Salmin keskikoulu

Suurlähettiläs Castren kokosi kirjallisen tuotantonsa vuonna 2005 ilmestyneeseen Auto-bibliografia 1953-2004 -nimiseen julkaisuun, joka on avain hänen monialaiseen tutkijapersoonaansa. Hän jakoi kirjallisen tuotantonsa kolmeen pääryhmään, eli sotilashistoriaan (militäärihistoriaan, erityisesti ratsuväkeen), kunniamerkkeihin ja genealogiaan. Lisäksi autobibliografiaan on koottu luettelot säilyneistä koulu- ja opiskeluaikaisista kirjoituksista sekä virkatyönä eri asemamaissa laadituista poliittisista raporteista. Jälkimmäisiä Castren on listannut vuosilta 1965-86 peräti 164 kappaletta.

Hänen isänpuoleinen sukunsa oli jo tutkittu valmiiksi Axel Bergholmin ja Heikki Soininvaaran toimesta, mutta jotain oli jäänyt myös Klaus Castrenin täydennettäväksi. Tukholman Riksarkivetista löytämästään suvun kantaisän Kajaanin läänin kruununvoudin ja myöhemmän Kajaanin pormestarin Matthias Castreenin (1693-1771) siviiliansioluettelosta hän onnistui täydentämään vuosien 1711-18 välisen aukon tämän elämänvaiheissa. Tutkimus "Lisätietoutta Matthias Castreenin elämänvaiheisiin" julkaistiin Genoksessa 1991. - Sukunsa aktiivisena jäsenenä Klaus Castren myös kokosi vuosina I972 ja 1992 Castren-suvun sukukalenterit, jotka sisälsivät henkilötietoja tuolloin eläneistä sukupiirin jäsenistä.

Castrenin sukututkijaprofiilissa on nähtävissä mielenkiintoinen siirtymä varsinaissuomalaisten sukujen tutkijasta savolaisten ja pietarilais-viipurilaisten kautta lopulta ortodoksisten karjalaissukujen tutkijaksi. Ensimmäisen varsinaisen genealogisen taulututkimuksensa Klaus Castren julkaisi "Kakskerran Mandelin-suvusta" Genoksessa 1967. Kyseessä oli selvitys hänen puolisonsa Sigrid Magdalena (Kira), o.s. Mandelin, isänpuoleisesta suvusta, ja samalla se oli havainnollinen tutkimus niin sanotusta nousevasta säätykierrosta. Sitä seurasivat Genoksessa

julkaistut taulututkimukset Turun Hahl-suvusta (1969), Heinolan Wahlman-suvusta (1982) ja Reims-suvun varhaispolvista (1989). Juuri 1980- ja 1990-lukujen taitteessa Castren siirtyi yläsavolaisen Rudbäck-suvun jälkipolvitutkimuksen (Genos 1989) kautta tutkimaan pietarilais-viipurilaisia sukuja, joista hän julkaisi muun muassa Lessig-sukua koskevan selvityksen (Genos 1994).

Suomalais-venäläinen militäärihistoria kytkeytyi 1990-luvun alussa yhä voimakkaammin Castrenin tutkijapersoonaan, kuten monet hänen Venäjän ratsuväessä palvelleisiin suomalais-taustaisiin kohdistuneet luettelonsa ja matrikkelinsa osoittavat. Vuonna 1992 ilmestynyt luettelo Nikolain Ratsuväkiopiston suomalaisjunkkarit sekä matrikkeli Kavalleristeja kahden lipun alla (2003) Venäjän ja Suomen armeijoissa palvelleista ratsuväen upseereista ovat oivallisia esimerkkejä hänen systemaattisesta tutkijanotteestaan. Genealogian puolelta voidaan mainita eräänä esimerkkinä hänen puolalais-suomalaista Majewski-sukua (Genos 1999) käsittelevä tutkimuksensa.

