◄◄Sivuston alkuun
    ◄Carelia-sivulle 

Carelia 4/2007

Kirjekesseli
Kirjekatsauksen toimittanut Robert Kolomainen

RK:  Leo Mirala (Suomi, "salmilainen") toteaa, että Careliassa, joka on tullut hänelle parin vuoden ajan, "on ollut paljon hyvää luettavaa". Hän tiivistää vaikutelmansa seuraavasti:
"Ikätoverieni karjalaisten muistelmat sota-ajoilta ja sen jälkeen. Samaistan itseni näihin kirjoittajiin, kieli sama, elämäntapa, uskonto. Joskus tulee kyyneleet silmiin niitä lukiessa.
Karjalankieliset jutut ja runot ovat innostavia.
Kaunokirjalliset kertomukset ihmisten elämästä ovat usein harvinaisen koskettavia.
Suomalaisten valloittajien tekojen esille tuonti on hyvä muistutus meille suomalaisille menneisyydestämme.

Vain yksi asia harmittaa, Stalinin tekojen salaaminen ja suomalaisten syyttäminen!
Esimerkki: Carelia 10/2006, Jelena Smirnova, Viipurin uutta elämää."

Ymmärrämme kyllä, että talvisodan iskemät haavat kirvelevät yhä. Emme kuitenkaan näe mitään esteitä nuoren historiantutkijan Jelena Smirnovan artikkelin kaltaisten kirjoitusten julkaisemiselle. Hän on keskittynyt kirjoituksessaan luovutetun alueen haltuunottoon, sen konkretiaan, pohtimatta tapahtuneen historiallisia taustoja tai kansainvälisoikeudellisia seikkoja.  Lukijammekin myöntää: "On mielenkiintoista tietää, mitä Suomelta valloitetulla alueella tapahtui meidän lähdettyämme." Eikä Smirnovan tarkoituksena suinkaan ole "Stalinin tekojen salaaminen ja suomalaisten syyttäminen". Sitä paitsi maan historiaa kirjoitetaan maan tavalla - niin Venäjällä kuin Suomessakin. Venäläisestä historiankirjoituksesta välittyy suomalaisille ainakin venäläisten historiakuva.

LM: Tässä tulikin kerralla monta vastausta.

    Päätoimittaja myöntää että talvisota jätti suomalaisiin haavoja jotka kirvelevät yhä. Se onkin ainoa inhimillinen pilkahdus hänen vastauksessaan.

    Kyllä Smirnova syyttää suomalaisia tähän tyyliin: "Vetäytyessään suomalaiset olivat polttaneet puutavaravaraston yhdessä työläisyhdyskunnan kanssa ja vieneet laitoksesta mukanaan yli sata sähkömoottoria.  Mielestäni Smirnova pitää oikeutettuna että venäläiset valloittivat Viipurin, hän vieläpä paheksuu että suomalaiset veivät omia moottoreitaan pois. Ne siis olisi pitänyt lahjoittaa viholliselle! Siis Stalin teki oikein Smirnovan ja Kolosen mielestä ja virallisen Venäjän historiankirjoituksen mielestä. Sotakorvauksissa Suomi joutui kaiken kuitenkin maksamaan moninkerroin Venäjälle joten ei kannattaisi valittaa poisviedyistä moottoreista.

   Sitten tuleekin esiin selvästi venäläisen historiankirjoituksen periaate, historiaa kirjoitetaan maan tavalla. Länsimaissa historiankirjoituksen keskeisenä tavoitteena on objektiivisuus. Ei Suomessakaan kirjoiteta historiaa nationalististen näkökantojen mukaan. Joutuihan toinen diktatuurimaa Saksa uusimaan Hitlerin aikaisen historiankirjoituksensa objektiivisemmaksi. Mutta Venäjä se vaan toistaa  Stalinin totuutta.

Oli hyvä että päätoimittaja Kolonen toi tämän asian näin selvästi esiin.

Lukijamme mielestä "on väärin kirjoittaa alueet siirtyivät tai luovutettiin Neuvostoliitolle",  "puna-armeija valloitti ne Talvisodassa". "Vanhempani eivät luovuttaneet Salmin Manssilassa ollutta kotiamme vapaaehtoisesti, vasta sitten lähdimme kun puna-armeijan kranaatit räjähtelivät pihallamme."

