◄◄ Sivuston alkuun
◄Carelia-sivulle
Luennoilla on ihanaa
Ei viela ostoskeskuksista. Kerronpa hiukan ihan
kaytannon opiskelusta taalla.
Luentoja on viikolla 5-6 kertaa ja lisaksi perjantaisin kaymme
tutustumiskaynnilla jossain. Olemme tutustuneet jo filologiseen
tiedekuntaan ja ekologispainotteiseen lastentarhaan, seuraavina vuorossa
ovat Aleksanteri Nevskin luostari ja (ehka) vankila(!).
Luennoilla kayminen on... kummallista. Erityisesti puhekurssin luennoilla,
silla se on pelkkaa juttelua, josta huolehtii ryhman aanekkain ydin
opettajan kera ja muut istuvat kutakuinkin hiljaa, paitsi kun opettaja
yhtakkia keksii kysya heilta jotain. Ytimeen kuuluu yksi erityisen aanekas
olento, joka sumeilematta keskeyttaa ja jyraa muiden puheet, melkein
opettajankin - ainoa este on se, etta opettaja on sentaan viela
tehokkaampi jyra. Oikeastaan meita muita ei tarvittaisi tunneilla
lainkaan.
Mielenkiintoista on myos se, etta jokaisella tunnilla puhe kaantyy
vaistamatta siihen, kuinka huonosti asiat Suomessa ovat, kuinka ikavia
suomalaiset ovat ja kuinka paska paikka koko maa noin ylipaataan on.
Suomalaiset koulut on jo haukuttu lyttyyn, koulutus on onnetonta,
terveydenhuolto naurettavan ja saalittavan valilta, ihmiset ilkeita
koulukiusaajapessimisteja ja suhtautuvat ihan kasittamattomasta syysta
nihkeasti venalaisiin, todennakoisesti silkkaa ilkeyttaan.
No, ehka olen hiukan kohtuuton. Olen ryhmassa ilmeisesti ainoa, joka
mieltaa itsensa suomalaiseksi, joten minulla on ikaan kuin erilainen
tausta ja nakemys, jotenkin sisaisempi. Heidan on ulkopuolisempi, mutta ei
tietenkaan vahemman tarkea kuin minun. Yritankin ottaa homman
mielenkiinnolla, naenpahan, kuinka ihmiset ajattelevat Suomesta. Ja kuva
on kylla hyvin, hyvin ruma, taytyy sanoa.
Silti, kylla minua vahan tunneilla riepookin, kun sielta tulee sellaista
huttua, etta korvissa soi, siis ihan sellaisiakin asioita, jotka eivat
vain pida paikkaansa. Aanekkain olento esimerkiksi vaitti, etta
suomalaisten laakarien palkat ovat niin korkealla, etta oijoi sentaan.
Niin ovatkin - yksityisten laakarien! Terveyskeskuslaakarin palkka ei
todellakaan huimaa paata eika tama ole mikaan mielipideasia vaan
numeerinen fakta.
Viime tunnilla homma meni sitten Toiseen maailmansotaan ja Karjalaan.
Aanekkain ydin ei voinut millaan kasittaa, miksi suomalaiset haikailevat
Karjalaa takaisin ja oli sita mielta, etta se on Suomessa jotenkin lahes
kaikkien vahvasti kannattama nakemys: suomalaiset tosiaan haluavat
kiihkeasti sen Karjalansa takaisin. Tavallaan haluavatkin; he haluavat
takaisin sen Karjalan, joka menetettiin 60 vuotta sitten, sen kulttuurin,
suomalaisuuden kehdon, joka silloin siella oli. Suurin osa suomalaisista
kuitenkin tietaa erittain hyvin, etta se Karjala on iaksi kadonnut eika
palaa, vaikka saisimmekin raiskatun maapalan takaisin. Ja se, etta on
olemassa joitain ryhmittymia, kuten perussuomalaiset, jotka vonkaavat tuli
takamuksen alla Karjalaa takaisin, ei tarkoita, etta koko Suomi on yhtena
rintamana heidan takanaan.