Suurlähettiläs Castrenin äiti Vera, o.s. Tähtinen, vuoteen 1906 GordejefT, oli syntynyt Raja-Karjalassa Salmin pitäjän Manssilan kylässä, mikä selittää Klaus Castrenin kiinnostuksen ortodoksisia sukuja kohtaan. Vuosia kestäneiden tutkimusten jälkeen Castren julkaisi omakustanteena sukukirjan Gordein suku. Rajakarjalainen suku Salmin Manssilan kylästä (Saarijärvi 2002). Kirjasta tuli nopeasti ortodoksisukujen tutkimuksen standarditeos, josta monet tutkijat ovat aiheellisesti ottaneet oppia. Castren ei ollut kiinnostunut pelkästään sukujohdoista, vaan hän pohti kirjassaan laajasti myös rajakarjalaisten ja tässä tapauksessa siis nimenomaan salmilaisten identiteettiä. Kreikkalaiskatolinen uskonto, oma Salmin murre, lahjoitusmaajär-jestelmä, yhteydet Aunukseen ja Laatokan yli Pietariin tai Syväriä pitkin kauas itään muodostivat hänen mielestään tärkeimmät salmilaisten identiteetin peruspilarit, mihin on edelleen helppo yhtyä.

Gordein suvun tutkimuksen sivutuotteina syntyi myös eräitä muita mainitsemisen arvoisia töitä. Genealogian puolelta on mainittava erityisesti sortavalalaista Siitoin-sukua koskeva tutkimus (1997), joka oli Kari-Matti Piilahden Salmin Mantsinsaaren Peiposia käsittelevän tutkimuksen (1998) ohella ensimmäisiä Genoksessa julkaistuja ortodoksisukuja käsitteleviä taulututkimuksia. Hankkiessaan ortodoksisukujen tutkimisessa välttämättömiä venäjän kielen ja 1700-luvun paleografian taitoja Castren julkaisi translitteroimansa Luettelon Käkisalmen kihlakunnan Salmin pogostan mies- ja naispuolisista henkilöistä 1733 (1994), joka on edelleen käyttökelpoinen ja tärkeä, koska tuolloin Venäjän keisarikuntaan kuuluneesta Salmista ei nyky-Suomessa ole säilynyt kirkollisia rekistereitä kuin vasta vuodesta

1805 lähtien. Toinen kiintoisa lisä Castrenin pienpainatteiden joukossa on luettelo Salmilaisten joukkonimenmuutto 1930 (2000), joka on käyttökelpoinen avain pitäjään kohdistuneessa suku- ja nimitutkimuksessa.

Suurlähettiläs Castren oli myös vuonna 1993 perustetun Ortodoksisukujen tutkijapiiri ry:n perustajajäsen ja kummisetä, sillä hän tuki ja kannusti sekä allekirjoittanutta että Petri Miralaa, joiden molempien isänpuolen sukujuuret olivat Salmissa, perustamaan ortodoksisukujen tutkijoiden siteeksi yhdistyksen. Pian 20 vuotta toimineessa tutkijapiirissä on nykyään jo 150 jäsentä. Castren muisti tutkijaparia lahjoittamalla sille omasta kirjastostaan runsaasti Raja-Karjalaa koskevaa kirjallisuutta vuonna 2010. Myös Sukututkimusseura vastaanotti Castrenilta merkittäviä kirjalahjoituksia.

Vuonna 1982 Suomen Sukututkimusseuran tutkija- ja 2010 kunniajäseneksi kutsuttu suurlähettiläs Castren oli huolellinen tutkija, jonka johtopäätökset perustuivat tarkkaan lähdetyöhön ja huolelliseen harkintaan. Hän oli usein nähty vieras Kansallisarkistossa ja Sota-arkistossa, ja avuliaana ja tietojaan panttaamattomana tutkijana hänellä oli usein jokin ystävällinen neuvo umpikujaan joutuneille nuoremmille kollegoille. Sukututkijoille hänen Kansallisarkiston tutkijasaleissa aivan viime vuosiin asti ryhdikkäänä liikkunut hahmonsa edusti samalla sekä määrätietoista tutkijapersoonallisuutta että elävää mielenkiintoa menneisyyden ihmisiä kohtaan.

-JYRKI PAASKOSKI