Käsitteet "luovuttaa" ja "siirtyä" esiintyvät kansainvälisoikeudellisessa käytännössä (esimerkiksi rauhansopimuksissa), kansainvälisessä ja ulkopolitiikassa sekä historiantutkijoiden kielenkäytössä. Esi merkiksi Tarton rauhaa 1920 kuvattaessa sanotaan: "Tarton rauhassa Venäjä luovutti Suomelle Petsamon alueen." Niistä ei ole syytä luopua arkipuheessakaan. "Luulen, että tekin lehden toimituksessa tunnette Stalinin uhreja, ehkä omaisiannekin on ammuttu puhdistuksissa. Oliko se oikein? Miksi vaikenette?"

Voidaan sanoa että Venäjä luovutti Petsamon, se tapahtui vapaaehtoisesti, neuvotteluissa, ilman taistelua. Mutta ei Karjalaa luovutettu vapaaehtoisesti! Siitä taisteltiin rajusti, Venäjä pakotti Suomen luopumaan siitä.

Jos varas sanoo oikeudessa että ei hän ryöstänyt, uhri luovutti hänelle lompakon, se vain siirtyi hänelle. Onko varas oikeuden mukaan syytön? 

Tuohan kuulostaa jo tuomiopäivän pasuunalta. Emme ole vaienneet. Lukijamme voi varmistua siitä, jos hän kahlaa uudelleen lävitse vaikkapa Carelian kaksi viime vuosikertaa (vielä parempi olisi selailla läpi kahdenkymmenen viime vuoden vuosikerrat).

On totta että Carelian palstoilla on ollut paljonkin muistelmia Stalinin aikakaudelta. Mutta montako kertaa on kirjoitettu selvästi että hirmuhallitsija Stalin tappoi miljoonia ihmisiä? Yleensä syyllisiä ovat vankileirien vartijat tai KGB:n edustajat. Onko sanottu että anteeksi suomalaiset että puna-armeija hyökkäsi maahanne. Vaikka Stalin kuoli yli puoli vuosisatta sitten, hänen oppinsa elää edelleen.

"Kävin äsken Brysselissä. Siellä on lukuisia saksalaisia lastentarhoja ja kouluja. Saksalaisia ei rakasteta, mutta heihin suhtaudutaan asiallisesti. Saksa miehitti Belgian molemmissa maailmansodissa, tuhansia belgialaisia sotilaita ja siviilejä tapettiin. Mistä suhteiden paraneminen johtuu? Mielestäni siitä, että saksalaiset ovat tunnustaneet Hitlerin hallinnon tekemät rikokset. Siten he ovat saaneet 'anteeksiannon'."

Meidän mielestämme suhteiden paraneminen johtuu ennen kaikkea Euroopan objektiivisesta pitkäaikaisesta yhdistymiskehityksestä, joka ilmenee myös Saksan ja Belgian EU-jäsenyytenä. Neuvostoliitto tunnusti "vääryyksiä" olemassaolonsa loppuaikoina, ja vastasyntynyt uusi demokraattinen Venäjä jatkoi nöyrästi "tunnustamista" ja katumuksentekoa. Sitten se huomasi, että "ei auta itku markkinoilla" ja alkoi valvoa kansallisia etujaan paljon määrätietoisemmin.

Minun mielestäni suhteiden paraneminen ei johdu jäsenyydestä tai valtioiden välisistä sopimuksista vaan konkreettisesta toiminnasta, rikosten myöntämisestä, rajojen madaltamisesta yms.

Neuvostoliiton ja Suomen vihollisuuksien aiheuttamia traumoja pyrittiin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä hoitamaan paljon tehokkaammilla keinoilla kuin pelkällä "anteeksiannolla". Lukijamme muistanee Suomen tuonaikaisen erityissuhteen Neuvostoliittoon ja YYA-sopimuksen merkityksen Suomelle.

Tämä  NL:n ja Suomen poliittisten johtajien hokema  ystävyydestä tarkoitti: Suomalaiset, unohtakaa kokemanne vääryydet, olette itse syyllisiä,  NL on syytön. Se ei vähentänyt traumoja, päinvastoin.

