          Miihkali palasi Arkangelista kotiseudullee Salmin Miinalaan
N. 1740     s.   Aleksi Miihkalinpoika
N. 1760     s.   Jaakko Aleksinpoika
V. 1798     s.   Kontro Jaakonpoika
      1816     s.   Feodor Kontronpoika
      1817     s    Pedri Kontronpoika
      1831          Kontro vangittiin ja vietiin Siperiaan
     1850          Feodor ja Pedri aloittivat amparikaupan
      1850     s.   Wasil Feodorinpoika
      1854     s.   Mihail Feodorinpoika
      1863     s.   Iivan Feodorinpoika
      1872          Wasili sai maakauppiasoikeudet ja perusti oman liikkeen
      1873          Suomen valtio osti lahjoitusmaat ja valmistui Miinalaan kauppakartano
      1874          Feodor ja Pedri jakavat yhteismaansa. Pedri rakentaa oman talon
      1877          Mihail tulee Wasilin liikekumppaniksi
      1879          Pedri Hosaina kuoli
      1880          valmistui Tuleman kauppa
      1883          hankittiin höyryhinaaja Rauha
      1886          hankittiin matkustajahöyry Koitto
      1898          valmistui Sortavalan seka-ja siirtomaatavarakauppa ja alettiin rakentaa
                        tavaravarastoja Raja-Karjalaan
      1890          Wasil, Mihail ja Iwan H. tekivät kirjallisen sopimuksen
                        ja liike sai nimen Veljekset Hosainoff
                        -perustettiin ensimmäinen saha, joka sai nimen Tuleman saha
      1892          alettiin käyttää sukunimeä Hosainoff Hosainan asemasta
                        -valmistui uusi 4-raaminen saha
      1896          Feodor Hosaina kuoli
      1903          valmistui uusi 4-raaminen saha ja höyläämö
      1906          liikken kotipaikaksi tuli Salmi. Tähän saakka se oli ollut Pietari
      1907          Salmin talonpojat saivat lopullisen omistusoikeuden ja perintökirjat maillensa
                        - valmistui uusi 4-raaminen saha ja sähkölaitos
      1908          Veljekset Hosainoffista tuli Osakeyhtiö Hosainoff
                        -osakeyhtiön neljänneksi osakkaaksi tuli Feodor Wasilinpoika H.
                        -perustettiin konttori Pietariin
      1917            sahan suurpalo
                        -Iwan Hosainoff kuoli
                        -Wasil Hosainoff kuoli
                        -Mihail Hosainoff vangittiin
      1919          -uusi 6-raaminen saha valmistui
                        -perustettiin laivauskonttori Käkisalmeen
      1920            pääkonttori siirtyi Viipuriin
                         -uusi hallitus, toimitusjohtajaksi Feodor Wasilinpoika H.
                         -perustettiin laivausyhtiö Oy Makslahti Stevedoring C:O
      1921           Mihail Hosainoff kuoli
      1930            Osakeyhtiö Hosainoff teki vararikon

HAKEMISTO

1. Raja-Karjalan taloudellinen elämä
     Laatokka-lehden toimitus 1926
2. Jorma Ahvenainen: Suomen Sahateollisuuden historia
     Porvoo 1984
3. Kauko Joustela: Kaupasta,teollisuudesta ja liikenteestä
     Pieksämäki 1956
4. Valde Näsi-Emil Ovaska: Laatokan mainingit
5. Karjalainen elämäkerta
     Porvoo 1961
6. Erkki Riimala: Höyrylaivamme
     Helsinki 1977
7. Erkki Riimala: Suomalaisia höyrylaivoja 150 vuotta maailman merillä
     ja kotivesillä 1833-1983
     Lahti 1983
8. Anni Viljanto: Salmi
     Pieksämäki 1952
9. Yrjö A.Räsänen: Maataloudesta 1800-luvun jälkipuoliskolla
     Pieksämäki 1956
10. Meijän Salmi kuvina
      Salmi-Seura ry Kuopio 1989
11. Ingvald Sourander: Salmin pitäjän vaiheita
     Porvoo 1937
12. Erkki Kuujo: Laivat Laatokalla
      Lappeenranta 1987
13. Elna Pelkonen: Karjalan meren äärellä
      Turku 1959
14. Satuja ja legendoja
      Martta Pelkosen salmilaismuistiinpanoja
      Toim. Raija Koponen. Vammala 1976
15. Erkki Pavolainen: Sellainen oli Karjala
      Keuruu 1958
16. Erkki Paavolainen: Laatokka, Karjalan meri
      Keuruu 1986
17. Karjalan kirja.
      Toim. Iivo Härkönen
      Porvoo 1932
18. K. Merikoski: Taistelua Karjalasta
       Helsinki 1939
19. Sortavalan kaupungin historia
       Gummerus 1970
20. Sortavalan kaupungin historia
       Toim. U. Karttunen
       Sortavala 1932
21. Viipurin läänin kalenteri
       Viipuri 1893
22. Laatokan Karjalan nousun vuosikymmenet
       Pieksämäki 1956
23. Jussi Niemenlehdon haastattelu
24. Manja Haltian haastattelu
25. Laatokka-lehti 2.10.1924
26. Laatokka-lehti 27.9.1924
27. Manja Kalskeen perimätietoa
28. Jussi Pitkäsen perimätietoa
29. Laatokka-lehti 8.5.1917
30. Mara Hosainoffin haastattelu
31. Salmin rippikirjat vv 1805-1896
       Kansallisarkisto
32. Salmin matrikkakirjat vv 1851-1900
       Kansallisarkisto
33. Karjala, osa 4
       Hämeenlinna 1894
34. Laatokka-lehti 6.9.1917
35. Laatokka-lehti 11.9.1917
36. Laatokka-lehti 1.12.1921
37. Laatokka-lehti 2.6.1910
38. Laatokka-lehti 12.6.1910
39. Laatokka-lehti 16.6.1910
40. Laatokka-lehti 19.6.1917
41. Otavan Iso Tietosanakirja 1967
42. Karjala-lehti 6.5.1930
43. Karjala-lehti 21.5.1930
44. Karjala-lehti   9.9.1930
45. Taisto Hämynen: Liikkeellä leivän tähden
        Tampere 1993

Lainaaminen vain tekijän luvalla

◄◄Sivuston alkuun
◄ Hosainovin sivulle