Mutta se, mika minua tuossa eniten hairitsi oli se taydellinen ymmarryksen
puute, jota nama osoittivat Suomea kohtaan. Ei se muuten tietenkaan
haittaisi, mutta kun he nayttavat kovin haluavan, etta heita ja Venajaa
ymmarrettaisiin, mutta itse eivat sitten viitsi ymmartaa muita. He eivat
millaan ymmarra, kuinka syvat haavat Toinen maailmansota jatti Suomeen; se
tunne, etta olet aivan yksin ja iso, vihamielinen maa haluaa jyrata sinut.
Kaikki kiteytyy siihen, etta yha ja viela 60 vuoden jalkeenkin Suomi
pelkaa Venajaa. Ja siihen, etta jos joku tulee Suomea tulevaisuudessa
sotilaallisesti uhkaamaan, se tulee suurimmalla todennakoisyydella olemaan
Venaja. (Taman muuten sanoi sentaan yksi siita aanekkaasti ytimesta, en
mina.) Ja kun ottaa huomioon, millaisessa lintukodossa suomalaiset elavat,
ei minusta ole mikaan ihme, etta vieressa uinuva Venaja herattaa pelkoa.
Venaja ei ole kunnossa - sori vaan, venalaiset, mutta se ei ole. Korruptio
kukoistaa, sensuuri voi hyvin, tasapainoa tai sisasta rauhaa ei ole, pain
vastoin, Venaja kay jatkuvaa sisallissotaa. Kaiken lisaksi rajan yli
raijataan Suomeen huumeita, elimia ja ihmisia laittomasti. Minusta on aika
ymmarrettavaa, etta ikansa turvallisesti elanyt ihminen yksinkertaisesti
pelkaa tata. Totta kai tama pelko ilmenee monin epamiellyttavin tavoin,
mutta niista tavoista ei paasta eroon syyttamalla suomalaisia ilkeiksi,
venalaisvihamielisiksi kusipaiksi vaan porautumalla syyhyn, kovaan
ytimeen: pelkoon.
Ja viela, on pakko sanoa. Keskustelussa vilahti myos Israel - yksi ryhman
jasenista asui kahdeksan vuotta Israelissa. Oli intifadaa, oli sita, etta
Suomen lehdisto kaantyi toisen intifadan jalkeen kannattamaan Palestiinaa
ja solvaa Israelin hallitusta vaarintekijaksi. Opettaja jossain vaiheessa
selitti kovaan aaneen Karjalan palautuksesta puhuttaessa, etta mista
laskeminen muka aloitettaisiin, 60, 100, 2000 vuotta? Mika maa kenellekin
takaisin? Eika KUKAAN sanonut halaistua sanaa siita, etta on naemma
Israelilta ok angeta 2000 vuotta sitten menettamalleen lantille, mutta
Suomelta torkeaa ja kasittamatonta kaivata takaisin 60 vuotta
sitten menettamaansa aluetta! (Minakaan en sanonut, koska en jaksanut enaa
riidella ja varmaan se Israelissa asunut olisi julistanut minut natsiksi
ja antisemitistiksi.)
Opettajan tyyli on sita paitsi suomalaisittain outo: han ihan oikeasti
yrittaa ylipuhua meidan kannalleen. Suomessa en ole koskaan tormannyt
viela nain tunnustukselliseen opetukseen muualla kuin uskonnontunneilla,
mutta taalla opettaja ylpeili, kuinka sai jotkut amerikkalaisetkin
oppilaat lopulta samalle kannalleen kanssaan. Huh. Herra mua varjele
olemasta kaikesta sen kanssa samaa mielta.
No, kunhan tasta ne opintoviikot saa, kai taman kestaa. Ehdinpahan
kirjoitella kirjeita luennoilla. :)