Talvisotaa olisi syytä tarkastella myös maantieteen ja geopolitiikan kannalta. Sen alkusyyt piilivät jo Tarton rauhassa, tarkemmin sanoen Venäjän luoteisrajan muodossa: raja oli liian lähellä Pietaria. Ongelma olisi ollut sama, vaikka Venäjällä olisi ollut ei-kommunistinen hallinto. Tuskinpa Neuvostoliitto piti toisen maailmansodan aattona mahdollisena, että Suomi tai Viro hyökkäisi Leningradin suuntaan. Vaarana oli se, että nämä maat saattoivat joutua suurvaltojen, Saksan ja sen liittolaisten tai sitten Ison-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen, pelinappuloiksi, jolloin Suomen ja Viron eräät alueet olisivat tarjonneet Neuvostoliiton vastustajille erittäin edulliset sillanpääasemat. Totalitaarinen Neuvostoliitto ratkaisi tuon ongelman voimakeinoin. Samalla tavalla demokraattinen Yhdysvallat ratkaisi meidän päivinämme jonkin oman ongelmansa hyökkäämällä Irakiin.

Leningrad tarvitsi suojavyöhykkeen, pitäähän suomalaisten se ymmärtää ja hyväksyä. Tämä on näköjään edelleen virallinen selostus talvisodan syttymiseen. Suomalainen kysyy että ulottuiko tämä tarvittava suojavyöhyke Laatokalta aina Jäämerelle asti? Suomalainen historiankäsitys on että puna-armeijan tavoitteena oli koko Suomen valloittaminen, suojavyöhyke oli tekosyy. Suomen valloittaminen ei onnistunut, sen sijaan Baltian maat miehitettiin kokonaan.

Jos imperialistinen valtio hyökkää Suomeen ja Baltianmaihin, oikeuttaako se toisenkin hyökkäämään Irakiin?  Vai oliko se päinvastoin? Siis USA:n hyökkäys Irakiin teki NL:n hyökkäyksen Suomeen oikeutetuksi jälkikäteen! Tosin Kansainliitossa USA:kin tuomitsi NL:n hyökkäyksen talvisodassa.

Vuosikymmenien ajan olen yrittänyt ymmärtää ja puolustaa NL:a ja Venäjää mielestäni kohtuuttomilta hyökkäyksiltä. Olen kiitollinen Robert Koloselle että hän vastasi minun kirjoituksiini. Hän esitti selkeästi venäläisten ajattelutavan.  Asia tuli viimein minullekin täysin selväksi.

Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi meidän evakkojen kotiseutumatkat on tehty niin vaikeiksi? Emme me saa mitään pahaa aikaan, itkemme itkumme Laatokan rannalla, kuolemme kohta pois. Uusi sukupolvi tuskin muistaa esi-isien kokemia vääryyksiä.

Leo Mirala, salmilainen

Historioitsijan sivistyneempi vastine päätoimittajalle:

Kiitän Carelia-lehteä siitä, että se oli perestroikan aikaan etulinjassa totuuden ja Stalinin vääryyksien tunnustamisessa. Nyt eletään kuitenkin uutta aikaa, jolloin päätoimittaja Kolomaisen sanoin Venäjä "valvoo kansallisia etujaan paljon määrätietoisemmin", ts. uhkailee milloin mitäkin pienistä naapurimaistaan. Mielestäni Kolomaisen esiin nostama Yhdysvaltain toiminta Irakissa ei ole hyvä malli Venäjälle, vanhalle sivistysmaalle. Oikea ystävyys syntyy vasta sitten, kun Venäjä jättää suurvaltauhonsa, joka vain herättää naapureissa vanhat pelot ja on jo ajamassa Suomeakin Natoon.

Mitä tulee Smirnovan kirjoitukseen, juuri koulutetun historioitsijanhan jos kenen tulisi osata varoa puolueellista kieltä. Erilaisia tulkintoja on aina, mutta turha valittaa, että suomalaiset Viipurista vetäytyessään "polttivat työläisyhdyskunnan" tai veivät mukanaan "sata sähkömoottoria". Elämästä ja kuolemasta kamppaileva kansa käyttää poltetun maan taktiikkaa eikä jätä omaisuutaan viholliselle, siitähän on kyse. Smirnova tulee ehkä ajattelemattomuuttaan tuominneeksi suomalaiset samoista teoista, joihin neuvostoihmiset joutuivat hädissään turvautumaan vuoden 1941 vaikeina aikoina. Tasapuolisuutta jäin kaipaamaan.

Samanlaista ajattelua edustaa käsitys, että Neuvostoliitolla oli jotenkin oikeus siirtää rajaa, koska se oli "liian" lähellä Leningradia. Saman "geopoliittisen" logiikan mukaan Puolalla ja Liettualla olisi oikeus miehittää niitä uhkaava Kaliningrad, Kiinalla Vladivostok jne. Yhdet säännöt koskevat Venäjää, toiset säännöt kaikkia muita?